Aamun tapaamisia Kauppahuoneella

Vihdoinkin! tuumi Sulevi ja kopisteli suurimpia lumia Kauppahuoneen portaille. Arki koitti ja Kaupahuoneen ovet sai jälleen avata. 

Pitkien pyhän seutujen jälkeen oli virkistävää päästä jälleen työn ääreen. Vaikka juhlapyhien vietto olikin sujunut ihan mukavissa merkeissä seurustelun ja herkkujen parissa (ihan piti housunkaulusta vähän höllätä), niin kyllä ei kunnon afäärejä mikään voita. 

Ajanvietteenä pelailtiin dominoa, shakkia ja Verner Duskullilla oli uusi Sampo-noppapeli johon tutustuttiin.  Peli kuljetti Kalevalan maailmaan ja Verner oli siitä kovin innoissaan, tietysti, kun Lönnrotin suuri ihailija oli.  No, ainakin naisväki nauroi ja olivat jopa riehaantua, mutta niinhän heillä oli tapana tehdä pelien tuoksinassa. Eritoten skruuvin peluun. Monta tuntia saatettiinkin skruuvia  pelata, mutta naisväen riehaannuttua ihan mahdottomasti, tilannetta rauhoitettiin ja miehissä vetäydyttiin muiden korttipelien ääreen ja naisväki sai rauhoittua ja toimittaa askareitaan.
Mukavaa oli myös kuunnella tarinoita. Etenkin Verner Duskullin tarinoita. Hän kun oli näytteiden keruu matkoillaan kiertänyt vähän siellä ja täällä. Kaikenlaista oli matkoilla sattunut ja tapahtunut ja niitä yhdessä ihmeteltiin. Kertojanakin Duskull oli mukaansa tempaava, osasi niin värittää kaikille näkyväksi sanomansa.

No niin, onkohan täällä kaikki kunnossa.

Sulevi antaa silmänsä kiertää tutkivasti ja hyvin näytti kaikki olevan niin kuin piti. 

Sulevi arvasi, että Ofelia oli varmasti käynyt pyhienkin aikana pitämässä kauppaa järjestyksessä...

...oikonut tarvaroita ja pyyhkinyt pölyjä...

Katsonut, että kaikki on tuoretta ja myyntikuntoista...

... Sulevi kun oli antanut luvan tupien väelle tuoda myyntiin säilöttyjä asiota näin talvella sisälle kauppaan.

Kesällä oli lupa myydä niitä pihalla, muta talvella jäätyivät herkästi, niin oli sovittu, että sisälle.

Kaupan toinen pääty, jossa oli käsityötarvikkeita, silkkinauhoja ja pitsejä, oli Sulevi tehnyt hyllyn päätyyn tilaa.

Sinne hän oli asennuttanut konttoristaan oman telefoonikoneensa. 

Kun alhaalla oli silmämääräinen tarkistus tehty ja Ofeliakin saapunut, Sulevi kapusi yläkerran konttoriinsa.

Sulevi oli hermostunut telefooni-ralliin. Kun sentraali oli saatu kylälle, olikin yhdellä jos toisella, äkkinäistä asiaa jos jonnekin, jota ei ennättänyt hoitaa postitse.
Telefoonikoneita oli Villa Malakoffissa ja Voudin virkatalossa, mutta kumpaankaan ei kansa tohtinut mennä asioitaan puhumaan. Sentraalissakin kone oli, mutta eihän sielläkään voinut omiaan puhua, kun samalla siellä välitettiin ja tilattiin yhteyksiä. Myös Syreenitalossa oli kone, mutta siellä oli sellainen lasten ralli, ettei siellä ollut oikein rauhaa asioitaan hoitaa.

 Sulevin konttori oli muodostunut ainoaksi paikaksi, jossa voisi pyytää saada hoitaa asiat telefoonilla. Ja siihen trafiikkiin oli Sulevi kyllästynyt ja siirrättänyt koneensa alas. Omat afäärit kyllä nyt kärsivät ja Sulevi olikin tilannut konttorille uuden linjan ja koneen, vaikka hirvitti maksaa kahdesta koneesta telefooni veroa, se tekisi sitten jo 25 markkaa. Mutta muutakaan ei ollut keksinyt, kun ei hennonnut olla jyrkkä ja kieltää koneen käyttö. 

