Suutarin tölliin oli tullut syksy samoin kuin muuallekin Kauppakylään. Miten se olisi Suutarin töllin väliin jättänyt, pikemminkin sinne ensin hiipii, kylän laidoilla kun sijaitsee ja nurkista pääsee mukavasti sisään puhaltelemaan.
Mutta syksyn myötä oli siellä alkanut myös uudenlainen aika.
Ei, ei Suutari ollut yhtään vähemmän reissuillaan, mutta Sulevi Karlssonin pienen tyttären myötä oli tupaan tullut iloa, eloa ja jos ei rikkautta, niin hiukan helpompaa.
Sulevi oli sopinut Ullan kanssa - nämä kun olivat sellaisia paremmin naisten ymmärrykselle sopivia asioita - että Sulevin tytär oli saanut jäädä kasvatiksi Suutarin perheeseen.
Korvauksia Sulevi lupasi maksaa ja kun hetki mietittiin sopivaa keinoa sen suorittamiseksi, oli päädytty erilaisiin aineellisiin asioihin.
Ensimmäiset aineelliset asiat olivat rakennustarpeet ja muurari Nysténin palkka.
Tai sekatyömies oikeastaan, kun oli muurauksen lisäksi myös oiva kirvesmies.
Ja niin Ulla sai vihdoin kauan kaipaamansa kamari-huoneen.
Tytöt auttelivat ruokaa alulle; toinen lähti hakemaan puita ja toinen kuori perunoita...
Suutari oli lähtenyt niitä hakemaan Sulevin kaupalta, kun oli matkalla tavannut Jokakylän Kallen...
... ja kun kantoapua tarvitsi, lähti Kalle mukaan... mutta oli pitänyt ensin poiketa muuassa töllissä... Kallen vähän velkoja maksamassa, oli tehnyt vaihteeksi tiliä....
Ja miten lie siinä sitten käynyt, että matkaan oli vierähtänyt päivä ja toinen...
Ja kotiin tullessa olikin mukana jotain aivan muuta kuin kaakelilaattoja...
Niin, tämmöinen sohva - eikös vaan olekin komea, niin, kortilla se... jotenkin oli ensin mennyt ne kaakelit ja vähän muutakin, mutta sitten oli onni kääntynyt ja oli suorastaan potkaissut ja nyt oli sorea sohva Ullan kamarissa...
Ei ollut ei - ja sohva oli kaunein esine minkä Ulla oli konsaan nähnyt - ja se teki Ullan niin onnelliseksi, että unohti siinä sitten jo ne kaakelitkin...
No mutta, mitäs minä enää sitten täällä, kun ei kerran ole niitä kaakeleita, palaan sitten toisella kertaa jos on tarvis... ja saatte hommattua uudet...
No, oli sitä paljon muutakin vielä hankinta listalla, kuten uusi sänky, mutta ennättäisi sen, miettii Ulla... Pitää siirtää patjat tuohon tuvan taakse, muurin kupeeseen, niin pysyy vähän lämpimämpänä.. vaikka voi miten oli Ullan lämmin, suorastaan läikähti, kun katsoi Suutariaan - ja uutta sohvaa..
Mutta syksyn myötä oli siellä alkanut myös uudenlainen aika.
Ei, ei Suutari ollut yhtään vähemmän reissuillaan, mutta Sulevi Karlssonin pienen tyttären myötä oli tupaan tullut iloa, eloa ja jos ei rikkautta, niin hiukan helpompaa.
Korvauksia Sulevi lupasi maksaa ja kun hetki mietittiin sopivaa keinoa sen suorittamiseksi, oli päädytty erilaisiin aineellisiin asioihin.
Suoranaista rahan antoa suuressa määrin oli päädytty välttämään, niin tarpeen kuin sekin olisi ollut, mutta siinä piili vaaransa, että ne päätyisivät Suutarin reissulle ja kurkusta alas. Niin Suutarin kuin kaiken maailman hamppien joita aina jostain ilmaantui.
Ensimmäiset aineelliset asiat olivat rakennustarpeet ja muurari Nysténin palkka.
Tai sekatyömies oikeastaan, kun oli muurauksen lisäksi myös oiva kirvesmies.
Ja niin Ulla sai vihdoin kauan kaipaamansa kamari-huoneen.
Tytöt auttelivat ruokaa alulle; toinen lähti hakemaan puita ja toinen kuori perunoita...
... ja kamari-huoneessa ihmeteltiin melkein valmista kamaria.
Kaikki oli muuten valmista, mutta muurarin piti vielä muurata kakeluuni keittiön muuriin meneväksi.
Mutta kauniit kaakelit olivat tipotiessään...Suutari oli lähtenyt niitä hakemaan Sulevin kaupalta, kun oli matkalla tavannut Jokakylän Kallen...
... ja kun kantoapua tarvitsi, lähti Kalle mukaan... mutta oli pitänyt ensin poiketa muuassa töllissä... Kallen vähän velkoja maksamassa, oli tehnyt vaihteeksi tiliä....
Ja miten lie siinä sitten käynyt, että matkaan oli vierähtänyt päivä ja toinen...
Ja kotiin tullessa olikin mukana jotain aivan muuta kuin kaakelilaattoja...
Niin, tämmöinen sohva - eikös vaan olekin komea, niin, kortilla se... jotenkin oli ensin mennyt ne kaakelit ja vähän muutakin, mutta sitten oli onni kääntynyt ja oli suorastaan potkaissut ja nyt oli sorea sohva Ullan kamarissa...
Eikös vaan olekin kaunis esine,,, ja mahdottoman hyvä istua... ei sitä ole tämmöistä joka töllissä...
Ei ollut ei - ja sohva oli kaunein esine minkä Ulla oli konsaan nähnyt - ja se teki Ullan niin onnelliseksi, että unohti siinä sitten jo ne kaakelitkin...
No mutta, mitäs minä enää sitten täällä, kun ei kerran ole niitä kaakeleita, palaan sitten toisella kertaa jos on tarvis... ja saatte hommattua uudet...
No, oli sitä paljon muutakin vielä hankinta listalla, kuten uusi sänky, mutta ennättäisi sen, miettii Ulla... Pitää siirtää patjat tuohon tuvan taakse, muurin kupeeseen, niin pysyy vähän lämpimämpänä.. vaikka voi miten oli Ullan lämmin, suorastaan läikähti, kun katsoi Suutariaan - ja uutta sohvaa..
