sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Koulupäivä

 

Oli taas aamu, jolloin Syreenitalossa oli Lilli aamupuuron jälkeen vetäissyt villatakin päälleen ja pinkaissut alakerran salien läpi pohjoispäädyn luokka-huoneeseen, koulupäivää aloittamaan. 

Yläkerrassa puolestaan pikkuinen Fredrika etsi kenkiä jalkaansa, hän oli päättänyt lähteä kouluun myös.


Kesken kenkienlaiton oli mielenkiinto kiinnittynyt jo kuitenkin toisalle, ja niin oli kouluaikeet jäänet tältäkin päivältä.


Syreenitalon toisessa päädyssä oli yksi huone varustettu koulua varten. Kansakoulut olivat tekemässä jalansijaa kaupungeissa, vaikka maaseutupitäjissä kiertokoulu olikin vielä hyvin yleinen. Mitään pakkoa ei koulun käymiselle myöskään ollut. Maaseudulla, kuten myös Kauppakylässä, väki oli tottunut pitäjää keirtävään lukkariin, joka oli pitänyt kurissa ja nuhteessa jo muutaman sukupolven ja  yrittänyt saada lukutaitoa ja luvunlaskua lasten päähän. Sen, mitä nyt hyväksi katsottiin. 
Mutta uudet tuulet olivat rantautumassa ja myös maaseutupitäjissä alettiin uskoa, että lapsille voisi olla, jos ei ihan välttämättömyys, nin kuitenkin hyväksi, jos ne osaisivat lukutaidon ja laskuopin ja sen lisäksi muitakin tietoja ja taitoja, sekä aina tarpeellisen käsityötaidon. 
Yleisesti oli ollut vallalla käsitys, että koulussa lapset oppivat laiskoiksi, ja se kun ei elättänyt, vain kova ja uuttera ruumiillinen työ toi leivän sekä särpimen pöytään.

Kauppakylästä oltiin kuitenkin jatkuvasti yhteydessä kaupunkiin ja sen myötä oli ajatus ja ymmärrys aika valveutunutta ja moni totesi, että oli paljon ammatteja joissa koulunkäynti auttoi ja olipa  suorastaan edellytys. Ihmisten mieliin oli noussut myös varovaisia ajatuksia siitä, että saatoihan tuo oppi sekä uudet ammatit olla myös yhä laajemman väen tavoiteltavissa. 
Niinpä olivat Lev ja Sofka, lapsirakkaita kun olivat ja suuren talon omistajat, luvanneet yhden huoneensa talon päädystä koulua varten ja yhteistuumin eri tilallisten kanssa se oli auttavasti kalustettu.  Opettajana oli ensin olut Ämarin sisar Ulla, mutta avioiduttuaan Suutarin kanssa oli hänen tilalleen pestattu Kajsa Id. Kajsa oli oikein kolmevuotisen opettajaseminaarin käynyt. Tammisaaren opettajaseminaarin joka oli toinen ruotsinkielisistä opinahjoista. Samalla oli Kajsa ottanut rohkean askeleen ja lähtenyt pitkälle kotoaan. 
Kajsa opetti myös hieman ruotsinkieltä muuten kovin suomenkieliselle lapsilaumalle, vaikkei se mitenkään varsinaisesti aineiden joukkoon kuulunutkaan, mutta Kajsa oli muokannut oppiaineet sellaiseksi, että se piti rauhallisena kylän väen, joka myös hänen palkkansa maksoi. Toki kouluja varten oli mahdollista jo saada myös avustusta, mutta kyllä ne päätökset kouluun liittyen ja hankinnat tehtiin vankasti kylän saleissa ja salongeissa. Sen tiesi oppinut Kajsa Id.

Koulupäivä oli siis alkamassa Syreenitalon luokkahuoneessa. 
Sulevin kauppa-apulainen Gabrielkin, nähtiin useampina päivinä, ainakin näin talviaikaan, koululla. Kaupalla olevat työt ennätti tuonnempanakin ja kun mielenkiintoa riitti, katsoi Sulevi, että koulunkäynti kävi oikein hyvin. Ja olisihan luvunlaskusta hyötyä ehkä kaupallakin, tuumi Sulevi.
Suutarin Dorotea tuli samalla ovenavauksella luokkahuoneeseen, viimeisten joukossa, jätettyään pipon ja talvivaatteen porstuan naulakkoon.


