Veturi päästää vielä viimeisen pitkän, korvia piinaavan vihellyksen ja valtavan höyrypilven seisakkeen laiturille ja siinä seisoskelevien päälle. Kuin pumpulisen oksennuksen. Sitten veturi huokaa ja kuuluu vielä kirskahtavia ääniä, nytkähtää. Sen jälkeen kuuluu ovien läimettä ja pauketta, kun matkustajat avaavat vaunujen ovia ja laskeutuvat laiturille. Yhdestä vaunusta laskeutuu pitkään takkiin pukeutunut mies. Kankeasti, ja kun on tukevasti laiturilla, kääntyy nostamaan kassinsa junasta. Kääntyy sitten asemarakennusta kohden ja etsien katsoo ympärilleen. Mies tuntee itsensä kovin avuttomaksi, mutta tehtävä tämä matka nyt olisi. Matka Kauppakylälle ei ole kovin pitkä, muutaman kilometrin ja junamatkan jälkeen jaloittelu tekisi hyvää, mutta jos saisi jonkun kyydin, se olisi kuitenkin tähän tilanteeseen parasta.
Seisakkeella on aina kärryjä joilla on tuotu, tai haettu tavaraa ja niissä pääsevät myös ihmiset taittamaan matkaa, jos vain kyyti keikkuvilla kärryillä miellytti. Sulevin kaupalle oli tullut junassa tavaraa ja apupoika oli niitä lähdössä lastauksen jälkeen viemään. Siihen sopi istua säkkien päälle kyytiin, jos vain kelpasi - apupoika huikkasi ja jatkoi lastausta. Vieras kiitti kankealla ruotsilla, vaikka suomeahan kai täällä olisi pitänyt osata. Miten olikin kielet vuosien saatossa unohtuneet.
Kun kaikki oli kyydissä, maiskautti kuski, napautti lautasille ohjaksilla ja kärryt nytkähtivät liikkeelle niin, että meinasi kyytiläinen pudota jo heti alkuunsa. Ei ollut selkänojaa säkeissä.
Seisakkeelta lähdettäessä oli aina edessä haastava mäki ja se ei ollut nytkään häävissä kunnossa. Viime viikkoina oli ollut rankempia sateita ja niillä tahtoi mäkeen uurtua pieniä koskia ja jokia jotka veivät hiekkaa mennessään. Paikoilleen jäi isommat kivet.
Mäen molemmin puolin oli kuitenkin komeata metsää. Niin suorarunkoista ja pitkää, että silmä lepäsi. Kauempana matkan varrella kimmelsi puiden lomassa sininen vesi. Matkalaiselle tuli vastustamaton halu hypätä kärryltä, riipiä vaatteet mennessään ja sukeltaa sinisenä välkehtivään, kuin peiliin. Jaa-a - piintyneenä kaupunkilaisena siitä oli luvattoman pitkä aika, kun hän oli näin viimeksi toiminut. Ja koko vartalokin oli sen verran iän jäykistämä, ettei se olisi käytännössä aivan toteutunutkaan mieliteon mukaan. Hymähtääkin jo itselleen, huokaisee, nauttii maisemista ja vetää sisäänsä raikasta ilmaa ja maaseudun tuoksuja. Oli jo unohtanut, miltä voi metsämaa tuoksua. Siinä on kuin yhdessä koko elämän lupaus, houkutus ja varoitus. Jotain villiinnyttävää. Sitten mieleen nousee jälleen tuleva ja miehellä laskee jo innosta nousseet olkapäät.
Pensionaatti Villi Helmestä hän saisi majapaikan. Sen hän oli jo Helsingistä käsin varmistanut. Sinne hän menisi ensin ja veisi laukkunsa. Samalla voisi etsiä kylän vekaran, jonka mukana lähettäisi viestin Villa Malakoffiin, että hän olisi tulossa... Vielä tänään, jos vain sopisi, tietysti...
Villa Malakoffissa Aksenja on kävellyt kesäpuutarhaansa. Istahtaa jännittyneenä tuolille kukka paljouden keskelle, yrittää rauhoittua...
