Kevättä näytti, oikein voimalla! Aurinko oli paistanut täydellä teholla ja nostanut lämpötilat pitkälle plussan puolelle ja hanget olivat sulaneet jo viikkoja sitten. Oli ollut myös sateetonta pitkään, joten vältyttiin suurelta loska- ja kuravelli vaiheesta. Ihmiset olivat olleet kevään huumamia jo viikkojen ajan ja puuhanneet suurella innolla ja ilolla asioita - pitkä ja lamaannuksenkaltainen talvi oli tiessään!
Villa Malakoffissakin oli Aksenja touhua täynnä. Konrad oli palannut takaisin Saksaan alkuvuodesta ja vaikka Aksenjakin oli hetken surrut Konradin lähtöä, oli hän vähitellen täyttynyt kevään valon myötä uudella energialla.
Hän oli puhunut pitkän puhelun Helsinkiin Vennylle, vaikka oli tietysti kirjoittanutkin talven aikana ja kertonut Kondradista ja Kondradin kertomia. Helsingissä oli Hotelli Wellamon Helmessä kalustettu hotellin huoneita ja sinne oli tullut upouusia sänkyjä heiman enemmän, mitä tarvittiin. Venny oli järjestänyt Aksenjalle sieltä yhden sängyn. Ja millainen sänky! Siinä oli kauniit koristekierteet ja nupit ja muutenkin siro ja sen mukana tuli myös uusi, muhkea patja.
Tänään Aksenja oli kannattanut vanhan sänkynsä huoneesta pois ja uuden tilalle.
Tähän näin, kyllä sen pitäisi mahtua, vaikka se hieman suurempi onkin.
Vävy Michail ja miespalvelija Björn olivat kantaneet toisen sängyn pois ja saaneet uuden tuotua jo melkein perille. Portaita oli noustu jos jonkinlaisissa asennoissa ylös ja alas ja nyt tuntui, että viime metrillä piti vielä vetää henkeä -
Laske, laske alas, Björn huokaa
Mitä, mitä, meinaakos ote livetä, eikös riitä ruis ranteissa - Michail ilakoi...
lasketaan, lasketaan... olisi vaan enää niin vähän jäljella, sitten on tämä urakka valmis...
Olisi niin, mutta selkää juilii niin vietävästi ja kädet kramppaavat...
Hetki vain, ...no, nyt.. jatketaan, saadaan tämä paikoilleen...
Kun sänky on saatu seinänviereen, miehet saavat lähteä, Anna jatkaisi Aksenjan kanssa tästä. Aksenja istuu uudelle sängylleen ja tunnustelee patjaa - muhkea on, kyllä tässä lepää. Sitten vaan lakanat paikoilleen, laitatko Anna ne - Siirryn saliin, päiväkahvit ja mämmit on varmaan jo syöty, tässä sänkyjen vaihdossa menikin paljon pidempään, miten ajattelin.
Ja Anna laittaa...

Alakerran keittiössä on Olga ahertanut mämmiroveiden kanssa useamman päivän ja nyt niistä saadaan nauttia. Yläkerran ruokasalissa on päiväkahvit ja tsajut mämmillä ja pashalla tarjolla.

Björn istuu keittiössä ja odottaa pääsiäispiirasta ja potee selkäänsä. Vaimonsa Anna saa illalla hieroa siihen linimenttiä, pahus, että sitä juilii.

Aksenja oli Helsingin yhteyksien aikana kuullut myös kristallisesta kattokruunusta joka olisi kaupan. Eikä kauaa sitten aikaillut, kun tekin päätöksen sen ostosta. Se oli tullut samalla junalla kuin sänkykin ja edellisenä päivänä oli ollut kristallikruunun asennuspäivä. Olisiko Björnin selkä jo siinä lähtenyt vihottelemaan, paljon oli ollut kurottamista ja huojuvia tikkaita, mutta siinä se nyt oli!

Eilisen illan oli Aksenja viettänyt salissa ihaillen kruununsa loistetta ja Hebla odottikin häntä sinne jo myös tänään eikä ollut raaskinut syödä vielä kuin yhden lautasellisen mämmiä.

Jos ei nyt kohta tulla, syön kyllä jo toisenkin ja sitten siirryn verannalle, sinne paistaa parahiksi ilta-aurinko.

Aksenja ei päässyt lähtemään alakertaan, kun yllätysvisiitille oli ilmestynyt Hermanni Potretti. Hermanni oli jäänyt pikku huoneistoon Kauppakylälle ja siellä kehittänyt Villa Malakofissa kuvatut kuvat ja tehnyt niistä albumin. Albumiin oli Hermanni kiinnittänyt myös Aksenjan tuttujen kuvia kylältä.

Kiitokseksi, vain kiitokseksi, sain tuntea täällä niin lämpimän vastaanoton ja viettää ikimuistoisen Tapanin päivän, että tämä on vähintä mitä voin tehdä, ottakaa vastaan kiitokseni...
No tottakai saa!

Sänky on Erjalta (Erja Helander), Erjan sorvaama, tekemä ja kyllä vaan, Hotelli Wellamon Helmeen tehty ja niistä yhden sain Aksenjalle. Upea hotellikokonaisuus siellä Erjalla valmistuu!
Valokuva-albumi on Erjalta myös. Aivan huikea silkkipaperi välilehdin ja aidoin silkkilankanyörein - ja ihanat kuvat.
Kristallikruunun tilasin Minimaailmasta - ihastus, alla koko kaappi
Hieno ja huolella rakennettu kokonaisuus nukkeineen ja tavaroineen.
VastaaPoistaEn tiennytkään, tämä koti olikin ihanassa vitriinissä!
Hyvää pääsiäisen jatkoa!