maanantai 28. kesäkuuta 2021

Juhannus

 Kauppakylässä oli aika sujahtanut kuin siivillä ja ennen kuin huomattiinkaan, oli kevät vaihtunut kesään. Oli selvitty läpi rospuuton, saatu kevään peltotyöt tehdyksi ja samaan aikaan puutarhoihin oli ilmestynyt monen kirjavia ja iloisia puutarhakalusteita, liinat pöydille ja aina kun voitiin, nautittiin kaikki aika pihamaalla. Sitten oli suvivirsi kajahtanut koululuokassa ja lapset kirmaneet kesälaitumille,  juuri sopivasti perunan istutukseen. Se olikin tärkeää joka talon ja töllin väelle. Ja nyt oli tultu hetkeen, jolloin oli tovi aikaa hengähtää. Mutta kuitenkin samalla tutkittiin sääennusteita ja luonnonmerkkejä, teroitettiin viikatteita ja todettiin, että otollinen hetki olisi heinän tekoon, mutta ensin juhlittaisiin Juhannus. 

Jos sää vain salli, kokoontui Kauppakylän väki juhannusta juhlimaan järven rantaan, kylän laidalle. Sulevin Kauppahuoneen pihalta kannettiin yhdessä tuumin myyntiteltta ja sinne tuotiin omia leivonnaisia, piirakoita ja  muutamassa talossa oli hellettä uhmaten paistettu pino kaupalla lettuja. Juomapuolta tuotiin myös; mehua ja tietysti oli tsajua. Ja löytyihän se sahtitonkkakin.

                                                

Väkeä saapui pikku hiljaa rantaan ja iloinen puheensorina sekoittui lintujen liverrykseen. Tiltaltti tiputteli omiaan ja vesilintu poikueet halkoivat järven pintaa äännellen toisilleen, haapapuut havisivat kilvan riippakoivujen kanssa. Oli suvi parhaimmillaan.


Oli mukava kokoontua yhteen. Vaikka väki usein kohtasikin kaupalla, koululla ja kylän raitilla, niin usein kohtaamisia väritti arjen asiat. Nyt oli kaikki toisin; oltiin iloisena ja innokkaana liikkeellä. Oltiin kevein mielin ja ihan kevein asusteinkin, olihan ollut pitkään jo hellettä.

Lapset kirmasivat ylempänä rinteesä


 ja Stiina oli ennättänyt ensimmäisenä keinuun. 


Pikkuinen Fredrika katsoi ihaillen hurjaa keinuntaa ja hiljaa mielessään päätti, että hänpä vielä koettaa ihan samalla tavalla, kunhan keinu vapautuisi isommilta. 


Sofka piti syrjemmällä lapsia silmällä, samalla kun nukutti pieniä. Yhdellä pienellä olikin Sofkan koti jälleen kasvanut, kun Jokakylän-Kallen morsian oli vähän kuin pakotettu takaisin Helsinkiin. Sellainenkin surullinen tapahtuma. Kalle oli vieläkin alamaissa, vaikka ei sitä halunnut näyttää. Kovinhan olivat olleet rakastuneita ja Kalle kävi yhden talven Helsingissäkin kokeilemassa ja sitten Neito täällä, mutta ei siitä yhteiselosta tullut oikein kummassakaan mitään. Se leipä vaan oli ollut kovin suuren työn takana ja liian epävarmaa, kun oli se pienikin. Ja ei ollut Neito jaksanut sitten lopuksi sitä Kallen juhlimistakaan, vaikka Kalle oli kaikkensa yrittänyt ja vähentänyt sen mitä pystyi. Kaupungissa oli luvattu Neidolle työtä ja kotoa asunto ja niin oli Neito lähtenyt kotipuoleen kaupunkiin silmät kyynelissä ja sydän hajalla. Lapsi oli jäänyt Syreenitaloon Sofkan ja Levin kasvatettavaksi sillä puheella, että väliaikaista, kunnes Neito saa olonsa vakaaksi. Kirjoitti usein ja lupasi tulla käymäänkin. Ja joskus poikkesi Kallekin poikaa katsomassa. Kylän väki oli jo hieman puhunut, että pitäisi säännöllinen avustus järjestää Sofkan ja Levin tueksi, kun niin monesta pienestä pitivät huolen. Että jos ei ollutkaan omilla lapsilla siunattu, oli talo täyttynyt lasten äänistä kuitenkin.


