Kauppakylän keskustan tuntumassa oli kunnostettu pientä tupaa. Sen kunnostus oli aloitettu jo useampi vuosi aiemmin, jolloin Ofelia oli muuttanut sinne. Tuolloin oli tarkoitus avata sentraali, jota hoitamaan oli Ofelia tullut. Mutta sitten oli asia mutkistunut, pitkistynyt ja sentraalia ei kuulunut. Ofelia oli ennättänyt rakentaa elämänsä jo toisin ja tupanen oli sitten ollut pienen tovin aivan tyhjillään.
Mutta tänään oli aamulla tuvan keittiössä paistettu nokkoslettuja. Niiden aika oli juuri nyt parhaimmillaan.
Loppujen lopuksi oli lupa saatu senaatilta (vahvistettuna ministerivaltiosihteeriltä Pietarista) ja niin oli telefooni-insinööri E. Helanderilta saatu vihdoin koko komea sentraali.
Elsi-Kanerva otti työn vastaan ja oli oikein iloinen, kun hänenkin asiansa vihdoin asettuivat kohdilleen; hän jäisi Kauppakylään, hänellä olisi nyt oma koti ja toimeentulo, hänen ei tarvinnut enää majailla poikansa Åmarin luona, tai Pensionaatti Villi Helmessä. Tyttärensä Ullan ja Suutarin tupaan ei edes mahtunut. Mutta nyt ei olisi tarvettakaan; hänellä olisi oma koti.
Ja Meeri vuorostaan kuuli miten oli talvi kulunut Kauppakylässä ja miltä keväiset tienoot näyttivät... peipot lauloivat ja punarinnat, kottaraisilla oli jo poikasia pihakoivujen pöntöissä.
Mutta tänään oli aamulla tuvan keittiössä paistettu nokkoslettuja. Niiden aika oli juuri nyt parhaimmillaan.
Elsi-Kanervaa jännitti tämä päivä aivan hirmuisesti. Hän oli viettänyt unettoman yön ja yritti nyt syödä nokkosletut aamiaiseksi ja rauhoitella mieltään.
Syötyään hän siisti pienen keittiönsä, joka nyt oli sitten täst´edes hänen omansa ja siirtyi pienen kamarin puolelle.
Kamari ei ollutkaan aivan tavallinen kamari.... siellä oli sentraali!
Sentraali, jota Elsi-Kanerva oli lupautunut hoitamaan.
Ensimmäinen telefoonikone Kauppakylään oli ostettu Syreenitaloon jo vuosia sitten, jolloin haaveiltiin telefoonin tulosta kylään.
Aika oli suurten uudistusten ja kiihkeästi kaikkialla puhuttiin mullistavasta uutuudesta, jolla saattoi kuulla mitä joku toinen henkilö oli sanonut torveen kokonaan toisessa kaupungissa ja jopa vastata siihen. Se tarvitsi johdon ja telefoonikoneen ja sentraalin, joka kokoaisi ja yhdistäisi eri taloissa olevien henkilöiden koneet ja puheet keskenään.
Telefoonijohto oli herra Wadénin toimesta vedetty kolmen ja puolen peninkulman päähän Kauppakylästä, rautatieasemalle, josta se laulaen kulki Viipuriin ja Helsinkiin. Siihen piti saada yhteys.
Tahtoa oli kyllä, mutta sentraalit ja johdot tarvitsivat aina luvan ja niiden lupien kanssa olikin sitten aikamoinen sotku; Senaatti ja kenraalikuvernööri halusivat kumpikin pitää lupa-asiat itsellään ja kun koko asia oli kovin uusi, ei ollut lailla säädetty kuka ja mikä taho sitten päätti ja valvoi kovaa vauhtia leviävää asiaa. Ja aikaa tuhraantui, kun asioita palloteltiin ja päätösvallasta riideltiin.
