Näytetään tekstit, joissa on tunniste Edith Adine Aleksandra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Edith Adine Aleksandra. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Aamun tapaamisia Kauppahuoneella

Vihdoinkin! tuumi Sulevi ja kopisteli suurimpia lumia Kauppahuoneen portaille. Arki koitti ja Kaupahuoneen ovet sai jälleen avata. 

Pitkien pyhän seutujen jälkeen oli virkistävää päästä jälleen työn ääreen. Vaikka juhlapyhien vietto olikin sujunut ihan mukavissa merkeissä seurustelun ja herkkujen parissa (ihan piti housunkaulusta vähän höllätä), niin kyllä ei kunnon afäärejä mikään voita. 

Ajanvietteenä pelailtiin dominoa, shakkia ja Verner Duskullilla oli uusi Sampo-noppapeli johon tutustuttiin.  Peli kuljetti Kalevalan maailmaan ja Verner oli siitä kovin innoissaan, tietysti, kun Lönnrotin suuri ihailija oli.  No, ainakin naisväki nauroi ja olivat jopa riehaantua, mutta niinhän heillä oli tapana tehdä pelien tuoksinassa. Eritoten skruuvin peluun. Monta tuntia saatettiinkin skruuvia  pelata, mutta naisväen riehaannuttua ihan mahdottomasti, tilannetta rauhoitettiin ja miehissä vetäydyttiin muiden korttipelien ääreen ja naisväki sai rauhoittua ja toimittaa askareitaan.
Mukavaa oli myös kuunnella tarinoita. Etenkin Verner Duskullin tarinoita. Hän kun oli näytteiden keruu matkoillaan kiertänyt vähän siellä ja täällä. Kaikenlaista oli matkoilla sattunut ja tapahtunut ja niitä yhdessä ihmeteltiin. Kertojanakin Duskull oli mukaansa tempaava, osasi niin värittää kaikille näkyväksi sanomansa.



No niin, onkohan täällä kaikki kunnossa.


Sulevi antaa silmänsä kiertää tutkivasti ja hyvin näytti kaikki olevan niin kuin piti. 


Sulevi arvasi, että Ofelia oli varmasti käynyt pyhienkin aikana pitämässä kauppaa järjestyksessä...


...oikonut tarvaroita ja pyyhkinyt pölyjä...


Katsonut, että kaikki on tuoretta ja myyntikuntoista...


... Sulevi kun oli antanut luvan tupien väelle tuoda myyntiin säilöttyjä asiota näin talvella sisälle kauppaan.


Kesällä oli lupa myydä niitä pihalla, muta talvella jäätyivät herkästi, niin oli sovittu, että sisälle.


Kaupan toinen pääty, jossa oli käsityötarvikkeita, silkkinauhoja ja pitsejä, oli Sulevi tehnyt hyllyn päätyyn tilaa.


Sinne hän oli asennuttanut konttoristaan oman telefoonikoneensa. 


Kun alhaalla oli silmämääräinen tarkistus tehty ja Ofeliakin saapunut, Sulevi kapusi yläkerran konttoriinsa.


Sulevi oli hermostunut telefooni-ralliin. Kun sentraali oli saatu kylälle, olikin yhdellä jos toisella, äkkinäistä asiaa jos jonnekin, jota ei ennättänyt hoitaa postitse.
Telefoonikoneita oli Villa Malakoffissa ja Voudin virkatalossa, mutta kumpaankaan ei kansa tohtinut mennä asioitaan puhumaan. Sentraalissakin kone oli, mutta eihän sielläkään voinut omiaan puhua, kun samalla siellä välitettiin ja tilattiin yhteyksiä. Myös Syreenitalossa oli kone, mutta siellä oli sellainen lasten ralli, ettei siellä ollut oikein rauhaa asioitaan hoitaa.
 Sulevin konttori oli muodostunut ainoaksi paikaksi, jossa voisi pyytää saada hoitaa asiat telefoonilla. Ja siihen trafiikkiin oli Sulevi kyllästynyt ja siirrättänyt koneensa alas. Omat afäärit kyllä nyt kärsivät ja Sulevi olikin tilannut konttorille uuden linjan ja koneen, vaikka hirvitti maksaa kahdesta koneesta telefooni veroa, se tekisi sitten jo 25 markkaa. Mutta muutakaan ei ollut keksinyt, kun ei hennonnut olla jyrkkä ja kieltää koneen käyttö. 


