Malakoffit: Walpuria

Muurari Nysten ja Jokakylän Kalle menivät muina miehinä Kauppahuoneen taakse, josta lähti mutkitteleva, hyvin tallaantunut polku. Polku vietti hieman alas, ja jatkui iloisesti mutkitellen yli juurakkojen ja kiviä kierrellen. Polku kulki läpi valoisan sekametsän, metsän joka oli juuri täyttynyt linnunlaulusta. Tuomet olivat ehtineet jo pisimmälle silmuissaan ja ylpeästi keinuttivat pulleita, melkein hiirenkorville avautuvia lehtisilmujaan, nuputkin saattoi jo aavistaa. Pajut ja koivut vihersivät, mutta eivät vetäneet vertoja tuomille. Valo pääsi metsänpohjaan ja polun vieret olivatkin valkoisenaan valkovuokkoja. Rinnekohdissa muutama sininen vuokkosaareke väritti valkoista kukkamerta. Tuoksui kevät, ja jokainen solu jo ymmärsi kesän pian saapuvaksi.
Polku kaartoi lisää alaspäin, ja jatkui järven rannalle. Siinä oli kyläläisten uimaranta johon oli hyvä pulahtaa. Ja sen äärelle kokoonnuttiin koko kylän voimin myös juhlimaan juhannusta.
Muurari Nysten ja Jokakylän Kalle kääntyivätkin suuren kiven kohdalla ylöspäin rinteeseen, eivätkä alas minne polku johdatti. Siinä kohtaa ei mennyt mitään kunnollista polkua, mutta se oli ystävyksille tuttu reitti. Aikansa kuljettua, miehet tupsahtivat pienelle aukealle. Siinä oli suuren kuusen juurakko pystyssä ja itse puuvanhus pötkötti pitkin pituuttaan sammalissa ja oli hyvänä kasvualustana ja kotina kaikenlaisille pienille kasveille ja öttiäisille. Yhdeltä sivultaan aukea rajautui pieneen kallioon. Ja mikä tärkeintä, siinä sivulla solisi iloinen puro alas rinnettä. Aikaisin keväällä sen menoa voi melkein luonnehtia ryöppyileväksi, mutta kevään edetessä se hiljalleen rauhoittui ja tyyntyi matkalla alhaalla odottavan järven syliin.

Kalle ja Nysten virittivät pönttönsä ja tulen alle ja kaivoivat eväänsä. Tulomatkalla Asemalta olivat poikenneet Kauppahuoneella ja ostivat kiekuran makkaraa mukaan. Se maistui aina luonnonhelmassa nuotiolla paistettuna yhtä hyvälle. Otto-Iivarilta oli kalakärrystä ostettu muutama siika halsteroitavaksi. Ruisleipää oli repussa ja kirkasta vettä sai purosta. Mitäpä sitä muuta olisi kaivannut luonnon helmassa, odotellessa keitoksen valmistumista.

Miehet olivat käyneet myös Sulevin konttorissa, kaupan yläkerrassa ja olivat hämmästyneet, miten allapäin koko mies oli ollut. Molemmat olivat kutsuneet Sulevia myös "metsäretkelle" mukaan, mutta mies oli vain sanonut, ettei osannut sanoa tulisiko.

Miehet olivat pohtineet Sulevin tilannetta taivaltaessaan keväisen metsän läpi aukealleen ja ja molemmat olivat sitä mieltä, että kotimatkalla poikkeavat uudelleen ja tomerammin, jos Sulevia ei kuuluisi.

Ja sitten metsästä kuului oksien ja risujen rusahduksia ja tutun miehen huokailut, kun tullessaan pyyhki hikeä otsaltaan. Niin oli lämmin päivä.

Sulevi tupsahti aukealle... Niin, lähdin sitten katsomaan miten täällä herrat tehtailijat puurtavat, leukaili.

Siinä sitten tunnustellen kysyy miten Asemalla on edistytty ja joko siellä kaikki postiasiatkin on aloitettu ja millaisia myyntiartikkelia on Rouva Emilia ottanut myyntiin.. - Paljon on selvitettävää, kun ei ole paikan päällä käynyt, mutta ehkä tämän asian kanssa nyt sitten voi jotenkin elää, huokaisee hiljaa.

