sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Asiaan löytyy ratkaisu

 

Kauppakylän Pensionaatti Villi Helmessä on jännittynyt tunnelma. Päivä oli kääntymässä iltaan ja siellä odotettiin kuumeisesti Sulevia tulevaksi. Oli luvannut tulla ajoissa, kun sitä oli rouvansa Edith kysynyt aamulla. 

Talven aikana  oli Sulevi alkanut viipyä pidempään ja pidempään Kauppahuoneella ja oli joskus ilmoittanut jäävänsä yöksi konttorin sängylle, työt kun veisivät pitkään yöhön eikä kannattaisi muutaman tunnin vuoksi tulla kääntymään kotiin.

 Joskus oli myös kuulunut Edithinkin korviin, että konttorilla oli vietetty myös jokunen ilta iloisissa merkeissä. Musisoiden, korttia lyöden ja laulaa luritellen. Tsajua oli vahvistettu aina tarpeen mukaan, tottahan toki. Läsnä oli ollut usein ainakin muurari Nysten,  kalakauppias Otto Iivari Timmerman ja satunnaisesti myös Suutari sekä tietysti Jokakylän Kalle. Timmerman oli varustettu komealla ja kantavalla äänellä ja yleensä, kun hän oli mukana,  oli intouduttu jopa yhteislaulantaan.  Mutta tänään Sulevi oli luvannut tulla ajoissa. Yhtään tietämättä mihin oli saapumassa.

Edith  puolestaan oli pitkien pimeiden iltojen aikana miettinyt elämäänsä ja päätynyt siihen, että Sulevi Karlsson oli parasta mitä Edithille oli tapahtunut. Sulevi oli hauska, charmantti ja komeakin. Oli luvannut paljon kauniita asioita heidän yhteiseen elämään; oma huvila, jota voisi emännöidä, kutsuja ja illallisia ja mukavaa seuraelämää. Varallisuuttakin Sulevilla tuntui olevan, joka oli hyvä asia, erityisesti Edithin oman tilanteen vuoksi. Ja rakkautta, rakkauttakin oli, kiihkeätä ja intohimoista. Sulevi oli intohimoinen mies. Mutta ajan myötä olivat asiat lähteneet jotenkin laimenemaan. Kovin usein ei Sulevi enää kutsunut Edithiä Varpusekseen, tai Sokerimuruseksi. Suunnitelmat olivat seisahtuneet sijoilleen. Ainoa asia joka eteni, oli Sulevin Kauppahuone ja Sulevin afäärit. 
Haave omasta huvilasta oli edelleen haave ja kodiksi oli vakiintunut pensionaatti Villi Helmi ja yläkerran huone siellä. Eihän elämän näin pitänyt mennä.

Kunnes oli tullut tämä kevät ja asiat saivatkin uuden käänteen. Pensionaatti oli Anna Snitkinan mesenaatiltaan saamien perintövaroin hankkima ja hyvin oli Anna viihtynyt emännöidessään sitä. Tähän asti. Anna oli kuitenkin nyt saanut kirjeen jossa häntä pyydettiin Pariisin balettiin. Opettamaan ja ohjaajan avustajaksi isossa teoksessa. Perin pohjin mietittyään, oli Anna päättänyt suostua, vaikka se olikin projektiluonteinen tehtävä. Mutta kun tilaisuus jälleen tuli, aktiivisen tanssiuran päätyttyä, ei Anna voinut vastustaa  näyttämön parrasvaloja ja taputusten laulua. Mikään ei ollut sen huumaavampaa.

 Mutta mitä tehdä Villi Helmelle? Anna oli puhellut  asioistaan Edithille ja hakenut tukea päätökselleen.  Ja iltojen hämyssä  oli sitten kehittynyt ratkaisu; Edith ostaisi Pensionaatti Villi Helmen. Tai siis Sulevi ostaisi.  Naiset olivat yksissä tuumin asiaa jo valmistelleet ja tässä sitä lopuksi oltiin ja odotettiin Sulevia kotiin.


Aiemmin päivällä olivat Edith ja Anna Snitkina käyneet Vouti Filemon Pykälän luona. Filemon oli pyynnöstä laatinut kauppakirjat ja hankkinut tarvittavat valtakirjat ja luvat. 


Naiset olivat erittäin iloisia ja kiitollisia. Nimet oli laitettu papereihin. Filemon Pykälä se vasta olikin  otettu. Se, että hänen puoleensa käännyttiin ja se, että hän sai tärkeän ja virallisen tehtävän normaalien arkirutiinien lisäksi ilahdutti. Ja lisänä vielä, että kyseessä oli kylän tärkeät henkilöt.