Tämäkään aamu ei tuonut poikkeusta. Telefoonille oli heti jonoa. Ostaisivat yhtä ahkerasti, tuumi Sulevi.

Pehtoorin asioita tuli tytär Kreetta hoitamaan...

... ja kaupunkiin oli taas Maija-Stiina tilaamassa omaansa....

Ja pikku Britta jännitti aivan hirmuisesti koko tilannetta, ja etenkin tuota kummaa kapinetta.

Kekäläisen Viktor oli tullut lämmittelemään sisään kauppa-huoneeseen ja odotti, jos saisi juttu seuraa. Antoi samalla silmänsä viipyillä kaupan naisväessä. Kovin oli verevää joukkoa... Viktor oli viihtynyt jo pidemmän aikaa kylän asukkaana. Kylä oli mukava ja oli sitä työnpuoltakin ollut sen verran, että,  pysyi leivässä.

Myös kylän asukkaat olivat ystävällisiä. Kappalaisen puolisokin oli aina iloinen ja lausui jonkin ystävällisen sanan kohdattaessa - myös Vikille

Ja oli mukavan näköinenkin.

Maija-Stiina, muurari Nysténin eukko, oli taas puolestaan kovin näreissään Vikille, eikä lausunut yhtään ystävällistä sanaa. Oli vahvasti sitä mieltä, että Helsingistä  Kauppakylälle, muurari Nysténin jäljille ilmestynyt kahvilamyyjä, oli jotenkin ollut myös Vikin tiedossa ja hän olisi asiassa ikäänkuin ihan rikostoveri. Se ei niin pitänyt paikkaansa! muurari Nysten osasi soppansa keitellä ihan itse, mutta sitä ei Maija-Stiina uskonut. Ja kappas! siinähän he taas oliva samaan aikaan...Maija-Stiina ja  Eedla, päivästä saattoi tulla ihan viihdyttävä!

Viki ei kyllä ymmärtänyt, miksi Nystén oli Eedlaan haksahtanut ja sotkenut mukavan elämänsä - tehköön kuinka hyviä Lindströmin pihvejä tahansa. Kyllä Maija-Stiina oli mukavampi katsella.

Ja siellähän se kaupan takana pihamaalla, nojaili omaan seinustaansa, itse muurari Nysténkin. 

Ja tokihan siellä oli myös Suutari ja Jokakylän Kallekin.  Aamun ensi kuulumiset piti vaihtaa  ja sen jälkeen sitä voi jatkaa töidensä pariin. Kellä niitä sitten oli tiedossa.

Pihamaalla oli torikojuun tullut toinen Suutarin tyttäristä. Ulla oli vähän heikon oloinen, eikä arvannut tulla ulkoilmaan seisoskelemaan. Mikä lie tulossa, ja tiedä miten sitten,  kehkeytyisi joksikin pahaksi taudiksi.

Myös Otto Iivari Timmerman oli kärrännyt kalakärrynsä keskelle pihaa ja toivoi ettei päivä äityisi kovin kirpeäksi pakkasen suhteen, ei olisi suotavaa kalojen jäätyä. 

Nurkan takaa tulla pölähtivät kelkalla pihaan Sulevin Henrietta, Pehtoorin Stiinan lykkimänä. Olivat tulleet yhtä matkaa Stiinan siskon Kreetan kanssa ja jäivät ihmettelemään pihassa olevia. Odottelivat siinä, että Kreetta saisi telefooniasian kaupalla hoidettua.

Pihassa olikin katsomista... hienoja rouvia...

Sulevin anoppi, Elga Agnessa, olikin ihmetyksen arvoinen; uusi ihminen kylällä ja niin erityisen hieno. Hienot vaatteet, ja hienon näköinen muutenkin, ihan vähän pelottavankin, supsuttivat tytöt toisilleen.

ja Sulevin vaimo Edith - hän oli tyttöjen mielestä yksinkertaisesti vain niin kaunis. Tuoksuikin kauniille.