Tämäkään aamu ei tuonut poikkeusta. Telefoonille oli heti jonoa. Ostaisivat yhtä ahkerasti, tuumi Sulevi.


Pehtoorin asioita tuli tytär Kreetta hoitamaan...


... ja kaupunkiin oli taas Maija-Stiina tilaamassa omaansa....


Ja pikku Britta jännitti aivan hirmuisesti koko tilannetta, ja etenkin tuota kummaa kapinetta.


Kekäläisen Viktor oli tullut lämmittelemään sisään kauppa-huoneeseen ja odotti, jos saisi juttu seuraa. Antoi samalla silmänsä viipyillä kaupan naisväessä. Kovin oli verevää joukkoa... Viktor oli viihtynyt jo pidemmän aikaa kylän asukkaana. Kylä oli mukava ja oli sitä työnpuoltakin ollut sen verran, että,  pysyi leivässä.


Myös kylän asukkaat olivat ystävällisiä. Kappalaisen puolisokin oli aina iloinen ja lausui jonkin ystävällisen sanan kohdattaessa - myös Vikille


Ja oli mukavan näköinenkin.


Maija-Stiina, muurari Nysténin eukko, oli taas puolestaan kovin näreissään Vikille, eikä lausunut yhtään ystävällistä sanaa. Oli vahvasti sitä mieltä, että Helsingistä  Kauppakylälle, muurari Nysténin jäljille ilmestynyt kahvilamyyjä, oli jotenkin ollut myös Vikin tiedossa ja hän olisi asiassa ikäänkuin ihan rikostoveri. Se ei niin pitänyt paikkaansa! muurari Nysten osasi soppansa keitellä ihan itse, mutta sitä ei Maija-Stiina uskonut. Ja kappas! siinähän he taas oliva samaan aikaan...Maija-Stiina ja  Eedla, päivästä saattoi tulla ihan viihdyttävä!


Viki ei kyllä ymmärtänyt, miksi Nystén oli Eedlaan haksahtanut ja sotkenut mukavan elämänsä - tehköön kuinka hyviä Lindströmin pihvejä tahansa. Kyllä Maija-Stiina oli mukavampi katsella.


Ja siellähän se kaupan takana pihamaalla, nojaili omaan seinustaansa, itse muurari Nysténkin. 


Ja tokihan siellä oli myös Suutari ja Jokakylän Kallekin.  Aamun ensi kuulumiset piti vaihtaa  ja sen jälkeen sitä voi jatkaa töidensä pariin. Kellä niitä sitten oli tiedossa.


Pihamaalla oli torikojuun tullut toinen Suutarin tyttäristä. Ulla oli vähän heikon oloinen, eikä arvannut tulla ulkoilmaan seisoskelemaan. Mikä lie tulossa, ja tiedä miten sitten,  kehkeytyisi joksikin pahaksi taudiksi.


Myös Otto Iivari Timmerman oli kärrännyt kalakärrynsä keskelle pihaa ja toivoi ettei päivä äityisi kovin kirpeäksi pakkasen suhteen, ei olisi suotavaa kalojen jäätyä. 


Nurkan takaa tulla pölähtivät kelkalla pihaan Sulevin Henrietta, Pehtoorin Stiinan lykkimänä. Olivat tulleet yhtä matkaa Stiinan siskon Kreetan kanssa ja jäivät ihmettelemään pihassa olevia. Odottelivat siinä, että Kreetta saisi telefooniasian kaupalla hoidettua.


Pihassa olikin katsomista... hienoja rouvia...


Sulevin anoppi, Elga Agnessa, olikin ihmetyksen arvoinen; uusi ihminen kylällä ja niin erityisen hieno. Hienot vaatteet, ja hienon näköinen muutenkin, ihan vähän pelottavankin, supsuttivat tytöt toisilleen.


ja Sulevin vaimo Edith - hän oli tyttöjen mielestä yksinkertaisesti vain niin kaunis. Tuoksuikin kauniille.