Talvikuukaudet olivat menneet menojaan yksi toisensa jälkeen ja samoin oli käynyt keväälle. Aksenjan mielessä ne olivat yhtenä odotuksen nauhana.
Kirjeitä saapui. Ensin yksi, joka oli kirjoitettu päivänä jolloin Hebla saattajineen oli noussut laivaan. Kirjettä oli jatkettu joka päivä laivalla olo ajan ja postitettu sitten Helsinkiin saavuttaessa. Hebla kertoi, että voi jo melko hyvin. Laivalla oli ollut jonkin verran vetoista ja kolean kosteaa ja se aiheutti ikävän tunteen keuhkoihin ja se sai pelästymään, ettei podettu kuumetauti, vain tullut takaisin. Tilanne vaati tarkkailua ja lämmössä oleilua sisätiloissa jonkin aikaa. Ainakin niin pitkään, että kunto jälleen kohenisi. Siksi Hebla ja saattaja jäisivät vielä Helsinkiin. He olivat saaneet huoneet Hotelli Wellamon Helmestä.
Sitten tuli kirje, että olivat tavanneet Vennyn, jolle Aksenja oli jo ennättänyt huolissaan kirjoittaa ja pyytää etsimään Heblaa, kirjeiden tulossa kun oli ollut pitkä tauko. Ne tulivat sitten kerralla useampi. Telefoonikin olisi ollut niin hotellissa, Vennyllä, kuin toisessa päässä Aksenjalla, mutta jotenkin tutusta tavasta päivittäin kirjoittaa jokunen virke, oli niin juurtunut, ettei telefooni ja yhteyden tilaaminen tuntunut oikealle.
Se oli nyt tullut kevään aikana selväksi, että Heblaa saatteli ja Helsinkiin oli saapunut mukana Kondrad Cohen, jolta Aksenja olikin talvella saanut kirjeen, jossa tämä oli kertonut Heblan sairastumisesta.
Kondrad - Aksenja pelkäsi ja odotti, että tämä saapuu Kauppakylään Heblan kera. Siitä oli kulunut usea vuosikymmen, kun viimeksi he olivat tavanneet... Ja se tapaaminen ei ollut päättynyt mitenkään hienosti, tai hyvin.
Jaa-a, Aksenja huokaisee. Antaa kätensä, jossa on kylän raitilta taloon pinkaissseen pikkutytön lykkäämä paperin pala, laskeutua helmaansa ja katsoo kirjoitusta ... Vielä tänään, jos vain sopisi, tietysti... ja antaa mielelleen luvan vaeltaa jonnekin.. todella kauas...
Aksenja on nuori, kuusitoista ja on tultu siihen vaiheeseen nuoren naisen elämään, jolloin aletaan etsiä sulhasehdokkaita. Monessa perheessä se aloitetaan jo aiemminkin ja joissain perheissä ne on sovittu jo lasten synnyttyä, mutta Aksenjan isä ei ole pitänyt kiirettä. Nytkin se päätetään jättää talvisesonkiin ja vielä kesä nauttia Helsingistä.
Aksenjan vanhemmat olivat aikanaan tavanneet Helsingin kesässä. Silloin Kylpyläelämä oli kuumimmillaan ja erilaiset tanssiaiset ja seuraelämä Helsingissä oli vilkasta. Pietarista tuli perhekunnittain väkeä kesän viettoon ja kylpylöihin terveyttä vaalimaan. Euroopan maissa kuohui ja kun tuolloin oli matkustus Venäjän ruhtinaskunnan ulkopuolelle huonojen vaikutteiden pelossa kielletty, oli Suomi ja Helsinki sallittu matkakohde ja uusine kylpylöineen vieläpä oikein muodikas kohde. Otettiin erilaisia vesihoitoja; kuhneissa ja höyryissä, ammeissa ja jopa merivedessä kastautuen, peitteiden kätköissä. Kylmiä kylpyjä, kuumia kylpyjä, erilaisin yrtein ja suoloin. Juotiin kivennäisvesiä, jotka Helsingissä eivät olleet terveellisten lähteiden vesiä, vaan Hartwall-tehtaalla pullotettuja kivennäisvesiä, jotka varmasti ajoivat saman asian, uskottiin. Käveltiin ulkona kylpyjen lomassa ja seurusteltiin. Ja syötiin erinomaisissa ravintoloissa. Ja sitten tanssittiin.