Se pisti myös Filemon Pykälän miettimään konttorin toimintaa. Se oli pieni ja suunniteltu niin, että Filemon pystyi istumaan pöydän äärellä ja laatimaan kirjeet ja asiakirjat. Konttoripöydän päädyssä oli  nouseva kansi, jonka kautta hän pystyi siirtymään pöydän ääreltä huoneen  puolelle. Mutta huoneessa muut olijat joutuivat seisomaan Filemonin työpöydän edessä. Se oli tietysti hyvä silloin, kun puhutteli uppiniskaisia, paksupäisiä ja riita-asioista ja ilkitöistä konttorille tuotuja kyläläisiä, kuten useimmin asian laita oli. Mutta jos tällaisia toisenlaisia apupyyntöjä alkaisi tulla, olisi olosuhteet oltava arvokkaammat virka-asioiden hoitoon.


Filemon hyvästeli ja kiitteli ja vähän pokkasikin häkeltyneenä. Ja häntä harmitti vietävästi, että hänen virka-asemaa kuvaava peruukkinsa oli kadonnut. Se oli ollut kateissa jo pitkään ja hänellä oli kumma ajatus, että se oli unohtunut Villa Malakoffiin - siihen, joka paloi poroksi ja olisi siis nyt iäksi mennyttä. Pitäisikin muistaa tilata peruukkimaakarilta uusi. 


Ofelian sisar Astrid tuli asunnon puolelta ja tarjosi vieraille teetä.


Anna ja Edith kiittivät kauniisti, mutta olivat pakotettuja kieltäytymään tällä kertaa. Kotona odotettiin ja heidän piti jo kiirehtiä sinne.


Astrid hyvästeli vielä ja toivotti mukavaa kotimatkaa. Hän olisi kyllä mielellään istunut hetkeksi teekupin äärelle naisten kera.  Voudin virkatalolla ei kovin usein käynyt vieraita joita olisi voinut pyytää teelle.


Pensionaatti Villi Helmessä oli päätetty järjestää pienimuotoiset juhlat kauppojen kunniaksi.
Anna tarkasteli tarjoiluja.


Johanna oli tuonut alakerran keittiöstä tarjolle juustoja, voileipiä ja ja hedelmiä. Juomaksi kaljaa ja kohotettavia maljoja varten konjakkia.


Vielä viimeiset silmäykset - kyllä, kaikki pitäisi olla kunnossa.
Ai jai -  mitenhän sitä itselle kävisi, pohti Johanna. Sen verran puhetta oli Pensionaatissa kuulunut, että vaikka Sulevi ei, niin hän kyllä oli selvillä mitä oli tapahtumassa.
Onneksi Edith ei tuntunut olevan selvillä Johannan ja Sulevin menneisyydestä. Niihn - ja ihan vähän nykyisyydestä - sellaisista pienistä lämpimistä katseista vain - harvoin aamulla, keittiön hämärässä... Sulevi kun oli niin kovin verevä ja väkevä mies, minkäs sille mahtaa.
Kun Edithistä tulee talon rouva ja jos jostain hänelle asia selviäisi, tietäisi se varmasti Johannalle lähtöä, siitä hän oli varma.


Sulevin anoppi oli salissa ja odotti myös Sulevia tulevaksi.  Myös hän teki viimeiset silmäykset tarjoiluihin. Kaikki näytti olevan kunnossa.


Ja sitten Sulevi kuului tulevan. Askeleet nousivan portaita ylös ja veivät seurusteluhuoneeseen. Edith kiirehti Sulevia vastaan.


 Tervetuloa, tervetuloa,  otahan takkisi pois...


... minulla onkin sinulle vähän kerrottavaa...


... oikein mukavaa kerrottavaa...


... muistathan, että on ollut puhetta, että Anna Snitkina on lähdössä Ranskaan?


... ja hän kovasti pohti ja surikin sitä, mitä tehdä tällä Villi Helmellä...


... ja mehän olemme syvästi kiintyneitä ja kotiutuneita tänne Pensionaattiin...


... ja  sinulla kun on omat ja tärkeät afäärit ja minä kun olen aina päivät jo muutoinkin täällä...


... niin, niinpä minä päätin ostaa tämän.
 Kolaus - Sulevi tulee tuupanneeksi tuolia.

Tule, mennään alakertaaan, niin minä näytän sinulle - ja Edith jo kädestä vie Sulevia portaita alas. Katsopas,  tämä alakerran huone...