Sofka huolehti, että Syreenitalon keittiössä keitettiin päivittäin kattilallinen joko keittoa, tai puuroa ja se tuotiin luokkaan, jossa se jaettiin sitten lapsille. Opettaja oli hakemassa lautasia ja uteliaat Ruusa ja Henrietta selvittivät mitä tänään oli tarjolla. Olivat veikanneet keiton puolesta, Tuoksu ainakin oli perunakeiton. Joskus joukossa oli suolasilakoitakin, lantun ja porkkanan lisäksi, mutta tänään ei tuoksunut kalalle.  Joskus saattoi olla vuoltuna palvikylkeäkin joukossa. Se oli erittäin hyvää etenkin hernerokan joukossa... ja saatettiin sitä joskus vuolla myös puuron joukkoon. Ruoka oli yksinkertaista, mutta auttoi lapsia jaksamaan päivän opinnot. Siihenkin jokainen talo antoi yhteistuumin omistaan, mitä pystyivät ja Sofka huolehti sitten ruuan keiton.


No menkääpäs nyt, annetaan vähän asettua ja otetaan sitten  kohta, ohjaa luokkaan palaava Kajsa.


Opettaja Id kehotti ottamaan vielä rihvelitaulut esille, ennätettäisiin tehdä kirjainharjoituksia...


Suutarin Iiris lähti kaapille hakemaan niitä. ja Ruusa nousi lähteäkseen apuun...


Ja samalla kuului kova napsahdus ja kirkaisu ja Ruusa oli pinkaissut pelästyksissään lähimmälle tuolille...


Iiiikkk, apua,,, voi kamala....
No mutta mikä ihme se nyt - Kajsakin hätääntyy ja siirtyy luokan perälle...


Hiiri oli napsahtanut loukkuun.


Olikohan sekin haistanut ruuan ja hiippaillut ja sitten päätynyt loukkuun... vähän se vielä sätkitteli..
Syreenitalon Lilli sitä ihmetteli, ja vähän  nauratti Ruusan arka käytös.


Antakaapas, niin vien tämän otuksen ulos, rauhoitteli Kajsa ja nappasi koko loukun hiirineen...


 Menkäähän kaikki vielä paikoillenne... käyn vain viemässä tämän...


Ruusa oli kavunnut alas ja päivitteli vielä Dorotealle ja Iirikselle koko kaameaa säikähdystä.


Meilläkin on hiiriä paljon, mutta kissa pitää ne kurissa sisällä, Suutarin tytöt kertovat Ruusalle.


Meilläkin on kotona monta kissaa, niitä on navetassa ainakin kymmenen, kertoo Kylän Talollisen tytär Ruusa ja ovat samaa mieltä Dorotean kanssa, että ne ovat erittäin hyviä ja tarpeellisia otuksia. Koululle tarvittaisiin ihan oma sellainen, päätyvät tytöt samaan lopputulemaan.


Luokan perällä Sulevin Henrietta, joka on kasvattina Suutarilassa, pitää neuvoa Lillin kanssa, kumpi saa istua takana... Istu vain, Lilli lupaa, voin mennä Ruusan viereen.


Ja kaikki asettuvat vielä paikoilleen.


Luokan perällä Henrietta iloissaan - saihan istua Gabrielin viereen.


sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Kirje kotiin

Kirje ja kuvat tulivat Erjalta ❤

Talven mittaan oli Kauppakylässä työt käyneet vähiin ja kun Helsingistä kiiri uutinen hotellihankkeesta, hyppäsi muurari Nysten junaan ja matkasi  kysymään töitä. 



Hotellin ovella Arvokas Herra ottaa
 Nystenin vastaan...


Esitteli paikkoja...


Nysten tutkaili...


Jokunen hetki neuvoteltiin ja viimein lyötiin kättä päälle, Nysten oli palkattu.


