perjantai 9. heinäkuuta 2021

Heinäpoutaa

 Juhannusyön taianomaisen tunnelman haihtuessa ja hanurimusiikin tauottua, oli herätty jälleen arkiseen aherrukseen. 
Poutaa piti, suorastaan hellettaä ja taloissa oli päästy heinän tekoon. Pehtoorin tilallakin oli heinätyöt menossa. Heinähaasiat nousivat halkomaan peltoja kuin suuret karvaiset madot. 

Kaikki kynnelle kykenevät oliva heinäpelloilla ja  naapurit tekivät yhdessä talo kerrallaan kaikkien peltotilkut. Ja kenen pellolla kulloinkin oltiin, sen emännät huolehtivat kahvit ja piimät pellonpientareelle leivän ja suolakalan kanssa. Talollisen Tilalla kun oltiin, tuli kahvin kanssa ihan oikeata lettipullaakin. Sinne pellolle joutuivat myös kylän lapset kovin mielissään.

Pehtoorin peltotilkkujen ollessa vuorossa tarjoiluista huolehti vanhin tytär Kreetta ja apurina eväskorien kuljetuksessa pellolle oli siskonsa Stiina ja Kaupan Gabriel. 

 Kun työt oli kääntymässä lopuilleen, antoi Pehtoori tytöille luvan lähteä rantaan uimaan. Niin oli päivä kuuma ja hikinen itselläkin, että vähän kävi jo lapsia sääliksi.

 


Taitaisi hänkin piipahtaa illemmalla itsekin, hyvää tekisi.
Jaah.... saataisikohan se Johanna ennättää mukaan... niin olisi  mukava jälleen nähdä, ei ollut osunut missään kohdakkain juhannusjuhlien jälkeen, niin oli työt vieneet molempia tahoillaan.

 Mahtaisiko se tunne olla yhtä lämmin, kuin juhannuskokolla, vai liekö kokko lämmittänyt... no nyt olisi apuna helteet, jos ei oma liekki riittäisi...
Hymyili itsekseen, siirsi hattua ja sitten havahtuu hämillisenä... keskellä pihamaata.

Kreetta oli luvannut ottaa mukaansa myös Syreenitalon pikku Fredrikan ja niin olivat lapset tulleet rantaan.

Helmat kääräistiin vyötäisille.... ja sitten veteen.



Ruusa kahlaili rannassa, mutta Fredrikan mielestä piti päästä heti veteen.

Vaikka oli tukahduttavan kuuma, oli vesi Stiinan mielestä liian kylmää, hän kastautui ja nopeasti kääriytyi pyyhkeeseen.


Järvi oli kyllä syvä ja sen pohjassa kerrottiin olevan lähteitä joista jääkylmä vesi pulppusi ja pienellä tuulella sekoitti jo lämmenneen pintaveden syvyyksien kylmään. Näin vesi harvoin oli oikein lämmintä. Kreetta oli kuitenkin sitä mieltä, että se olisi oikein sopivaan virkistäytymiseen. Kunhan Fredrikan saa ylös turvallisesti, pulahtaisi hänkin.



Stiina sanoi, että menee viltille ja Fredrika voi tulla siihen juomaan mehua hänen kanssaa ja Kreetta voisi puolestaan mennä uimaan.


Gabriel tulee Stiinan viereen.


Gabrielista ja Stiinasta on tullut hyvät ystävät...

...molemmilla on kyltymätönt tiedonhalu ja uteliasuus ja usein kaksikko löytyy seikkailemasta lähimetsistä ja pelloita.



Oletkos Stiina nähnyt lepakoita.. minä näin...

Ruusa tähyää järven taa  - eikös tuolla näytä nousevan savukiehkura....


Kreetta patistaa pikku-Fredrikaa tulemaan jo kuivattelemaan ja nostaa myös katseensa.


Hyvänen aika, kyllä siellä taitaa savuta.


Gabriel tähyää myös ja toteaa samaa, että kyllä siellä nousee savua ja kun siellä ei ole asutustakaan...


ei kai vain metsäpalo!... haiseekos savulle...


Kreetta kietaisee Fredrikankin istumaan viltille peiteen sisään, mutta ei riisuudukaan itse...


... vaan tähyää ja haistelee ilmaa...


Kyllä selvä savun haju tuntuu... Ja samalla mieleen nousee kylällä joku talvi aiemmin ollut 
Villa Malakoffin palo! Se oli aivan kamalaa ja Kreetta huomaan sydämen pompottelevan lujemmin.