Jokakylän-Kalle asetteli jo hanuria syliinsä ja tapaili valssin tahtia...


Valssi soi, mieleen toi
Ajan sen entisen
Muiston kauniin mieleen tuo
Valssin vanhan sävelvuo
Muistojen menneitten
Valssi soi, hiljaa soi
Kaikki häippyy unholaan
Muisto saapuu uudestaan


Virittäydyttiin musiikin mukana...


... sen oli hyvä antaa vain viedä...

Rinteessä Fredrika oli huomannut tilaisuutensa tulleen keinun suhteen. Vähän se oli korkealla, istuin, mutta onneksi Gabriel oli ystävällinen ja auttoi.


Kojulla oli säpinää


ja joka puolella kuului innostunutta puhetta musiikin lomassa

Säveliin, menneisiin
Ystäviin rakkaisiin
Onnenmaille riemukkaille
Valssi vanha meidät vie
Muistojen armaitten
Sävelten entisten
Hurma säilyy, siellä päilyy
Kirkas, kaunis muiston tie



tyttöset toivat Aksenjalle tsajua... ja pitivät ajan tasalla humun keskellä; rantaan kun oli tullut ihan uusia kasvoja...


...Levkin oli huomannut vieraat ja tiedusteli heti tilaisuuden tullen, josko Anna Snitkinan Pensionaatti Villi Helmeen oli tullut uusia asukkaita -  ja olihan niitä, myönsi Anna ja tiesi siis jo muita enemmän...


Birgerin seurassa oli nimittäin rantaan astellut kaikille tuntematon, mutta niin tyylikäs ja kaunis Daami, että olihan mäessä käynyt kuin yhteinen väristys ja humahdus!


Sen lisäksi oli juhlilla muitakin, vähän uudenpia kasvoja.


Kuhina ja supina kävi kiihtyvänä vähän siellä ja täällä,
tuntui, että jokaisella oli jotain jutusteltavaa, kerrottavaa, kysyttävää,..

 
...Mitäs tuumit Lydia, kuiskaa Åmar ruotsalaisten oolla -  lähtisitkö valssaamaan miehesi kanssa...
ja lähtihän Lydia. 


Jokakylän-Kalle oli lupautunut soittamaan hanurilla juhannuksen tanssit. Niinpä hän oli aloittanut virkistäytymisen ja äänihuulten voitelun jo hyvissä ajoin päivällä.
Suutari oli sangen ystävällisesti tullut avuksi ja seuraksi.  Kallen siirryttyä rantakivelleen hanurin kansaa, oli Viktor tullut pitämään puolestaan Suutarille seuraa. Ja hyvin oli sujunut seuranpito puolin ja toisin.

Kun musiikki alkoi soimaan, lähti Ulla etsimään Suutaria. Josko tämä lähtisi tansittamaan...  ja löysi miehensä kojun takaa Viktorin seurassa.
Ulla harmistuu näkemästään ja hetken jututettua miestään toteaa, ettei siitä taitaisi olla tanssikavaljeeriksi tälle illalle.
Viktor heti avuliaasti lupautuu tanssittamaan Ullaa Suutarin sijaan - ja miksei muutenkin... ja iski ronskisti silmää.
Hävytön!


Elsi-Kanerva ja Fiona lohduttavat Ullaa, jota surettaa jälleen kerran Suutarin kunto. Vanhastaan tietää, että näin hyvillä keleillä tässä saattaa mennä viikko poikineen samaa humua, eikä miestä näy, ei kuulu, eikä töistä tule mitään. Ja se mahdottoman röyhkeä Viktorkin vielä, päivittelee Ulla punehtuen naisille!


Myytikojun toisella puolen Filemon yrittää haastatella kaikkia.Vähän kuin virkansa puolestakin, mutta oli kyllä todettava, että avioiduttuaan osa huomiosta on  nuorikossa, ihanassa Ofeliassa, eikä hän ennätä kaikkien juttusille niin kuin ennen.
Verner Duskull on kuitenkin aina kiehtonut Filemonin mieltä, hänessä kun on tiedemiehen ohessa aimo annos seikkailijaa ja sekös kiehtoo Filemonia. Verner on tehnyt pitkiä matkoja eri puolille tutkien luonnon ihmeitä ja tavannut suuren joukon milenkiintoisia ihmisiä. Aina Vernerille löytyy pieni hetki.