Päivät kuluivat nopeasti, työtä oli paljon ja aina aamulla ei tiennyt minkä kimppuun milloinkin ryhdyttiin, mutta Nysten sai venyä monipuoliseen tekemiseen. olihan tämä ihan erilaista, kun kotopuolen hellat, joissa viime ajat olivat kuluneet. 
Kotikonnut... Kaverit... Nysten kirjoitti Kauppakylälle kirjeen...


"Tervehdys vaan kotikulmien väki. Täällä sitä ollaan herrojen Helsingissä ja hommia riittää. Ainakin minulle on riittänyt. Tämmöstä kortteeria rakentavat matkamiehille. Ja frouville tosi fiiniä caffehuonetta. Tiedä sitten, mutta laittoivat lattiaa päällystämään klinkkerilaatoilla. Kyllä siinä frouvien kelpaa kulkea ja istua kaffepöydässä leivos nokan alla.
Rakennusmestari Juvosta oon tavannut. Kertoi, että on mestarina myös tuossa kievaritöllissä, mutta ei viihti paikalla käydä kun tarpeenvaatiessa. On siellä tarkastaja omasta takaa. Minunkin selän takana kyttää niin, että tekisi mieli vähän laastikauhaa sen nenän eessä pyörittää. Jos ei Juvonen niin töllistä välitä, niin meistä työmiehistä pitääkin sitten hyvää huolta. Järjesti mukavan kortteerinkin.
Toivottavasti siellä kaikki hyvin. Suutarille vois terveisiä lähettää, että olis markkinoita täällä hänen muillekkin tuotteille kun kengät. Ymmärtää hän kyllä.
Kaikkea hyvää teille
Toivoo Nystenin poika maailmalta."




torstai 4. helmikuuta 2021

Kulkupeli

 Sulevi oli hermostunut, kun liikkuminen  kävi päivä päivältä rajallisemmaksi.

 Helsinkiin piti silloin tällöin päästä ja naapurikylän juna-asemalle tuli tavaraa joka piti saada kaupalle, mutta kyytien järjestäminen kävi työlääksi ja hitaaksi. 

 Kylälläkin jalan kulkeminen oli kovin vaivalloista, kun lunta oli joka paikka pullollaan. 

Nyt hän oli kuullut, että seppä Ståhlilla oli reki myynnissä. Sitä piti lähteä katsomaan saman tein.



Kun Sulevi vihdoin pääsi lumessa kahlaten ja kuumissaan perille, oli sepän pihalla reki... 

Sulevi kierteli, rymisteli kurkkuaan selväksi ja huikkasi pajalle päin. Seppä Ståhl heitti lampaanvällyn harteilleen ja astui pajasta kirpakkaan pakkassäähän.  


Tämä on hyvä reki, kauppaa seppä. Christian Lundkvistin valmistama, jos tiedät, on pystyvä ja taitava, ja uskallan vakuuttaa... itse tarkistin myös  rautaosat.

Hmmm.... hmmm...Sulevi pohtii...


Kyllähän tämä komea reki on!


Mitäs, lyödäänkös kaupat lukkoon? suosittaa  Kuisma Ståhl.


No, mikä ettei, sovitaan kaupat!

Ja niin seppä Kuisma Ståhl ja kauppias Sulevi Karlsson löivät kättä päälle. 


Kokeilenpa vielä miltä tuntuu istua... 
Mene vain pajalle, täällähän jäätyy ulos...


Ja Sulevi istuu kathuntaljalla ja jo mielessään viilettää pitkin hankea asemalle ja sieltä junaan... Helsingistä kun kuuluu kaikkia uutisia, mistä pitäisi ottaa selko.
Muurari Nystenkin kuului lähteneen Helsinkiin, jokin suuri rakennuskohde tarjoaa siellä työtä...
Olihan Sulevi telefoonannut kaupunkiin Meerille ja Vennylle....  mutta pitäisi kyllä päästä ihan itsekin katsomaan... 