Kuulkaas lapset, nyt kerätään tavarat ja lähdetään takaisin, ja jos vaikka Gabriel juoksisi edellä sanomaan, että Järventakaisessa näkyy savua ja tuoksuukin jo!


Nyt oli ollut niin pitkään kuivaa ja kuumaa, että tulen käsittelyä oli varoiteltu joka talossa ja tuvassa ja lapsille teroitettu miten tärkeätä oli huolehtia, ettei mitään jäänyt mihinkään kytemään. Tällaisella helteellä tuntui melkein kaikki syttyvän ihan itsellään, ja jos tuli pääsisi maastossa irti, ei sitä taitaisi saada taltutettua, vaan voisi vain yrittää suojella rakennuksia miten kuten pystyi ja toivoa sadetta.
 Onneksi järvi oli välissä, mutta kipunat osasivat melkein lentää....
 Ja nyt oli puolestaan ennettävä kylään - huolehti Kreetta.


maanantai 28. kesäkuuta 2021

Juhannus

 Kauppakylässä oli aika sujahtanut kuin siivillä ja ennen kuin huomattiinkaan, oli kevät vaihtunut kesään. Oli selvitty läpi rospuuton, saatu kevään peltotyöt tehdyksi ja samaan aikaan puutarhoihin oli ilmestynyt monen kirjavia ja iloisia puutarhakalusteita, liinat pöydille ja aina kun voitiin, nautittiin kaikki aika pihamaalla. Sitten oli suvivirsi kajahtanut koululuokassa ja lapset kirmaneet kesälaitumille,  juuri sopivasti perunan istutukseen. Se olikin tärkeää joka talon ja töllin väelle. Ja nyt oli tultu hetkeen, jolloin oli tovi aikaa hengähtää. Mutta kuitenkin samalla tutkittiin sääennusteita ja luonnonmerkkejä, teroitettiin viikatteita ja todettiin, että otollinen hetki olisi heinän tekoon, mutta ensin juhlittaisiin Juhannus. 

Jos sää vain salli, kokoontui Kauppakylän väki juhannusta juhlimaan järven rantaan, kylän laidalle. Sulevin Kauppahuoneen pihalta kannettiin yhdessä tuumin myyntiteltta ja sinne tuotiin omia leivonnaisia, piirakoita ja  muutamassa talossa oli hellettä uhmaten paistettu pino kaupalla lettuja. Juomapuolta tuotiin myös; mehua ja tietysti oli tsajua. Ja löytyihän se sahtitonkkakin.

                                                

Väkeä saapui pikku hiljaa rantaan ja iloinen puheensorina sekoittui lintujen liverrykseen. Tiltaltti tiputteli omiaan ja vesilintu poikueet halkoivat järven pintaa äännellen toisilleen, haapapuut havisivat kilvan riippakoivujen kanssa. Oli suvi parhaimmillaan.


Oli mukava kokoontua yhteen. Vaikka väki usein kohtasikin kaupalla, koululla ja kylän raitilla, niin usein kohtaamisia väritti arjen asiat. Nyt oli kaikki toisin; oltiin iloisena ja innokkaana liikkeellä. Oltiin kevein mielin ja ihan kevein asusteinkin, olihan ollut pitkään jo hellettä.

Lapset kirmasivat ylempänä rinteesä


 ja Stiina oli ennättänyt ensimmäisenä keinuun. 


Pikkuinen Fredrika katsoi ihaillen hurjaa keinuntaa ja hiljaa mielessään päätti, että hänpä vielä koettaa ihan samalla tavalla, kunhan keinu vapautuisi isommilta. 