Sentraalin Elsi-Kanerva oli lähtenyt kaupalle myös. Oli pitkien pyhien aikana ollut kovin paljon yksin vastuussa sentraalin hoidosta, mutta nyt oli Ofelian sisar tullut tuuraamaan ja Elsi-Kanerva pääsi katsomaan mitä kylälle kuului. Olihan hän ollut jouluaterialla poikansa Åmarin (ruotsalaisten Å:lla) ja Lydian tuvalla ja nauttinut joulunvietosta ja sen tuomasta pikkulasten ilosta ja innosta, mutta oli hän vähän murheissaan ja ehkä vähän huolissaankin. Hänen läheinen, hyvin läheinen ystävänsä Rakennusmestari Juvonen Helsingistä, oli luvannut telefoneerata hänelle joulun pyhinä, mutta mitään yhteyttä ei tullut. Elsi-Kanerva ei oikein tiennyt mihin Helsingissä olisi voinut, tai kehdannut olla yhteydessä ja kysyä, oliko jotain sattunut ja oliko Juvosella kaikki hyvin. Ei auttanut kuin odotella, josko tulisi kirje, tai kortti, joskus Juvonen pisti jonkun rivin postiin. Itse asiassa, postin oli se, mitä varten Elsi-Kanerva oli kaupalle tullut.


Ilma oli kehkeytymässä varsin mukavaksi, ei satanut tällä hetkellä ja lämpötila oli juuri nollassa. Itse asiassa näytti siltä, että saattaisi päivä ihan kirkastua. Hento, huilumainen ääni kuului...


... jahas, olikos se pihakuusessa tutkaileva punatulkku!?


Syyllinen löytyikin alempaa; Sulevin juoksupoika pisti viheltäen mennessään.


Kovin kiireellä tuli ovesta, ja suuntasi asemalle vievälle tielle...


Mutkassa tuli vastaan Birger Julkunen. Birger oli aamupuuron nautittua pistänyt karvahatun päähänsä ja astellut sitten Pensionaatti Villi Helmen portista kylänraitille.  Niin oli pelattu skruuvia ja nautittu tsajua ja toteja illat ja vähän päivätkin,  että nyt pieni kävely raittiissa ilmassa teki hyvää. Jaksoi sitten palata puoliselle.


No mutta hyvää päivää - tervehtii Elsi-Kanervaa erittäin ilahtuneena. Birgerin mielestä Elsi-Kanerva oli kerrassaan viehättävä naisihminen. Hymyilevä ja ystävällinen ja hänestä välittyi sellaista... lämpöä - niin, kyllä! Juuri lämpöä - ja Birger seisahtaa pihaan niille sijoilleen, pysäyttäen siihen Elsi-Kanerankin menon.


Pihaan asteli hidastuvin askelin turkiksissaan myös itse Aksenja Malakoff.


Edith tervehtii ja kiittää viimeisestä. Kysyy äidiltään, josko siirryttäisiin kaikki Pensionaatti Villi Helmeen tsajulle. Aksenja olisi lämpimästi tervetullut vastavuoroisesti vierailulle.


Aksenja vetää vielä henkeä, ei saa heti sanotuksi mitään. Pistää hengästymään, vaikka yritti miten rauhallisesti tulla ylös mäen Kauppahuoneelle. Mutta jännitys oli ajanut, kuin tuupannut selästä vauhtia. Sama, mikä oli saanut hänet ylipäätään lähtemään itse ja jalan matkaan. Postiahan hänkin oli lähtenyt kysymään. Ei ollut malttanut odottaa, että joku olisi lähtenyt asioille ja samalla noutanut postin, vaan piti kiirehtiä itse. 
Uutta kirjettä Ranskanmaalta ei ollut kuulunut. Ei niin mitään uutta tietoa Heblan voinnista, tai hänen paluustaan. Aikataulustaan. 
Eikä yhtään mitään Heblan mahdollisesta saattajasta.