Yksi pieni probleema Sulevilla kyllä vielä oli, huomaa Sulevi itsekin...  Sulevilla ei ollut tallia... eikä sen puolen hevostakaan...



sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Tapaninpäivä

 Villa Malakoffissa oli joulua vietetty hiljaisesti.  Aksenjan tytär perheineen oli matkustanut hyvissä ajoin ennen joulua Ruotsin valtakunnan puolelle sisarensa luo ja viihtyisivät vierailulla vielä hyvän matkaa vuodenvaihteen yli.

Kun väkeä oli talossa vain Aksenja ja Hebla, ei pyhinä tarvinnut palvelusväkeäkään ja oli voitu sopia, että muut saivat lähteä sukuloimaan, vain  Olga jäi aattoillaksi taloon huolehtimaan rouvien tarpeista. Tosin Anna ja Björnkin saapuivat aattoiltana hyvissä ajoin takaisin taloon; siellä oli tilaa ja voi nauttia talon rauhasta ja keittiön herkuista, melkein kahden, se oli harvinaista herkkua. 

Aksenja oli saanut hienon joululahjan Helsingin ystävältään. Se oli upea lasi-ovinen senkki, jossa oli hienot tiffanylasikoristeet ovissa.


Se sopi hienosti Aksenjan salonkiin...


... ja oli mukava katsoa mitä kaikkea siinä säilyttäisi. Nyt sinne oli päässeet Aksenjan tärkeät kirjat ja sydänlääkekarahvi sekä lasit.


Yläpuolella Aksenjan ja Olegin nuoruuden kuvat.
 

Sitten alakerran saliin...


Tapaninpäiväksi oli kutsuttu Sulevi ja Edith Tapanin-päivälliselle...


Aksenja katsoo, että kaikki on kunnossa...
Tarjolla on borssikeittoa ja täytettyjä piiraita, sillejä, rosollia, mätiä ja sianpääsylttyä...


Jälkiruuaksi tarjottiin tsajua, joulutorttuja ja mustikkakakkua, kesän mustikoista keitetystä hillosta.


Kyllä, kaikki näyttäisi olevan valmiina vieraiden tulla... 
No niin, aivan ajallaan, verannalla kuuluu jo lumien kopsuttelua jalkineista... Taidanpa näyttää heille ensin uuden piirongin, Sulevi ja Edith osaavat arvostaa sitä, päättää Aksenja ja lähtee vieraitaan vastaan.


 

torstai 12. marraskuuta 2020

Ja tilit on aina tarkastettava

 

Syksyisen päivän aamuna reviissori Klaara Teräs tilaa puhelun Helsingistä Kauppakylään, Sulevi Karlssonille...



Muutama vuosi aiemmin oli tullut Kamaritoimituskuntaan uusia virkoja ja yhtä niitä oli toimittamassa uraa uurtavana naistarkastajana erittäin tarkkana ja peräänantamattomana tunnettu Klaara. Hän oli kaikkien muiden, kuin itsensä, ihmetykseksi päässyt ja valmistunut opinnoista yliopistosta. Ja vieläpä erinomaisin arvosanoin.

 Klaara oli päättänyt kiertää itse paikan päällä tekemässä kirjanpitotarkastuksia, etenkin maaseudulla, jossa monenmoinen kurittomuus ja piittaamattomuus rehoitti erityisen ankarasti ja toimittiin miten haluttiin, usein vielä paikallisten viranomaisten katseen alla. 


Klaara oli muutama vuosi aiemmin Helsingissä sattumoisin tavannut Sulevi Karlsson nimisen kauppamiehen ja  kiinnostus hänen afääreihinsä oli herännyt. Etenkin, kun Kauppakylä oli tullut hänen valvomien alueiden joukkoon. 

Nyt Klaara oli yrittänyt tavoittaa kauppias Sulevia telefoonin avulla monena päivänä, mutta aina oli tullut vastaus sentraalista, että hän ei juuri nyt ollut tavoitettavissa, oli asioilla, kaupassa asiakkaita, tahi kokonaan toisaalla. Ei siis auttanut muu, kuin jättää sentraaliin sana, että tulossa ollaan.
 Nousta sitten junaan ja matkustaa Kauppakylään itse paikan päälle.