Sentraalin Elsi-Kanerva oli lähtenyt kaupalle myös. Oli pitkien pyhien aikana ollut kovin paljon yksin vastuussa sentraalin hoidosta, mutta nyt oli Ofelian sisar tullut tuuraamaan ja Elsi-Kanerva pääsi katsomaan mitä kylälle kuului. Olihan hän ollut jouluaterialla poikansa Åmarin (ruotsalaisten Å:lla) ja Lydian tuvalla ja nauttinut joulunvietosta ja sen tuomasta pikkulasten ilosta ja innosta, mutta oli hän vähän murheissaan ja ehkä vähän huolissaankin. Hänen läheinen, hyvin läheinen ystävänsä Rakennusmestari Juvonen Helsingistä, oli luvannut telefoneerata hänelle joulun pyhinä, mutta mitään yhteyttä ei tullut. Elsi-Kanerva ei oikein tiennyt mihin Helsingissä olisi voinut, tai kehdannut olla yhteydessä ja kysyä, oliko jotain sattunut ja oliko Juvosella kaikki hyvin. Ei auttanut kuin odotella, josko tulisi kirje, tai kortti, joskus Juvonen pisti jonkun rivin postiin. Itse asiassa, postin oli se, mitä varten Elsi-Kanerva oli kaupalle tullut.

Ilma oli kehkeytymässä varsin mukavaksi, ei satanut tällä hetkellä ja lämpötila oli juuri nollassa. Itse asiassa näytti siltä, että saattaisi päivä ihan kirkastua. Hento, huilumainen ääni kuului...

... jahas, olikos se pihakuusessa tutkaileva punatulkku!?

Syyllinen löytyikin alempaa; Sulevin juoksupoika pisti viheltäen mennessään.

Kovin kiireellä tuli ovesta, ja suuntasi asemalle vievälle tielle...

Mutkassa tuli vastaan Birger Julkunen. Birger oli aamupuuron nautittua pistänyt karvahatun päähänsä ja astellut sitten Pensionaatti Villi Helmen portista kylänraitille.  Niin oli pelattu skruuvia ja nautittu tsajua ja toteja illat ja vähän päivätkin,  että nyt pieni kävely raittiissa ilmassa teki hyvää. Jaksoi sitten palata puoliselle.

No mutta hyvää päivää - tervehtii Elsi-Kanervaa erittäin ilahtuneena. Birgerin mielestä Elsi-Kanerva oli kerrassaan viehättävä naisihminen. Hymyilevä ja ystävällinen ja hänestä välittyi sellaista... lämpöä - niin, kyllä! Juuri lämpöä - ja Birger seisahtaa pihaan niille sijoilleen, pysäyttäen siihen Elsi-Kanerankin menon.

Pihaan asteli hidastuvin askelin turkiksissaan myös itse Aksenja Malakoff.

Edith tervehtii ja kiittää viimeisestä. Kysyy äidiltään, josko siirryttäisiin kaikki Pensionaatti Villi Helmeen tsajulle. Aksenja olisi lämpimästi tervetullut vastavuoroisesti vierailulle.

Aksenja vetää vielä henkeä, ei saa heti sanotuksi mitään. Pistää hengästymään, vaikka yritti miten rauhallisesti tulla ylös mäen Kauppahuoneelle. Mutta jännitys oli ajanut, kuin tuupannut selästä vauhtia. Sama, mikä oli saanut hänet ylipäätään lähtemään itse ja jalan matkaan. Postiahan hänkin oli lähtenyt kysymään. Ei ollut malttanut odottaa, että joku olisi lähtenyt asioille ja samalla noutanut postin, vaan piti kiirehtiä itse. 

Uutta kirjettä Ranskanmaalta ei ollut kuulunut. Ei niin mitään uutta tietoa Heblan voinnista, tai hänen paluustaan. Aikataulustaan. 

Eikä yhtään mitään Heblan mahdollisesta saattajasta.

Huoli oli suuri, mutta kyllä päivä päivältä voimistuen, lepatti rinnassa, erityisesti jännitys.