Nysten kehottaa, että Sulevin olisi itse mentävä katsomaan, kyllähän siellä valmista jo on, ainakin heidän osaltaan. Ja hyvä niin, ennätettiin vielä tämä kevään tulo juhlistaa oikein sille kuuluvalla arvokkuudella, tumaa Nysten ja nakkaa silmää Suleville. No, kyllähän Sulevi jo itsekin näkee, että iso on miehillä keitos, sillä juhlittaisiin pitkälle myös kesään, ihan juhannusjuhliinkin, arvelee.

Istuu sitten auringon lämmittämälle kivelle ja tuntee, että mieli on jo pienesti keventynyt.

Ystävien tapaaminen jo helpotti, kun Sulevi huomasi, että ei Nystenin ja Kallen kanssa ollut välissä kuin kova työntäyteinen talvi.

Ja sitten kuuluu jälleen risujen rapse ja Suutari Eljas tupsahtaa aukean aurinkoon.

No terve vanha ystävä, ilahtuu Jokakylän Kallekin. Myös Suutari on saanut selvitä talven pimeistä viikoista omassa seurassaan. Toki apuna oltiin, kun kamarin katto tulla rysähti sisään kovassa lumikuormassaan, mutta eipä juuri muuten ole sielläkään töllissä käyty.

Nyt istumaan sinäkin, kehottaa puolestaan myös Nysten.

Tähän hetkeen sopii muutama keväinen sävel, tumaa Kalle ja kaivaa soittimen esiin.

Hei Eljas, mitäs soitetaan tässä odotellessa, saat toivoa ensimmäisenä...

Kuulkaas, tällä taitaa jo ensimmäiset mukilliset olla, ilahduttaa Nysten kaikkia havainnollaan.

Kalle istuu kivelle ja antaa musiikin virratta, niin on mielialat kohonneet mukavasti, ja sitä kohottaa kohta mukin pohjalle jaettu maistiainen, kevään ensimmäiset ja kauan kaivatut iloliemet!

Minäpäs tästä jaan mukin pohjat jokaiselle...

Tässä Kalle, otapas ja kerro arvio.

ja skool, kauppiaalle, ota sinä se sydämellä kirjattu muki, kun sinulla on eniten sitä rakkautta, vähän joka sormelle...

Sulevi ottaa mukin, ja hörppääkin oikein tukevan ryypyn. Tuntee miten lämpö valuu alas, tavoitellen vatsaa. Hyvää on juoma, sellaista kuin korpitehtaalla nyt pystyy tekemään, silloin, kun on mestarit tekemässä. Ja sitä tuntui nyt riittävän. ... Vai rakkautta, oletkos Nysten kuullut lainkaan kuinka minun laitani tällä haavaa on?

No jotain oli jo Nysten ehtinyt kuulla, mutta kohteliaasti odotti, että Sulevi itse kertoisi, kun oli sopiva hetki.

Ja yllättäin Sulevi kertoi myös huolistaan Aseman suhteen, koki, että se oli hänen liiketoimilleen suoranainen kilpailija. Se posti asiakin, kun oli Sulevilla ollut mielessä, että saisi sen kokonaan haltuunsa ja telfooni... Mutta nyt postit ilmeisesti alkavat tulla Asemalle...

Nysten hämmästyi Sulevin murheita - asiahan ei ollut lainkaan sellainen... paketteja ja tavaraa, suurempia asioita tulisi Asemalle ja lähtisi sieltä junalla, kuten tähänkin saakka. Kirjepostit tulisivat junan kyydillä asemalle ja siitä ne kuljetettaisiin Kauppahuoneen Postipalveluun, kuten nytkin. Kauppahuoneelta ihmiset hakisivat postinsa jatkossakin, eihän kukaan Asemalle saakka lähtisi kirjeitään noutamaan. Ja postitus kävisi myös Sulevin kaupalla. Se, kuka Aseman ja Kauppahuoneen väliä kävisi ja huolehtisi, että kaikki kulkisi ajallaan, pitäisi vain sopia. Niin että Sulevin pitäisi mennä Asemalle sopimaan käytännöt.

Sitä mukaa, kun kiuluun lirahteli kirkkaita, ne katosivat miesten mukeihin.

Ja Suutari Eljas ryhtyi auringon väsyttämänä pitkälleen sammal pedille, asetti hatun suojaamaan silmiä ja sen alla sulki ne. Eikä ollut kuin hetki, kun kuului tasainen rohina.