Klaaran juna saapui asemalle puhisten ja merkkipilli viheltäen. Klaara laskeutui laiturille ja etsi itselleen ajurin, jolta sai hevoskyydin ja ajatutti itsensä Sulevi Karlssonin kauppahuoneelle.
 Kauppahuone - Turhan mahtipontinen nimi maalaispuodille, tuumi kärryissä keikkuen ja hatusta kiinni pitäen neiti Klaara.

Matkalla jo Klaaraa sai kuulla, että Kauppahuoneen pihamaalla oli menossa toripäivä.


Sulevi antoi kylän käsityöläisten ja töllien asukkaiden tulla myymään tuotteitaan kaupan pihaan, jossa oli valmiina pari kojua kaikkien käyttää. Se hyödytti myös Sulevia, kun samalla väki kävi kaupalla.

Usein kojulle saapui myymään myös Suutarin Ulla. Kesän ja syksyn hän keräsi metsien antimet ja pihamaan pienen sadon ja säilöi, mehusti ja hillosi ja sitten myi niitä kojulla. 


Suutarilla oli ollut erittäin huono kesä. Ei omasta mielestään, mutta Ulla oli huolissaan. Koko kesän oli kaikenlaista kulkijaa liikkunut kylällä ja sen myötä kesä oli mennyt enemmän ja vähemmän humussa. Se tiesi erittäin vähän työpäiviä ja valmistuneita jalkineita ja surkeaa talvea Suutarin tölliin. Onneksi Sulevin tytär oli edelleen kasvattina Ullalla ja Sulevi maksoi pienen korvauksen, joka Ullan säästäväisissä käsissä muuttui jopa suureksi korvaukseksi ja talvestakin taas varmaan selvittäisiin.


Kaupan rapuilla Sulevin Edith-vaimo seuraa toritapahtumia ...


...toripäivät olivat mukavia ja ehkäpä ne suuret markkinat, joihin saavuttaisiin aina lähikyliä myöden olisivat joskus mahdolliset, tuumaa Edith. 
Posetiivarikin oli jäänyt toistaiseksi kylälle ja toi oman mukavan lisänsä toripäivän tunnelmaan...


... ja pitkään muualla ollut kalakauppias Timmerman kalakärryineen toi oman osansa tuoksumaailmaan...


... yläkerran konttorissa Sulevi on mietteissään ja vähän hämillään, kun on saanut viestin, että tarkastaja on saapumassa lähiaikoina...


... no, tilikirjat pitäisi kyllä olla kunnossa. Sulevi oli näistä tarkka.


Kauppapihassa reviissori Klaara oli tavannut Filemon Pykälän, nuorikkonsa Ofelian kanssa... 


... Filemon vallan ilahtui, tavattuaan lakia ja järjestystä vaalivan, samoja asioita arvostavan henkilön...


Filemon olisi kovin mielellään keskustellut kaikesta kylään liittyvästä  ja mielellään esitellyt oman Virkatalonsa, sekä oman toimintansa kyläläisten nuhteettomuuden takaamiseksi. Mutta tällä haavaa neiti Klaara ei ennättänyt, hänen olisi tehtävä tarkastuskäyntinsä Kauppahuoneelle, ja jatkoi matkaa toripihan yli... tehden tarkkanäköisiä huomioita.


 Aksenja Malakoffin kohdattua, hän päätti esittäytyä ja sopia tapaamisen myöhemmäksi... 


... hänellä oli toinenkin, epävirallinen tehtävä hoidettavanaan, ja siihen hänen piti palata Aksenja Malakoffin kanssa tuonnempana.


Ihmisvilinässä Klaara neiti lähestyi Kauppahuoneen portaita...


... joilla kohtasi Rouva Edithin. Sulevia kysyessä Edith ei ollut kovin innokas ohjaamaan vierasta kyselijää Sulevin pakeille. Naisihmiset eivät yleensä suorasukaisesti pyydä päästä tapaamaan ketään miestä kahden kesken, ei ainakaan Edithin maailmassa, eikä varsinkaan hänen miestään...