Kauppakylän asukkaat yhdessä; Sulevi Kauppahuoneelta, Lev Syreenitalosta, Aksenja Malakoffeilta, Pensionaatti Villi Helmi ja Anna Snitkina, olivat perustaneet eräänlaisen osuuskunnan, joka yhdessä rahoitti telefoonilankojen vedon ja kytkemisen talojen ja sentraalin välillä, sekä liittämisen lähellä kulkevaan jo valmiina olevaan linjaan.
Samalla he olivat puhuneet Elsi-Kanervan sentraalin hoitajaksi ja antaneet hänelle tupasen asuttavaksi sentraalin yhteydessä. Asuminen oli ilmaista, lämmityspuut kuuluivat asumiseen ja pientä korvaustakin hänelle luvattiin maksaa.Elsi-Kanerva otti työn vastaan ja oli oikein iloinen, kun hänenkin asiansa vihdoin asettuivat kohdilleen; hän jäisi Kauppakylään, hänellä olisi nyt oma koti ja toimeentulo, hänen ei tarvinnut enää majailla poikansa Åmarin luona, tai Pensionaatti Villi Helmessä. Tyttärensä Ullan ja Suutarin tupaan ei edes mahtunut. Mutta nyt ei olisi tarvettakaan; hänellä olisi oma koti.
Ja tänään olisi tärkeä päivä ja ensimmäinen puhelu yhdistettäisiin ja puhuttaisiin.
Åmar ja Lydia ja suutarin Ulla olivat saapuneet jännittämäään tapahtumaa sentraalille. Sinne olivat saapuneet myös Ofelia sisarensa kanssa. Ofelialla oli hiukan haikea mieli; hänenhän oli ollut tarkoitus olla nyt tässä, tilaamassa ensimmäistä puhelua. No, asiat olivat sitten menneet, niin kuin oli tarkoitettu, ja Ofeliakin mennyt eteenpäin elämässä ja siirtynyt aivan uuteen asemaan ja nyt hän opetteli olemaan Vouti Filemonin vaimo.
Samaan aikaan Villa Malakoffiin oli myös kokoontunut joukko jännittyneitä kyläläisiä.
Filemon Pykälä oli katsonut, että virkansa puolesta hänen olisi parempi olla Aksenjan luona, Malakoffeilla, eikä sentraalitalolla, vaikka Ofelia olikin puolestaan mennyt sinne. Filemon oli alunperin ollut sitä mieltä, että ensimmäisen puhelun Kauppakylästä soittaisi hän itse. - Virkansa puolesta. Tähän ei kuitenkaan oltu suostuttu, vaan katsottiin, että ensimmäisen puhelun soittaisi itse Aksenja Malakoff.
Paikalle oli asiaa tullut ihmettelemään myös Anna Sofia Ahl ja Sulevi vaimoineen, sekä Lev ja Sofka. Vaikka ensimmäinen telfoonikoje olikin Levillä, oli hänkin sitä mieltä, että Aksenja oli oikea henkilö ensimmäiseen telefooniyhteyteen.
Aksenjaakin jännitti aivan kamalasti. Oli sovittu, että kello 11.00 kaikki olisivat valmiina ja olisi hetki tullut tehdä tilaus.
Aksenja tarttui kuulokkeeseen ja veivasi kammesta... Hän olisi niin halunnut sanoa, että haluaisi interurbana-puhelun Helsinkiin, Marylle, tilaajanumeroon...,mutta Kauppakylä ei ollut kaupunki ja hän ei saanut käyttää tätä heinoa termiä josta oli vast´ikään kuullut...
... nyt kuuluu jotain...
Kauppakylän sentraali...
... a-a-Aksenja täällä, Elsi-Kanerva... se puhelu tilataan Helsinkiin, tavallinen puhelu Marylle... tilaajanumeroon...
...hyvä... soitamme, kun on selvä...
Ja monen sentraalin jälkeen soi lopuksi Helsingissä, Maryn lähisentraali...
sentraalin hoitaja yhdistää Maryn talolle...
... Maryn talolla soi...
Halloo... Mary...
.. puhelu Kappakylästä...
ja neito yhdistää jo seuraavaa puhelua...
Mary kuuntelee jännittyneenä...