Seurahuoneella oli suuri juhlasali ja siellä oli ollut suuret tanssiaiset, joissa Aksenjan vanhemmat olivat tavanneet ja tanssineet läpi yön ja siitä olikin sitten alkanut elämän pituinen rakkaus.
Majoitusta kylpylälomalaisille tarjosivat enimmäkseen Helsingin varakkaammat asukkaat omissa kodeissaan, vasta myöhemmin hotellit yleistyivät. Aksenjan äidinkin perhe oli majoittuneena Helsinkiläisen perheen kodissa ja perheet ystävystyivät niin, että yhteys säilyi läpi elämän. Myös Aksenja ja perheen tytär Venny ystävystyivät.
Niin, se kesä oli päätetty vielä viettää Helsingissä, vaikka kaikki olikin jo pikku hiljaa muuttunut. Oli eletty kymmenen vuoden sisään kaksi pahaa kolera epidemiaa, jotka olivat tehneet taukoa matkusteluun, kuten myös Krimin niemimaalla riehunut sota. Ja kun nyt jälleen päästiin matkustamaan, myös muualle, olivat muut, uudet kohteet alkaneet kiinnostaa ja kylpylälomailu hiipunut kuumimmista vuosista. Aksenjan vanhemmat halusivat kuitenkin tulla Helsinkiin, heillä oli Helsingille oma paikkansa sydämessä ja toki paljon ystäviä.
Aksenja oli myös iloinen, saadessaan jälleen nähdä Vennyä. He majoittuisivat jälleen Vennyn kotiin, vaikka Helsingissä oli nykyään hienoja hotellejakin. Kesäisessä Helsingissä oli nuorille neidoille mukavasti vilinää, vaikka nykyään osa vakituisista asukkaista muuttikin maaseutu huviloihin. Helsinkiin oli nousemassa tehtaita ja niiden myötä kaupunkiin virtasi uutta väkeä maaseuduilta. Ja olihan Meriekipaasi ja sen komeita sotilaita ja Viaporin linnoituksen korjaustyöt olivat käynnissä, joka toi sekin oman lisänsä kesäiseen Helsinkiin. Kun oli ihmisiä, oli yhteisiä tapaamisia ja mikä sen parempi tapa, kuin juhlat. Tanssiaisia ja juhlia ja esityksiä järjestivät Seurahuoneella eri yhteisöt ja niihin mentiin, jos kutsu kävi, tai muuten pääsi. Erääseen sellaiseen Aksenjakin pääsi Vennyn kanssa ja siellä hän sitten tapasi Kondrad Cohenin. Nuorukainen oli lähetetty tutustumaan Helsinkiin rakenteilla oleviin tehtaisiin, telakoihin, konepajaan ja matkasta toivottiin hänelle hyvää oppia. Poissa kotoa, itsenäisyyttä, avartavia näkemyksiä ja suhteiden luontia. Hänestä toivottiin Ranskaan, tahi Saksaan suvun tehtaille osaavaa ja uutta intoa ja inspiraatiota tuovaa, ehkäpä, vielä johtajaakin.
Kondradin oli määrä olla Helsingissä koko vuosi, eri tehdassukujen vieraana ja hän oli tullut jo keväällä, heti meren avauduttua ja oli ennättänyt jo tutustua kaupunkiin.