Linnut lauloivat ympärillä kilpaa Eljaksen kanssa. Kilpailivat niin hyvistä pesäpaikoista, kuin kumppanistakin.

Sulevin mieli oli noussut vallan kovasti, etenkin Nystenin kertomien asioiden vuoksi. Olikos Sulevi tehnyt hätäisesti ja aivan vääriä päätelmiä... kyllä, mutta nythän ne olivat korjattavissa. Kylläpä tuntu kevyemmältä...

Kalle soitti ja siihen oli mukava yhtyä... Ol´ kaunis kesäilta, kun laaksossa kävelin. Siel´ kohtasin tytön, jot´ aina muistelen...

Läksin minä kesä yönä käymään.... siihen laaksohon kussa kuuntelin päivää...

Miehet antoivat tulla oikein sielunsa syvyyksistä - ja olihan se vallan komiata kuultavaa, jos vain joku olisi paikalle sattunut.

kaikki riemulliset alkuun lauletut rallit olivat muuttuneet kaihoisammiksi ja niiden mukana myös mielet ja sydämet kääntyivät riemukkaasta ilottelusta haikeuden valtaan...

Sulevi purki jälleen sydäntään... siellä kun oli monta monituista huolta ja murhetta.
Johannasta oli kova huoli, hänestä ei Sulevilla ollut mitään tietoa...

... ja kertoi sitten kamalasta tapahtumasta, kun Sulevin vaimo Edith oli saanut kuulla Sulevin ja Johannan heilastelusta ja siitä kamalasta kohtauksesta Johannan ja Edithin välillä, ja Johannan häädöstä Pensionaatin palveluksesta ja samalla asunnostaan. Ja siitä, ettei Sulevi ollut viikkoihin käynyt kotoaan. Omassa kodissaan!

No mutta mitä ihmettä, Kalle kummastelee... Siellähän se Johanna on Syreenitalossa. Sofka palkkasi Johannan saman tein huushollaamaan, kun Syreenitalossa on niitä lapsia niin paljon. Ihan voisi jo puhua orporaukkojen kodista, tai kodista orvoille. Sofkalla ja Levillä on suuri talo ja vielä suurempi sydän, kummallakin. Siellähän se Johanna hoitaa ruuanlaitot ja muut huusholliasiat, siinä sivussa pitää silmällä niitä lapsiakin. Ja kortteeri hänellä on siinä samalla.

Sulevin mieli muuttui kevyeksi ja lähti lentoon, niin suuri oli helpotus, kun hän kuuli, että Johannan asiat olivat kunnossa. Ja olisi tässä lähelläkin, tuli mieleen, vaikka eihän se Suleville kuulunut laisinkaan. Ei sitten niin mitenkään!

Ja siellähän se on Henriettakin, nyt kun Suutarin kamaria ei ole, niin eihän siellä mahdu...
Ja olisithan tämän itsekin selvittänyt ja tiennyt, jos olisit käynyt tytärtäsi tapaamassa, toteaa Kalle, vähän torua äänessään. Vaikka Kalle on mitä on, on isyys hänelle tärkeä ja hän on käynyt säännöllisesti katsomassa lastaan, joka sekin on Syreenitalon lasten joukossa Sofkan huolenpidossa ja hoivassa.

Saankos nyt kysyä - oletkos muuten selvittänyt Henriettan olemassaolon ja oikean laidan Edithille?

No ei ollut, ihan perin pohjin... ei ollut oikein ollut tilanteita, semmoisia sopivia...
Eikös nyt olisi hyvä tähän samaan soppaan viskata sitten sekin asia, pistää siihen jo Nystenkin...
Kerralla nyt kaikki päivänvaloon, eihän ne asiat voi enää tämän enempää solmuun mennä, vai mitä?

Voi, voi, niin se taitaa olla paras... kun vaan tulisi se hyvä hetki... semmoinen, että olisi vähän laantunut se pahin. Ja niin, että olisi Edith kahden kesken, kyllä minä siinä sitten pärjään, mutta se annoppi! Voisitkos Nysten jotenkin olla tässä apuna, huokaa Sulevi
Ja lupaahan Nysten. Tokihan sitä ystävää autetaan - aina, lupaa Nysten ja muistaa omaakin naissotkuaan.