Kauppakylälle oli  tullut myös uusi, oma seppä.


Ja sehän oli kyllä laajasti huomattu...


Se oli hyvä,  kyllä kylällä oma seppä piti olla. Ja kun seppä oli lisäksi nuori ja julmetun komea, sai se säpinää aikaiseksi myös naisväessä. Yht´äkkiä oli kaikenlaiselle pienelle tarvekalulle tullut tarvetta; kellä hellan peltikoukkua, hakaa ja kynttilänjalkaa... mutta sitten huomattiin, että tietty tummaverinen kaunotar teki usein matkaa pajalle ja nyt he olivat tulleet juhlille yhdessä.  Voi sentään, tuumittiin hiljaa etenkin nuorten neitojen piirissä.


 Kalle antoi hanurillaan parasta ja kajauttipa laulunkin - ja täytyy myöntää, että kyllä Kalle soittaa osasi, eikä lauluäänessäkään ollut moittimista.


hyvin päästiin tunnelmaan mukaan..


Pehtoori, tai mikään varsinainen Pehtoori ollut, oli toiminut vähän kuin Villa Malakoffin tilanhoitajana, tai yleismiehenä ja enemmänkin neuvonantajana Aksenjalle.  Hän on ollut jo usean vuoden leskenä. Elellyt omaa hiljaista eloaan kylällä. Hoidellen samalla omia vuokratiluksiaan. Kunnostellut taloaan, katsellut tyttäriensä kasvamista ja jo kolmena juhannuksen tansittanut Johannaa.


 Ihanan naisellista Johannaa. Ja tänä juhannuksena Pehtoorista tuntui, että Johanna  katsoi häntä hymyillen suoraan silmiin, kun hän kysyi Johannaa tanssimaan ja tanssiessa Johanna tuli ikäänkuin aavistuksen lähemmäs ja nenä tuntu mukavasti Pehtoorin soliskuopassa...


Samaa valssia Sulevi tanssittaa Edithiään... miten taipuisasti Edith keinuu käsivarsilla... kyllä häntä oli kohdannut suurenmoinen onni, kun Edithin oli tavannut ja omakseen saanut...


...mutta samalla näköpiiriin valssasi myös tuo kylälle tullut Birger. Birger ja käsivarsillaan aivan vieras daamin. Ja Millainen Daami! 


Birger ei ollut lainkaan esitellyt heitä. Ei tosin monelle muullekaan, mutta kyllähän Sulevin pitäisi tietää mitä kylällä tapahtuu, ja keitä siellä liikkuu. Pitääkin käväistä Aksenjan luona heti juhannuksen jälkeen, Birger näkyi ainakin Aksenjan luona käyneen salaperäisen Daamin kanssa. 

Sitten sytytettiin kokko... Kojun takanakin havahduttiin


Kokko saatiin syttymään ja sitä ihailemaan keräännyttiin rannan tuntumaan.




 Kun kokon tuli pikkuhiljaa hiipui ja kipunat enää nousivat rätisevin juovin ylös kesäiltaan, viritti Jokakylän-Kalle vielä hanurinsa nauhat olalle ja notkein sormin taikoi valssin sävelet ilmoille. 

 

Valssi soi, mieleen toi
Ajan sen entisen
Muiston kauniin mieleen tuo
Valssin vanha sävelvuo
Muistojen menneitten
Valssi soi, hiljaa soi
Kaikki häipyy unholaan
Muisto saapuu uudestaan

Säveliin, menneisiin

                              Ystäviin rakkaisiin

Onnenmaille riemukkaille

Valssi vanha meidät vie

Muistojen armaitten

Sävelten entisten

Hurma säilyy, siellä päilyy

                              Kirkas, kaunis muiston tie

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Koulupäivä

 

Oli taas aamu, jolloin Syreenitalossa oli Lilli aamupuuron jälkeen vetäissyt villatakin päälleen ja pinkaissut alakerran salien läpi pohjoispäädyn luokka-huoneeseen, koulupäivää aloittamaan. 

Yläkerrassa puolestaan pikkuinen Fredrika etsi kenkiä jalkaansa, hän oli päättänyt lähteä kouluun myös.