Kondrad oli tumma ja komea. Kohtelias ja osasi hauskuuttaa. Hän tanssitti molempia tyttöjä, mutta illan ehtiessä yön tummuvaan hämärään, oli yhä useammin Aksenja hänen käsivarsillaan. Kondrad pyysi, että saisi esitellä Aksenjalle Helsinkiä ja vaikka Aksenja tiesi, että sitä ei olisi saanut luvata, oli lupautunut kuitenkin. Ja kyllähän hän Helsinkiäkin jo tunsi. Niin oli alkanut jännittävä kesä. Niin jännittävää se ei ollut vielä milloinkaan ollut. Venny auttoi Aksenjaa salakuljettamaan viestejä. Niihin valjastettiin myös Vennyn kamarineiti jota molemmat uhkasivat ja kiristivät ja lopulta lahjoivat olemaan kertomatta kenellekään. Siinä meni monet tukka-nauhat ja sukat, sekä kaulus- ja hihansuu-pitsit. Viestit kulkiva ja erilaisten syiden varjolla tytöt pääsivät kaupungille. Sitä ei olisi saanut myöskään tehdä, että Venny jätti Aksenja ja Kondradin kahden. Vain hetkeksi silloin, toiseksi tällöin, kun kävi itse kirjakaupassa, hattu-liikkeessä, kangasostoksilla ja vaikka millä, mitä keksivät. Ja sitten oli se kesäinen ihana päivä, jolloin Aksenja oli ajelulla Kondradin kanssa ympäri Kaivopuistoa ja siinä vaunujen verkkaan astellessa, oli Kondrad ottanut Aksenjan käden omaansa, suudellut silkkihansikkan peittämää kättä ja katsonut Aksenjaa silmiin ja lausunut ne jokaisen neidon kaipaamat maagiset sanat; Aksenja hyvä, suostuisitko puolisokseni, mitään en hartaammin toivo, kuin sitä, täyttäisit toiveeni. - ja mitä siihen Aksenja muuta, kuin että kyllä, tottakai.
Suudelma - lämmin, vähän löysä, ei niin kiihkeä kuin Aksenja oli jo ennättänyt kuvitella. Kosteaa.
Ja seuraavana aamuna ihanaa odotusta. Kondradin odotusta; hän tulisi pyytämään hänen kättään myös Aksenjan isältä. Puolinen, iltapäivän kahvihetki, illallinen. Seuraava aamu... mitään ei kuulunut. Aksenja oli lohduton ja itkeskeli salaa. Mutta eihän sitä mielentilaa voinut kauaa piilotella. Äiti arvasi, että jotain oli tapahtunut ja kovien kuulustelujen jälkeen oli Aksenja palanen kerrallaan paljastanut äidilleen mitä oli kesän mittaan tapahtunut. Äitikin itki ja oli suunniltaan. Venny yritti vielä siloitella ja kertoa, ettei niin paljon, ei montaa kertaa, ei kauaa ja itkenyt myös. Ja kamarineitsyt oli melkein pyörtynyt kauhusta ja ylös sanottu ja siitäkös tyttöjen itku vain kiihtyi. Isä oli raivonnut ja käyttänyt suhteitaan ja vaivihkaa lähtenyt etsimään Kondradia. Muutaman päivän päästä oli selvinnyt, että kosinta-päivän iltana oli Kondradia tullut hakemaan sukulaismies ja omakohtaisesti saattanut hänet seuraavana päivänä laivaan. Kondard oli saanut jo muutaman sähkeen ja kirjeen tulla kotiin, mutta kun hän oli tavannut Aksenjan, hän ei ollut ottanut asiaa edes harkintaan. Sitten oli sanansaattaja tullut ja kertonut, että ei ollut mitään vaihtoehtoa ja matkaan oli lähdettävä heti. Ja niin oli Kondrad lähtenyt. Ilman, että pystyi edes kirjettä kirjoittamaan Aksenjalle, edes muutamaa riviä.
Aksenjan kohdalla oli käyty läpi ketkä olivat nähneet, kuulleet, tai huomanneet jotain. Ja olihan niitäkin, jotka oliva, mutta ne kuitattiin selityksellä; Venny ja kamarineitsyt juuri lähtivät käymään.., juuri tulevat.., ohimennen otimme kyytiin.., kaukainen serkku...
Ja äiti ja isä päättivät, että heidän on palattava heti Pietariin. Niin he lähtivät. Aksenja itkuisena ja pelokkaana, eikä ymmärtänyt edelleenkään mitä oli tapahtunut. Jäähyväiset Venny kanssa olivat surkeat ja yhtä itkua. Elämä tuntui päättyvän juuri tuolloin.