Sofka piti syrjemmällä lapsia silmällä, samalla kun nukutti pieniä. Yhdellä pienellä olikin Sofkan koti jälleen kasvanut, kun Jokakylän-Kallen morsian oli vähän kuin pakotettu takaisin Helsinkiin. Sellainenkin surullinen tapahtuma. Kalle oli vieläkin alamaissa, vaikka ei sitä halunnut näyttää. Kovinhan olivat olleet rakastuneita ja Kalle kävi yhden talven Helsingissäkin kokeilemassa ja sitten Neito täällä, mutta ei siitä yhteiselosta tullut oikein kummassakaan mitään. Se leipä vaan oli ollut kovin suuren työn takana ja liian epävarmaa, kun oli se pienikin. Ja ei ollut Neito jaksanut sitten lopuksi sitä Kallen juhlimistakaan, vaikka Kalle oli kaikkensa yrittänyt ja vähentänyt sen mitä pystyi. Kaupungissa oli luvattu Neidolle työtä ja kotoa asunto ja niin oli Neito lähtenyt kotipuoleen kaupunkiin silmät kyynelissä ja sydän hajalla. Lapsi oli jäänyt Syreenitaloon Sofkan ja Levin kasvatettavaksi sillä puheella, että väliaikaista, kunnes Neito saa olonsa vakaaksi. Kirjoitti usein ja lupasi tulla käymäänkin. Ja joskus poikkesi Kallekin poikaa katsomassa. Kylän väki oli jo hieman puhunut, että pitäisi säännöllinen avustus järjestää Sofkan ja Levin tueksi, kun niin monesta pienestä pitivät huolen. Että jos ei ollutkaan omilla lapsilla siunattu, oli talo täyttynyt lasten äänistä kuitenkin.


Jokakylän-Kalle asetteli jo hanuria syliinsä ja tapaili valssin tahtia...


Valssi soi, mieleen toi
Ajan sen entisen
Muiston kauniin mieleen tuo
Valssin vanhan sävelvuo
Muistojen menneitten
Valssi soi, hiljaa soi
Kaikki häippyy unholaan
Muisto saapuu uudestaan


Virittäydyttiin musiikin mukana...


... sen oli hyvä antaa vain viedä...

Rinteessä Fredrika oli huomannut tilaisuutensa tulleen keinun suhteen. Vähän se oli korkealla, istuin, mutta onneksi Gabriel oli ystävällinen ja auttoi.


Kojulla oli säpinää


ja joka puolella kuului innostunutta puhetta musiikin lomassa

Säveliin, menneisiin
Ystäviin rakkaisiin
Onnenmaille riemukkaille
Valssi vanha meidät vie
Muistojen armaitten
Sävelten entisten
Hurma säilyy, siellä päilyy
Kirkas, kaunis muiston tie



tyttöset toivat Aksenjalle tsajua... ja pitivät ajan tasalla humun keskellä; rantaan kun oli tullut ihan uusia kasvoja...


...Levkin oli huomannut vieraat ja tiedusteli heti tilaisuuden tullen, josko Anna Snitkinan Pensionaatti Villi Helmeen oli tullut uusia asukkaita -  ja olihan niitä, myönsi Anna ja tiesi siis jo muita enemmän...


Birgerin seurassa oli nimittäin rantaan astellut kaikille tuntematon, mutta niin tyylikäs ja kaunis Daami, että olihan mäessä käynyt kuin yhteinen väristys ja humahdus!


Sen lisäksi oli juhlilla muitakin, vähän uudenpia kasvoja.


Kuhina ja supina kävi kiihtyvänä vähän siellä ja täällä,
tuntui, että jokaisella oli jotain jutusteltavaa, kerrottavaa, kysyttävää,..

 
...Mitäs tuumit Lydia, kuiskaa Åmar ruotsalaisten oolla -  lähtisitkö valssaamaan miehesi kanssa...
ja lähtihän Lydia. 


Jokakylän-Kalle oli lupautunut soittamaan hanurilla juhannuksen tanssit. Niinpä hän oli aloittanut virkistäytymisen ja äänihuulten voitelun jo hyvissä ajoin päivällä.
Suutari oli sangen ystävällisesti tullut avuksi ja seuraksi.  Kallen siirryttyä rantakivelleen hanurin kansaa, oli Viktor tullut pitämään puolestaan Suutarille seuraa. Ja hyvin oli sujunut seuranpito puolin ja toisin.

Kun musiikki alkoi soimaan, lähti Ulla etsimään Suutaria. Josko tämä lähtisi tansittamaan...  ja löysi miehensä kojun takaa Viktorin seurassa.
Ulla harmistuu näkemästään ja hetken jututettua miestään toteaa, ettei siitä taitaisi olla tanssikavaljeeriksi tälle illalle.
Viktor heti avuliaasti lupautuu tanssittamaan Ullaa Suutarin sijaan - ja miksei muutenkin... ja iski ronskisti silmää.
Hävytön!


Elsi-Kanerva ja Fiona lohduttavat Ullaa, jota surettaa jälleen kerran Suutarin kunto. Vanhastaan tietää, että näin hyvillä keleillä tässä saattaa mennä viikko poikineen samaa humua, eikä miestä näy, ei kuulu, eikä töistä tule mitään. Ja se mahdottoman röyhkeä Viktorkin vielä, päivittelee Ulla punehtuen naisille!