Kesken kenkienlaiton oli mielenkiinto kiinnittynyt jo kuitenkin toisalle, ja niin oli kouluaikeet jäänet tältäkin päivältä.


Syreenitalon toisessa päädyssä oli yksi huone varustettu koulua varten. Kansakoulut olivat tekemässä jalansijaa kaupungeissa, vaikka maaseutupitäjissä kiertokoulu olikin vielä hyvin yleinen. Mitään pakkoa ei koulun käymiselle myöskään ollut. Maaseudulla, kuten myös Kauppakylässä, väki oli tottunut pitäjää keirtävään lukkariin, joka oli pitänyt kurissa ja nuhteessa jo muutaman sukupolven ja  yrittänyt saada lukutaitoa ja luvunlaskua lasten päähän. Sen, mitä nyt hyväksi katsottiin. 
Mutta uudet tuulet olivat rantautumassa ja myös maaseutupitäjissä alettiin uskoa, että lapsille voisi olla, jos ei ihan välttämättömyys, nin kuitenkin hyväksi, jos ne osaisivat lukutaidon ja laskuopin ja sen lisäksi muitakin tietoja ja taitoja, sekä aina tarpeellisen käsityötaidon. 
Yleisesti oli ollut vallalla käsitys, että koulussa lapset oppivat laiskoiksi, ja se kun ei elättänyt, vain kova ja uuttera ruumiillinen työ toi leivän sekä särpimen pöytään.

Kauppakylästä oltiin kuitenkin jatkuvasti yhteydessä kaupunkiin ja sen myötä oli ajatus ja ymmärrys aika valveutunutta ja moni totesi, että oli paljon ammatteja joissa koulunkäynti auttoi ja olipa  suorastaan edellytys. Ihmisten mieliin oli noussut myös varovaisia ajatuksia siitä, että saatoihan tuo oppi sekä uudet ammatit olla myös yhä laajemman väen tavoiteltavissa. 
Niinpä olivat Lev ja Sofka, lapsirakkaita kun olivat ja suuren talon omistajat, luvanneet yhden huoneensa talon päädystä koulua varten ja yhteistuumin eri tilallisten kanssa se oli auttavasti kalustettu.  Opettajana oli ensin olut Ämarin sisar Ulla, mutta avioiduttuaan Suutarin kanssa oli hänen tilalleen pestattu Kajsa Id. Kajsa oli oikein kolmevuotisen opettajaseminaarin käynyt. Tammisaaren opettajaseminaarin joka oli toinen ruotsinkielisistä opinahjoista. Samalla oli Kajsa ottanut rohkean askeleen ja lähtenyt pitkälle kotoaan. 
Kajsa opetti myös hieman ruotsinkieltä muuten kovin suomenkieliselle lapsilaumalle, vaikkei se mitenkään varsinaisesti aineiden joukkoon kuulunutkaan, mutta Kajsa oli muokannut oppiaineet sellaiseksi, että se piti rauhallisena kylän väen, joka myös hänen palkkansa maksoi. Toki kouluja varten oli mahdollista jo saada myös avustusta, mutta kyllä ne päätökset kouluun liittyen ja hankinnat tehtiin vankasti kylän saleissa ja salongeissa. Sen tiesi oppinut Kajsa Id.

Koulupäivä oli siis alkamassa Syreenitalon luokkahuoneessa. 
Sulevin kauppa-apulainen Gabrielkin, nähtiin useampina päivinä, ainakin näin talviaikaan, koululla. Kaupalla olevat työt ennätti tuonnempanakin ja kun mielenkiintoa riitti, katsoi Sulevi, että koulunkäynti kävi oikein hyvin. Ja olisihan luvunlaskusta hyötyä ehkä kaupallakin, tuumi Sulevi.
Suutarin Dorotea tuli samalla ovenavauksella luokkahuoneeseen, viimeisten joukossa, jätettyään pipon ja talvivaatteen porstuan naulakkoon.