Kauppakylässä Elsi-Kanerva soittaa Aksenjalle...
... kaikki ovat seuranneet tapahtumaa...
... halloo...
... Aksenja, puhelu on selvä...
ja niin oli ensimmäinen puhelu yhdistynyt Kauppakylästä maailmalle
Elsi-Kanerva oli liikuttunut...
...helpottunut...
... huokaisi syvään, siinä se sitten oli!
Ja sitten aplodeerattiin...
Hienoa, voi sentään! nyt se on totta!
tämä onkin uuden alku!
ja Aksenja kuuli Maryn!... Mary hyvä, Aksenja täällä...
... ja kaikki tungeksivat innoissaan...
... millainen ääni... kuuluuko hyvin?
... Oi, hyvää päivää Aksenja, voi miten mukava kuulla äänesi...
Ja niin kaksi rouvaa vaihtoivat kuulumisia, aluksi hiukan haparoiden ja hieman toistensa päälle puhellen, kunnes varovaisesti saivat rytmistä kiinni ja jutustelu pääsi kunnolla vauhtiin.
Maryn talolle oli tullut puhelua vastaanottamaan myös uuden Hotellin pääportieri.
Sekä Neiti... ja heillä olisi ollut myös tarve puhua, tai kuulla se ääni...
Naapurin Rouva oli myös kuullut tapahtumasta ja halusi omin korvin ja silmin todistaa tapahtumaa. Ja mielellään hän olisi sen korvansakin kojeeseen pistänyt...
... ei, nyt ei tähän pääse... Niin, kyllä, kyllä, Aksenja... lupaan katsoa mitä voin tehdä...
... minulla on nyt hieman arkaluonteinen asia tässä... voisitteko hetkeksi... Niin, hyvä, ilman muuta, mutta kuulehan, kun kerron sinulle...
... ei hyvänen aika sentään, eikös tässä ole mitään rauhaa...
Meerin oli päästävä kyllä sanomaan Aksenjalle hyvät päivät...
... ja kaikki muutkin olivat sitä mieltä, että kyllä oli edelleen päästävä kuulemaan se ääni...
Mary luovutti kuulokkeen Meerille, hänen oli käytävä juomassa, - niin tuntui kuivalta, - sherry varmasti auttaisi.
Kesää oltiin vastaanottamassa...
Puhelujen pituudeksi oli määritetty viisi minuuttia ja sen saattoi kerran uudistaa, mutta sen jälkeen sentraali ilmoitti puhelun katkaisemisesta, mutta nyt oltiin hellämielisiä ja annettiin puhelun jatkua.
Se oli Herra Pääportierin onni. Hän oli jo väsyä odottamiseen, kun Mary ja Meeri vuorottelivat, mutta päätti vielä yrittää.
Minun on nyt kerrassaan pakko saada puhua...
..olen kirjeitse sopinut, että tässä käymme hiukan hotelliafäärejä herra Karlssonin kanssa...
Erittäin tärkeitä, painotan...
ja sitten hän saa vuoron... ei Rouva, ette voi painaa korvaanne tähän juuri nyt, minun on saatava asiani toimitettua ensin...
Halloo... onko Herra Sulevi Karlsson läsnä ja saatavilla..
Aksenja melkeinpä säikähtää, kun ääni on kovin tumma korvaan..
... syntisen tumma, kauhistuu, kun mies tulee niin lähelle...
... kröhm.. niin, Karlsson..
Ystäväni, niin, kyllä olen, olen valmis sopimaan ja kirjoittamaan, kun seuraavan kerran jälleen tulen Helsinkiin, voimme edetä ehdottamallasi tavalla...
hetki, hetki, vaimoni...
da, da, Sydänkäpyni, kysyn...
.. heti, Suklaiseni, heti, kun hotelli on avattu...
Siinä se on - Yhteys! ja koko maailma on käden päässä - tai korvan!
Suuret kiitokset Erja Helander upeasta sentraalista kaikkine liikkuvine osineen ja nippeleineen, Melkein äänikin kuuluu.
Halataan, kun saadaan!