Huoli oli suuri, mutta kyllä päivä päivältä voimistuen, lepatti rinnassa, erityisesti jännitys.

keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Hotelli Wellamon Helmi

 Kauppakylä jäi keväisin usein joksikin aikaa mottiin, kun enää ei päässyt reellä ja vielä ei voinut kulkea kärryillä. Ainoa tapa kulkea oli jalan ja sekin hyvin hankalaa ja mitään suurempaa mikä ei käsissä kukenut, ei pystynyt kuljettamaan.
Kauppakylä sijaitsi laajalla mäkialueella ja lähti mihin ilmansuuntaan tahansa, kulki melkoisen syvän laaksomaisen alueen kautta. Notkelma seuraili  järven pohjukkaa ja notkelman pohjalla kulki järvestä lähtevä joki. Kaikki se kuritti tietä rinteillä aina keväisin. Eikä vain niin, että se muuttui alemmilla kohdilla mutavelliksi, vaan rinteiltä valuvien vesien ansiosta jopa niin, että pitkältä matkalta saattoi siitä sortua isoja osia. Tietä kohenneltiin heti, kun pystyi ja monesti vuoden aikanakin, eikä se  tullut kovin hyvään kuntoon oikein koskaan.

Nyt oli tie jälleen siinä kunnossa, että päästiin rautatieseisakkeelle, josta voitiin jatkaa matkaa. Niin itään kuin länteen ja nyt oli väki lähdössä länteen. 

Yhdellä jos toisella Kauppakylän henkilöllä oli eri syitä ottaa ja lähteä matkalle.
Sulevilla oli Helsinkiin lähtö ollut suunnitelmissa jo koko kevään, kuten joka vuosi. Pääsi käynnistämään jälleen uutta.  Afäärit olivat sujuneet ihan mukavasti ja nyt oli vihdoin tullut hetki lyhentää myös Kauppahuoneen viimeinen lainaerä Maggielle. Mutta erityisesti Sulevin mieltä kiehtoi se uusi hotelli - Wellamon Helmi, joka oli nyt isolta osaltaan avannut toimintaa ja  ovensa. Ja erityisesti Nystèn oli niin värikkäästi ja monisanaisesti maalaillut siitä kuvia koko talven, että olihan se pakko lähteä itse paikan päälle katsomaan. 


Samaan aamujunaan nousivat myös Suutari ja Suutarin Ulla. Olkoon tämä sitten jonkinlainen häämatka, hääpäivämatka ja anteeksipyyntömatka monista pitkiksi venyneistä reissuista, tuumi Suutari. Ja samalla häntä voisi vähän jo ennakkoon lepytellä niistä varmasti tulevistakin reissuista. Suutari tiesi hänellä olevan erityisen heikon luonteen ilon pitoon. Nyt Suutari oli tehnyt kovasti töitä koko talven ja oli varoissaan sen verran, että saattoi tämän matkan tehdä. Ja samalla kun sinne Helsinkiin mentiin, pääsi omin silmin ja käsin katsomaan myös materiaalivalikoimaa. Hienoja nahkoja erilaisiin jalkineisiin, vöihin ja remmeihin, joita Suutari myös teki. 

Seisakkeelle tulivat myös Filemon Pykälä nuorikkonsa Ofelian kanssa. Filemonilla oli mielessä puhtaasti nauttia Ofelian kanssa jännittävästä matkasta - ja tokihan hotelli Wellamon Helmen herkuista. Aina täytyy käyttää hyväkseen kokea uusia makuelämyksäa, siitä asiasta Filemon oli tehnyt melkein jo taidetta. Filemon piti Ofeliaan edelleen kuin kukkaa kämmenellään ja halusi aina yllättää hänet  ja tämä matka oli yksi sellainen.  Ofelia puolestaan suunnitteli, että samalla matkalla hän ehdottomasti halusi käydä kunnon paperikaupassa ja hankkia itselleen uuden kirjan, tahi pari. Hän oli ollut säästäväinen talousrahojen kanssa ja pistänyt sukanvarteen Sulevin Kauppahuoneella tekemiset. Eiköhän hän saisi jotain mieltä kiehtovaa hankittua, tuumi Ofelia ja katsoi hymyillen Filemoniaan.