Tämän minä jo ehdin  tyhjentää, niin, tähän sinä voisit laittaa itsellesi oman huoneen. Jokin oikein pullea ja puoleensa vetävä nahkainen nojatuoli, jossa voit levätä, kun tulet Kauppahuoneelta. Ja omia papereitakin mahtuu monta hyllyllistä.  Puhelinkin on vedetty tänne, voit hoitaa iltaisin täällä Kauppahuoneen asioitakin, ei aina vaadi lähtemään kaupalle. Voit sisustaa tämän  ihan oman mielen mukaan...


Sulevi on ihan pyörällä päästään, semmoisessa pyörityksessä kun on ollut, ovesta sisäänpäästyä!
Ja Edith vie samassa hänet jo seuraavaan huoneeseen.

Voi katso Sulevi, tämä on meidän uusi makuuhuoneemme.
Suurempi kuin tuo yläkerran pieni huone. Katso miten komea sänkykin... ja Edith silittää hiljaa sängyn päätyä.


Minä tämän jo ehdin pedatakin meille...


... noo, mitäs sanot!


Sulevi ei tiedä mistä pitäisi sanoa -  tästä leveästä isosta sängystä joka odotteli pedattuna häntä, vai äsken esitellystä huoneesta hänelle uudeksi olotilaksi. 
Se ei ehtinyt Suleville kirkastua, kun jo Edith tarttuu käteen ja taas
lähdetään, nyt kipuamaan rappuja takaisin yläkertaan ja  saliin.


Salissa näkyi olevan syötävää, ilahtui Sulevi näkemästään - ja  anoppi.

 No, Sulevi hyvä, saanko onnitella sinua - Sinulla vain afäärit laajenevat! Kaupasta majataloon!


Tämä on kyllä erittäin hyvä ja viihtyisä, ja teillä on nyt vakituiset asukkaatkin melkein joka huoneeseen, niin tulotkin ovat turvatut ja vakaat, niin kuin olla pitääkin. Tuleehan sinun turvata vaimosi tulevaisuus.


Ja vihdoin tyttäreni saa sen oman talon ja kodin josta olen kuullut olleen puhetta. Jo aika pitkäänkin.  Samalla Edith kulta saa puuhaa pitkiin päiviin, kun sinulla on niin paljon työtä Kauppahuoneen kanssa.  Niin että saanhan minä nyt onnitella Sulevia, eihän tässä enää muuta ole, kuin pieni muodollinen visiitti Vouti Pykälän konttorissa.


Annakin tulee ja onnittelee - Niin, olen kovin iloinen, että asiat saivat näin mukavan ratkaisun kaikkien puolesta. 
Olen jättänyt valtakirjan Filemonille, jos vielä tarvitaan jotain virallista, kun olen jo Ranskassa. 


Ja maksun kanssa ei ole niin kiirettä. Sovimme siihen hyvän ohjelman Edithin kanssa ja nekin on kaikki laadituissa papereissa. Sulevi sitten näkee, kun käy kirjoittamassa ne. Niin että kaikki on vallan valmista. 


Edit aivan hehkuu, on onnellinen.  Hänellä on talo ja mukavat tilat ja samalla puhdetta ja työn touhua. 


Ja vakituiset asukkaat ovat jo tuttuja ja erittäin mukavia... 
Kaikki asettuu kohdilleen. 
Edith huokaa ja vaivihkaa puristaa Sulevia kädestä.   
Sulevi vaan on edelleen hiljaa, eikä tiedä mihin pitäisi sanoa ja mitä. Puristaa kuitenkin sitten takaisin.


sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Hyvää Uutta vuotta

 Hebla oli ollut matkoilla lähes vuoden. Euroopassa, tuttavilla, sitten sairastunut vakavasti kulkutautiin ja selvittyään siitä oli toipuminen kestänyt pitkään. Hebla oli lopuksi ehtinyt joulun viettoon takaisin Kauppakylälle. 


Nyt uuden vuoden kynnyksellä Hebla lähti Kauppahuoneelle tapaamaan tuttuja. Mukava hyörinä ja kuhina oli pihamaalla ja kaupassa. Vaikka eihän se ollut mitään verrattuna Helsinkiin, jossa Hebla oli viipynyt viime viikot, saatika euroopan kaupunkeihin. Mutta niin kotoista, ilo läikähti rinnassa. Oli suurenmoista nähdä ystävien ja tuttavien kasvoja ympärillä.