Klaara neiti löytää kyllä itse sivuoven...


... josta näyttää pääsevän suoraan yläkerran portaisiin...


... kaupan puolelta kuuluu ääniä, mutta Klaara päättää kavuta portaat suoraan yläkertaan.


Konttorin ovi... Kop, Kop, Kop,


ja sitten Klaara astuu Sulevin konttoriin...


Hyvää päivää...


Olen reviissori Klaara Teräs ja olen yrittänyt tavoittaa teitä monena päivänä. Yrityksistäni huolimatta en ole siinä onnistunut, mutta tarkastus kirjanpitoon ja tileihin on kuitenkin tehtävä ja siinä ominaisuudessa olen nyt täällä.


Klaara riisuu hattunsa ja kysyy missä hän voi tilikirjat parhaiten tarkastaa...


Sulevi katsoo hetken Klaaraa (hmm, vallan hurmaava olento, huomaa hän..) ja kehottaa matalalla, pehmeällä äänellään rauhallisesti Klaaraa istuutumaan paikalleen - auttaa puuhkan kanssa ja tuolin Klaaran alle... Kertoo laittavansa tsajua ja voileipää, johan sitä matkan jälkeen on hyvä vähän hengähtää...


... heillähän ei olisi mikään kiire... Ottaisiko Klaara snapsin, viinaryyppy rauhoittaa matkan jälkeen ja tarkastus voitaisiin tehdä sitten  tsajun ja snapsin jälkeen..


... no, miksikäs ei, voisihan sitä pienen ottaa, matka on ollut pitkä - ja kärryillä keikkuminen nostattanut aikamoiset pölytkin kurkkuun...


... tämähän taitaa sujua oikein mukavissa merkeissä, tuumaa Klaara jo hieman rentoutuneena, erittäin mukava ja huomaavainen mies tuo Sulevi Karlsson...


...hmm, mikäs kirja tänne on piilotettu, onkos täällä jokin toinen tilikirja...


... kaikki kirjat on tarkastettava...


Klaara tutkii Sulevin "Punaista Kirjaa"


... vallan hämmentyy... ja pudottaa sen häkellyksissään, kun kuulee Sulevin äänen...



... no voi ei...


Sulevi kuulee tömähdyksen ja tulee lähelle - onkos jokin hätänä...
Ei ei, ei tässä mitään... Kaikki on aivan hyvin...


 Klaara häkellyksissään kietoo puuhkan kaulalleen, kättelee Sulevin ja kiittää - tilit ovat kaikki aivan kunnossa ja tarkastus voidaan näin päättää... Kiitos vain, laitan raportin tulemaan, sitten perästä päin...


Ja niin Klaara lähti...


Sulevi jäi pöllämystyneenä istumaan... no mutta, olipas se, oli - mutta tavattoman oli korea, tuo naisihminen


Ja pihamaalla toripäivä oli kääntymässä päätökseensä.
Rakennuksen kulmalle oli kerääntynyt tuttu porukka ja tutut jutut; laulaua siivitti sirmakan haikeat sävelet.


Ullan pöydässä oli käynyt hyvin kauppa. Anna Sofia Ahl mietti rinkelin ostoa.


Fiona tutki Timmermanin kalakärryä. Paistettu siika olisi herkkua pappilan päivällispöydässä.



Timmerman antoi katseensa kiertää pihamaata - olipas mukava olla taas täällä, aivan oli ollut jo ikävä. Sulevin kanssa olisi pidettävä illanistujaiset hetimiten. Olisi niin paljon puhuttavaa.


Kotiinpäin olivat myös suuntaamassa Filemon, Ofelia käsipuolessaan.


Olikin ollut mukava toripäivä. Paljon oli tavattu tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin, mutta nyt oli hyvä päästä kotiin Ofelian kanssa.


Ja näin Kauppahuoneen pihamaa vähitellen hiljeni...


... vain pöllö jäi pihakuuseen tarkkailemaan pihan viimeisiä liikkeitä. Se odotti hämärän laskeutumista, jolloin  se pääsisi rotta- ja kanijahtiin.