Juna kulki aamupäivällä ja perillä oltiin vasta alkuillasta. Sellaiseen aikaan, että kaikki siirtyivät hotellille, haukkaamaan iltapalaa. Matkalla oli syöty junassa evääksi tehtyjä voileipiä, keitettyjä munia ja savustettua siankylkeä. Hörpätty piimää päälle ja mehua. Sulevi rouva-seurueineen, johon myös Aksenja Malakoff lukeutui, olivat käyneet asemaravintolassa lounaalla. Juna seisoi hieman pidempään sellaisella asemalla ja tavaraa purettiin ja lastattiin asemalaiturilla sillä aikaa. Sitten taas jatkettiin.

Juna kulki molempiin suuntiin aamulla ja illalla. Illalla lähtevään yöjunaan ei samana ilta ennättänyt, vaan jokaisella oli kaupunkiin sovittu kortteeri. Hotellin huoneet olivat suurimmksi osaksi vielä kiinni, eikä Suutarilla, tai Filemonilla olisi ollut varaakaan jäädä sinne.
Suutari ja Ulla yöpyivät Suutarin veljen  asunnolla ja  Filemon ja Ofelia olivat menossa Filemonin kollegan kotiin. Sulevi seurueineen, eivät hekään vielä yöpyneet hotellissa, vaan Maggien luona, jonka kanssa oli ne Kauppahuoneen asiatkin hoidettava.  Mutta ensin vietettäisiin iltaa itse hotellissa.
Ja nyt oltiin perillä. 


Hotelli oli hotelli Wellamon Helmi. Ja mikä helmi olikaan! Kadulta noustiin muutama porras ja ovisyvennyksestä astuttiin kellon kilkahduksen ilmoittamana kahvila Wellamoon. 

Suutarin Ullaa vähän jännitti, kun kahvila olikin paljon hienompi kuin oli osannut kuvitella. Kahvilassa oli pianisti ja laulajatar, jotka tarjoilivat musiikillista ohjelmaa vieraille. Jestas sentään...

Ulla istui pöytään ja Suutari kävi hakemassa mansikkakakkua. Ullalle oikein iso pala.Lupasivat tulla kaatamaan kahvia pöytään...

Filemon oli hänkin vallan häkellyksissään, vaikka koko junamatkan oli kuvaillut kaikille muille, kuinka tuttua tällainen kapunkilainen elämä oli. Mutta kun hän ensimmäiseksi oli kohdannut vallan upean daamin kahvila Wellamon tiskillä, joka oli jopa puhutellut häntä, ja taisi jotain sanoa ihan jollain vieraalla kielellä, oli  Filemom Pykälä mennyt äärettömän harvinaiseen tilaan; vallan sanattomaksi...
 Kottafftton.. jotain semmoista... se oli... mitähän, khööm khöööm, Ofeeeliaaa...

Kahvilan aulaan oli hiipinyt  tyttönen jonka tehtävänä oli kaupata kukkia hotellin vieraille. Tänään ei kukkia vielä ollut, mutta oli mukava hiipiä kuuntelemaan esitystä.


Kun itse kukin oli selvinnyt ensi hämmästyksestä  sisällä, oli samaan aikaan ulkona myös Kappakylän väkeä; Samalla junalla oli kaupunkiin saapununt myös Maija-Stiina, muurari Nystènin vaimo ja tytär Britta.
Muurari Nysten oli kotona yrittänyt selittää kahvila-Eedlan tuloa käsittämättömäksi ja Eedlan puheita vallan Eedlan oman mielikuvituksen tuotteeksi. Niissä ei kuulema ollut totuuden häivääkään. Kummasti Maija-Stiina oli vaistoavinaan Muurari Nystenissä sellaista huolta ja epävarmuutta jota ei ollut kohdannut aiemmin ja se sai Maija-Stiinan epäilemään miehensä puheita oikein tosissaan ja päätti, että kyllä piti kaivaa totuus esiin, päivänvaloon.


Nyt hän oli kaupungissa ja aikoi käydä haastattelemassa niitä, jotka olivat tavanneet Nysteniä hänen ollessaan hotellin rakennus hommissa.


Niin, kyllä se pitään tuolta aloittaa, tuumaa Maija-Stiina ja katsoo kahvila Wellamon ikkunoista epävarmana - kovin oli hienon näköinen paikka... ja päättäväisyys joka oli tullessa oikein puhkunut samaa tahtia junan kanssa, otti pienen taka-askelen.


Musiikki  kuului ulos, mutta myös virtasi hiljalleen hotellin aulaan..