Hebla vaihtoi kuulumisia, tapahtumat eivät olleet niin suuria, mutta kertojilleen tärkeitä ja samalla kertoi lyhyesti hieman omasta matkastaan.  Kaikilla oli mieli korkealla, tänään juhlittaisiin vuoden vaihtumista, jälleen yhden. Mitähän seuraava toisi tullessaan, ainakaan matkoille ei Hebla aikonut lähteä.


Hebla palasi kotiin, hieman jo myöhässä, tarinointi oli vienyt enemmän aikaa -  salissa olivat jo odottamassa Aksenja ja Kondrad.                        


Pöydälle oli katettuna aikainen päivällinen. Tässä iässä ei jaksanut ruokailla enää niin myöhällä kuin normaalisti.


vielä sai kuusi valaista...


Niin, Kondradin vierailu jatkui. Hänellä ei näyttänyt olevan mitään kiirettä, vaikka parantuneet rautatieyhteydet tekivätkin matkustamisesta entistä mukavampaa ja helpompaa, myös talviaikaan. Muisteltavaa riitti ja oli niin monia vuosia kurottavana.


Saliin oli katettuna näin pakkaspäivään lämmittävää keittoa, vastaleivottua leipää ja sillejä. 


Heblasta kaikki oli juuri niin hyvi kuin voi olla.


Et arvaakaan miten hyvältä tuntuu olla jälleen kotona, tuumi Hebla Aksenjalle. Aksenja vakuutti, että hänestä tuntui vähintään yhtä hyvälle. Viime vuoden yksinäinen joulu ja uusivuosi oli vieläkin haikeana mielessä. Ja miten huolissaan hän oli ollut, kun tieto kulki niin hitaasti Heblan voinnista.

Syötiin, kilistettiin ja nautittiin - takka lämmitti, vaikka ulkona olikin kiristyvä pakkanen.


Sitten Anna tuli kertomaan, että ylhäällä olisi valmista, Aksenjan salongissa.


Ahaa, minäkin tiedän mitä mukavaa siellä on, yllätys tuliainen... innostuu Kondradkin.


Niin, siirrytäänkös ylös, siellä on valmiina tuomani tuliainen.


Anna ja Björn olivat purkaneet laatikoista Heblan tuoman kapistuksen ja asettaneet sen pikkupöydälle. 


Kondradin kanssa Hebla selitti, että jokaisessa kodissa tuli olla tällainen, Gramofoni. Sellainen oli ollut jo Sulevillakin jonkin aikaa ja sillä voi kuunnella savikiekolle tallennettua musiikkia ja laulua.


Jaa-a millä konstilla tämäkin on tehty... ihan kuin taikuutta, tuumaa Aksenja.


Mutta sitten Kondrad asettaa kiekon gramofoonin pöydälle ja siihen jonkin vivun ja kääntää kammesta ja voi sentään, kyllä vaan, musiikkiahan sieltä kuuluu, äänitorvesta!


No niin, Aksenja, eiköhän pistetä charlestoniksi...


niin mitä... ehtii ihmetellä, mutta suostuu sitten ja  Aksenja nousee ja antaa Kondradin viedä reippaaseen tanssiin...


... tätä kuuluisi tanssia ja nostella jalkoja näin sivuille, katsopas...


ja sitten vähän heilautetaan toiseen suuntaan..

Heblakin hyrähtää nauruun ja kertoo, että juuri niin... ja kädet pitäisi pistää ristikkäin polville ja tehdä nopeaa vaihtoa ja olla vähän polvet koukussa...


hyi sentään...
tuumaa Aksenja ja nostaa varovasti nilkkaansa helman alla...


.. ja vähän voi ikään kuin hypähtääkkin samalla, kun heilauttaa nilkkaa... opastaa Hebla ja Kondrad


sus siunaa.. vai hypähtää...


... näinkös... ja hypähtää kokeeksi


... onpas tämä rohkea tanssi - ja heilauttaa nilkkaansa vielä isommin helman alla...


Kondard tuumaa, että suorastaan hävytön, ja iskee silmää...


Vaikka lonkassa ja selässä kolottaisi tämän jälkeen viikon, laitetaan linimenttiä, tuumaa Aksenja ja antaa musiikin ja Kondradin viedä...


Eipä olekaan ollut näin mukavaa uudenvuoden juhlaa aikoihin, jos muitakaan... Kondrad ja Aksenja laittavat levyn pyörimään aina uudelleen ja uudelleen. Kun ei kuluisi puhki heti kättelyssä.


Hyvää uutta vuotta!