Myytikojun toisella puolen Filemon yrittää haastatella kaikkia.Vähän kuin virkansa puolestakin, mutta oli kyllä todettava, että avioiduttuaan osa huomiosta on  nuorikossa, ihanassa Ofeliassa, eikä hän ennätä kaikkien juttusille niin kuin ennen.
Verner Duskull on kuitenkin aina kiehtonut Filemonin mieltä, hänessä kun on tiedemiehen ohessa aimo annos seikkailijaa ja sekös kiehtoo Filemonia. Verner on tehnyt pitkiä matkoja eri puolille tutkien luonnon ihmeitä ja tavannut suuren joukon milenkiintoisia ihmisiä. Aina Vernerille löytyy pieni hetki.


Kauppakylälle oli  tullut myös uusi, oma seppä.


Ja sehän oli kyllä laajasti huomattu...


Se oli hyvä,  kyllä kylällä oma seppä piti olla. Ja kun seppä oli lisäksi nuori ja julmetun komea, sai se säpinää aikaiseksi myös naisväessä. Yht´äkkiä oli kaikenlaiselle pienelle tarvekalulle tullut tarvetta; kellä hellan peltikoukkua, hakaa ja kynttilänjalkaa... mutta sitten huomattiin, että tietty tummaverinen kaunotar teki usein matkaa pajalle ja nyt he olivat tulleet juhlille yhdessä.  Voi sentään, tuumittiin hiljaa etenkin nuorten neitojen piirissä.


 Kalle antoi hanurillaan parasta ja kajauttipa laulunkin - ja täytyy myöntää, että kyllä Kalle soittaa osasi, eikä lauluäänessäkään ollut moittimista.


hyvin päästiin tunnelmaan mukaan..


Pehtoori, tai mikään varsinainen Pehtoori ollut, oli toiminut vähän kuin Villa Malakoffin tilanhoitajana, tai yleismiehenä ja enemmänkin neuvonantajana Aksenjalle.  Hän on ollut jo usean vuoden leskenä. Elellyt omaa hiljaista eloaan kylällä. Hoidellen samalla omia vuokratiluksiaan. Kunnostellut taloaan, katsellut tyttäriensä kasvamista ja jo kolmena juhannuksen tansittanut Johannaa.


 Ihanan naisellista Johannaa. Ja tänä juhannuksena Pehtoorista tuntui, että Johanna  katsoi häntä hymyillen suoraan silmiin, kun hän kysyi Johannaa tanssimaan ja tanssiessa Johanna tuli ikäänkuin aavistuksen lähemmäs ja nenä tuntu mukavasti Pehtoorin soliskuopassa...


Samaa valssia Sulevi tanssittaa Edithiään... miten taipuisasti Edith keinuu käsivarsilla... kyllä häntä oli kohdannut suurenmoinen onni, kun Edithin oli tavannut ja omakseen saanut...


...mutta samalla näköpiiriin valssasi myös tuo kylälle tullut Birger. Birger ja käsivarsillaan aivan vieras daamin. Ja Millainen Daami! 


Birger ei ollut lainkaan esitellyt heitä. Ei tosin monelle muullekaan, mutta kyllähän Sulevin pitäisi tietää mitä kylällä tapahtuu, ja keitä siellä liikkuu. Pitääkin käväistä Aksenjan luona heti juhannuksen jälkeen, Birger näkyi ainakin Aksenjan luona käyneen salaperäisen Daamin kanssa. 

Sitten sytytettiin kokko... Kojun takanakin havahduttiin


Kokko saatiin syttymään ja sitä ihailemaan keräännyttiin rannan tuntumaan.




 Kun kokon tuli pikkuhiljaa hiipui ja kipunat enää nousivat rätisevin juovin ylös kesäiltaan, viritti Jokakylän-Kalle vielä hanurinsa nauhat olalle ja notkein sormin taikoi valssin sävelet ilmoille. 

 

Valssi soi, mieleen toi
Ajan sen entisen
Muiston kauniin mieleen tuo
Valssin vanha sävelvuo
Muistojen menneitten
Valssi soi, hiljaa soi
Kaikki häipyy unholaan
Muisto saapuu uudestaan

Säveliin, menneisiin

                              Ystäviin rakkaisiin

Onnenmaille riemukkaille

Valssi vanha meidät vie

Muistojen armaitten

Sävelten entisten

Hurma säilyy, siellä päilyy

                              Kirkas, kaunis muiston tie