Aulassa Sulevi seurueineen suunnittelivat yläkerran ruokasaliin siirtymistä. Ruokasalissa oli tarjolla voileipäpöytä ja oli sovittu, että nautitaan sen antimista illalliseksi.


Sulevin anoppi Elga Agnessa ei todellakaan aikonut nousta portaita, kun yläkerroksiin vei moderni,  huippu-uutuus;  hissilaite!


Hissiä kuljetti hissipoika, jonka Elga tenttasi alkajaisiksi, kuten miten hissi toimi, oliko se turvallinen, mitä jos se putoaisi.. ja miten ryhti oli tärkeämpiä asioita, moitteettoman asun lisäksi,  asiakkaita palvellessa... päätti hän lopuksi.



Uskaltautui sitten kyytiin.


Sulevi ja Edith lähtivät kipuamaan kaunista portaikkoa... ihailivat portaikon seinämaalauksia...


... ja hups heijaa! Sulevilla jalka lipsahti liukkaalla kivirapulla... onneksi ei sentään kierähtänyt alakertaan koko mies...


Nilkka vähän venähti, totesi Sulevi mutta ei antanut sen häiritä, vaan nautti täysin näkemästään. Ei ollut Nystén lasketellut luikuria kuvaillessaan hotelli Wellamon Helmen kauneutta ja moderneja ratkaisuja.



Yläkerran ruokasaliin oli Venny tullut kurkistamaan. Etsi silmillään Aksenjaa, vaan ei löytynyt täältäkään. Voi että oli mukava, kun ovet olivat auki ja vieraita riitti. Ja vielä mukavampaa, että tuttuja vieraita.



Sulevi ja Edith olivat päässeet myös saliin.


Sulevi vähän jo kiirehti seuruettaan pöytään...


...hän kun oli sopinut hieman ohjelmaa itselleen.


Rouvat jäivät odottamaan, ja lupasivat pärjätä -  tarjoilijat toivat juuri voileipäpöydän antimia sisään, ja  päästäisiin syömään.


Hotellin keittiössä oltiin työn touhussa ja tarjotin kerrallaan lähetettiin yläkerran ruokasaliin. Viimeiset lähtivät juuri, kun Sulevi saapui alas.


Sulevi oli kovin kiinnostunut keittiön toiminnoista.  Nystén oli senkin erikoisuuksista kertonut sangen laveasti ja Sulevi halusi nähdä kaiken omin silmin.


Kaikki uusi tekniikka ja toiminta kiehtoi ja se, että voiko niistä olla hyöytyä kotikylässä. Joko kauppahuoneella, tai sitten voisiko niiden ympärille rakentaa jotain uutta. 

Vesi joka juoksi putkea pitkin altaaseen ja sitten putkea pitkin altaasta jälleen ulos, viemäriin ja jonnekin... 
Kyllä, kyllä... kyllä tällainen olisi vallan hienoa - että itsekseen tulee ja menee... Mitenkäs tämä toimii talvella...


Ja sitten tämä huippu-uutuus; kylmänä pitävä kaappi!

£

Siellä sitä säilyi makkara ja syltty poikineen, voit ja kermat ja muut, joiden säilyminen oli etenkin kesäaikaan kovin haasteellista ja  piti muutoin taituroida jäiden kanssa.
Keittiömestari kertoi hienosta keittiöstä oikein mielellään.


Hän oli kovin ylpeä keittiöstä ja sen hienouksista ja vaikka olikin lupautunut olemaan vain siihen saakka, että hotellin keittiöön löytyy sopiva ja pätevä henkilö, ei nyt enää pistänyt pahakseen, vaikka pesti venyisikin pidemmäksi aikaa.


Kahvilan puolella vieraat viihtyivät...


... ja isona osana oli pianisti ja upeaääninen solisti.


Samaan aikaan yläkerrassa, 
toisen kerroksen juhlasalista,  oli pieni arvokkaiden rouvien ryhmä löytänyt rauhallisen paikan.
 Saivat keskustella kuulumiset kunnolla, ilman ylimääräisiä korvia.  Seurueeseen kuuluivat kapunkiin Sulevin matkaan lähtenyt Aksenja Malakoff, Maggie, jota Sulevi oli tullut itse myös tapaamaan ja itse hotellin johtajatar Sofia Tjäder, joka oli, ja syystäkin, erittäin ylpeä aikaansaannoksestaan. 