Kotona he olivat viettäneet hyvin vaitonaisen loppukesän. Eivät menneet mihinkään. Selittivät, että Helsingistä oli tullut jokin taudin alku ja koetut koleraepidemiat piti kaikki varpaillaan. Onneksi kesä oli muutoinkin hiljaisempaa kaupungissa. Vennyn kanssa Aksenjalla oli lupa kirjoittaa valvotusti, eli äidin tarkastaessa jokaisen saapuvan ja lähtevän kirjeen. Sitten oli tullut syksy, tanssiaiset ja Aksenjan pienimuotoinen ja nopea esittely. Tanssiaisissa oli ollut Oleg Malakoff, järjestetysti, sitä ei Aksenja tiennyt moneen vuoteen, mutta hyvä oli, että oli. Olegin vahvoilla käsivarsilla liitäessä ja syviin, tuikkiviin, mutta luottamusta herättäviin silmiin katsoessa ne toiset olivat pyörähdys kerrallaan haalenneet. Seuraavana syksynä tanssittiin Akenjan ja Olegin häitä. Ja hyvä liitto heillä oli ollutkin. Ihanat yhteiset lapset, ja yhteinen koti Pietarissa ja sitten täällä Kauppakylässä kesät ja myöhemmin myös vakituisesti talvetkin. Laaja suku ja suvun salaisuudet. Monet yhteiset naurut, jos itkutkin, mutta erityisesti Oleg oli saanut Aksenja aina nauramaan. Myös ikäville asioille, löytämään niistä jonkin hyvän seikan, - niistäkin.
Aksenja sai vasta vuosien päästä kuulla Vennyltä, mitä oikein oli tapahtunut; Kondrad oli hetken ennen Helsinkiin tuloa tanssitellut yhtä tehtailijan tytärtä. Ja sen verran läheisesti, että kun kevät muuttui kesäksi, piti Kondradin äidin kirjoittaa ja sähköttää pojalleen, että heti kotiin! Ja kun Kondrad ei vähää välittänyt kehoituksista, piti lähettää hakija ja sanansaattaja. Asiaa kun ei voinut sähkeeseen mitenkään laittaa; heti kotiin stop ja naimisiin! stop sinusta on tulossa isä stop
Niin oli Kondrad mennyt ja kantanut vastuunsa. Kantanut ja hävennyt, kun oli ennättänyt jo kosia Aksenjaakin. Onneksi ei ollut ennättänyt pyytää kättä tämän isältä! Mutta silti, mikä sotku ja soppa ja täytyy sanoa, että kyllä se myös tuntui ikävästi sydänalassa. Aksenjaan kun Kondrad oli muutaman kesäisen viikon aikana ennättänyt oikein rakastua. Ja niin kovasti häpesi, ettei uskaltanut heti edes kirjoittaa. Sitten oli kuullut kihlajaisista ja sen jälkeen häistä. Ja kirjoittaminen sitten jäi. Ja anteeksipyyntö.
Vuosien saatossa Kondrad ja hänen perheensä oli tutustunut Saksaan muuttaneeseen Hebla Stiernaan ja oli käynyt ilmi, että hän oli Olegin, Aksenjan miehen sisar. Hebla sai vuosien aikana asian laidan selville Aksenjalta, Kodradilta ja Vennyltä, jokaiselta jonkin palasen ja sitten kasannut sen kuin palapelin. Jotain kuulumisia välittyi aina vähän myös Aksenjalle. Myös perimmäinen lähdön syy. Se ei enää siinä vaiheessa tuntunut pahalle. Elämä kuljetti ja järjesti, sen Aksenja oli oppinut. Mutta aina jotenkin kaikesta selviää. Senkin hän oli oppinut.
Nyt oli sitten lähdettävä jo takaisin taloon ja valmistauduttava vastaanottamaan saapuvaa....
Ja sitten se olikin jo myöhäistä...
Auttamatta myöhäistä...
Anteeksi.... anna Aksenja anteeksi...
Aksenjaa huimaa, mutta sisällä on rauha - Sen olet saanut jo kauan sitten...
Sanat takeltelevat, molemmilla ja käsi hapuaa, kuin etsien tervehdittävää, ei kuitenkaan kehtaa vielä tarttua, koskea... Mennään taloon, meillä on varmasti paljon kerrottavaa toisillemme...