Itse juhlasali oli suuri ja siellä oli mahdollista järjestää erilaisia juhlia ja hotellin ohjelmia -  kuten uudenvuoden vastaanottotanssiaiset, innostui Aksenjakin ja muistoissaan lennähti jonnekin kauas;  kynttelikköjen valaisemaan hämyiseen saliin, jossa kevein askelin liiteli Olegin käsivarsilla, orkesterin soittaessa keinuvia säveliä. Muistaa, miten salaa katsahti tanssin pyörteissä Olegin kirkkaisiin silmiin, punehtuen... ja käsi joka hansikoitua Aksenjan kättä piteli, tuntui niin yhteen sopivalta ja vakaan turvalliselta. Uumalla toinen, vaikka keveästi vain koskettaen, tuntui kuumalta silkin läpi. 
Tjaahh...niin, voi miten aika oli rientänyt niistä hetkistä... ja etsii vaivihkaa hihansuusta pitsireunaisen pienen liinan. 


Kahvila Wellamossa Suutarin ilokin oli noussut monta piirua, kun Ulla oli suopeasti luvannut, että Suutari sai hakea yhden krogin... vain yhden, näin hienon matkan ja päivän kunniaksi.


Hotellin johtatar oli jättänyt aiemman seurueensa ja kiersi nyt ruokasalissa tervehtimässä vieraita.


Edithin tiesikin ja Sulevin. 
Sulevin anoppi piti äärimäisen huonona, että Sulevi loisti poissaolollaan, silloin kuin tärkeät henkilöt liikkuivat.

 
Elga Agnessa lähti johtajattaren poistuttua katsomaan mihin Sulevi oli jäänyt. Ja vaikka hieno rouva ei koskaan harhaillut julkisilla paikoilla, niin tämä oli ehkä vähän erilainen tilanne, hotellin vieraita kun oltiin. 

Ooo, Sulevi, Kauppias Sulevi Karlsson - kyllä, kyllä tunnemme, erittäin hyvin. 
Se tuli selville Elgalle, kun oli miestä kysynyt - vaikka hieno rouva ei miesten perään kysellytkään, mutta olihan tämä hieman eri asia sentään.  Niin, tunnetu oli,  muttei löytynyt.
Maggie rauhoitti, että kyllä se löytyy ja samalla kertonut, että kärryt hakisivat hotellillta, joilla siirryttäisiin hänen taloonsa sitten yökortteeriin. 


Kaupungissa oli Kauppakyläläisille tuttujakin. Viki, joka oli muutaman kevätkuukauden viettänyt kaupungissa töiden perässä. Nyt voisi lähteä vaikka kesäisiin tunnelmiin Kauppakylälle, ilahtuen tuumasi, kun näki kahvilan tuttuja täynnä.


Perskules, Suutari!


Ulla nautti suunnattomasti niin kakuista, kuin kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Ja Suutarikin oli hyvällä tuulella ja hauskuutti Ullaansa. Monta ikävämpää asiaa oli siirtynyt pikkuhiljaa mielestä, haalistunut ja vallan haihtunut.


Se, että pöytään tuli lisää väkeä, ei sekään haitannut Ullaa...
 

Ja vaikka olisi nähnyt ulkona kurkkivan Nystenin, ei olisi tänään harmittanut sekään


Viimein oli Maija-Stiina rohkaissut mielensä ja tullut kahvilan myyjättäreltä kyselemään, muistiko muurari Nysteniä, oli ollut täällä viime syksynä töissä ja muistiko missä oli kortteerannut ja millaisessa seurassa... mistä voisi kysyä lisää...


Pikku Britta katseli ihmeissään kaikkea, niin kaunista, valoja, ääniä, värejä -  ja tuolla oli niin kaunis tyttökin -  sillä oli ihana mekko ja pitkät kiharat ja voi miten kauniit kengät...


... työttö oli jäänyt kuuntelemaan laulajattaren ja pianistin mukaansa tempaavia säveliä ja pianon  kiihtyvämpiä, aivan uudenlaisia rytmejä.