Sofka huolehti, että Syreenitalon keittiössä keitettiin päivittäin kattilallinen joko keittoa, tai puuroa ja se tuotiin luokkaan, jossa se jaettiin sitten lapsille. Opettaja oli hakemassa lautasia ja uteliaat Ruusa ja Henrietta selvittivät mitä tänään oli tarjolla. Olivat veikanneet keiton puolesta, Tuoksu ainakin oli perunakeiton. Joskus joukossa oli suolasilakoitakin, lantun ja porkkanan lisäksi, mutta tänään ei tuoksunut kalalle.  Joskus saattoi olla vuoltuna palvikylkeäkin joukossa. Se oli erittäin hyvää etenkin hernerokan joukossa... ja saatettiin sitä joskus vuolla myös puuron joukkoon. Ruoka oli yksinkertaista, mutta auttoi lapsia jaksamaan päivän opinnot. Siihenkin jokainen talo antoi yhteistuumin omistaan, mitä pystyivät ja Sofka huolehti sitten ruuan keiton.


No menkääpäs nyt, annetaan vähän asettua ja otetaan sitten  kohta, ohjaa luokkaan palaava Kajsa.


Opettaja Id kehotti ottamaan vielä rihvelitaulut esille, ennätettäisiin tehdä kirjainharjoituksia...


Suutarin Iiris lähti kaapille hakemaan niitä. ja Ruusa nousi lähteäkseen apuun...


Ja samalla kuului kova napsahdus ja kirkaisu ja Ruusa oli pinkaissut pelästyksissään lähimmälle tuolille...


Iiiikkk, apua,,, voi kamala....
No mutta mikä ihme se nyt - Kajsakin hätääntyy ja siirtyy luokan perälle...


Hiiri oli napsahtanut loukkuun.


Olikohan sekin haistanut ruuan ja hiippaillut ja sitten päätynyt loukkuun... vähän se vielä sätkitteli..
Syreenitalon Lilli sitä ihmetteli, ja vähän  nauratti Ruusan arka käytös.


Antakaapas, niin vien tämän otuksen ulos, rauhoitteli Kajsa ja nappasi koko loukun hiirineen...


 Menkäähän kaikki vielä paikoillenne... käyn vain viemässä tämän...


Ruusa oli kavunnut alas ja päivitteli vielä Dorotealle ja Iirikselle koko kaameaa säikähdystä.


Meilläkin on hiiriä paljon, mutta kissa pitää ne kurissa sisällä, Suutarin tytöt kertovat Ruusalle.


Meilläkin on kotona monta kissaa, niitä on navetassa ainakin kymmenen, kertoo Kylän Talollisen tytär Ruusa ja ovat samaa mieltä Dorotean kanssa, että ne ovat erittäin hyviä ja tarpeellisia otuksia. Koululle tarvittaisiin ihan oma sellainen, päätyvät tytöt samaan lopputulemaan.


Luokan perällä Sulevin Henrietta, joka on kasvattina Suutarilassa, pitää neuvoa Lillin kanssa, kumpi saa istua takana... Istu vain, Lilli lupaa, voin mennä Ruusan viereen.


Ja kaikki asettuvat vielä paikoilleen.


Luokan perällä Henrietta iloissaan - saihan istua Gabrielin viereen.


sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Kirje kotiin

Kirje ja kuvat tulivat Erjalta ❤

Talven mittaan oli Kauppakylässä työt käyneet vähiin ja kun Helsingistä kiiri uutinen hotellihankkeesta, hyppäsi muurari Nysten junaan ja matkasi  kysymään töitä. 



Hotellin ovella Arvokas Herra ottaa
 Nystenin vastaan...


Esitteli paikkoja...


Nysten tutkaili...


Jokunen hetki neuvoteltiin ja viimein lyötiin kättä päälle, Nysten oli palkattu.


Päivät kuluivat nopeasti, työtä oli paljon ja aina aamulla ei tiennyt minkä kimppuun milloinkin ryhdyttiin, mutta Nysten sai venyä monipuoliseen tekemiseen. olihan tämä ihan erilaista, kun kotopuolen hellat, joissa viime ajat olivat kuluneet. 
Kotikonnut... Kaverit... Nysten kirjoitti Kauppakylälle kirjeen...


"Tervehdys vaan kotikulmien väki. Täällä sitä ollaan herrojen Helsingissä ja hommia riittää. Ainakin minulle on riittänyt. Tämmöstä kortteeria rakentavat matkamiehille. Ja frouville tosi fiiniä caffehuonetta. Tiedä sitten, mutta laittoivat lattiaa päällystämään klinkkerilaatoilla. Kyllä siinä frouvien kelpaa kulkea ja istua kaffepöydässä leivos nokan alla.
Rakennusmestari Juvosta oon tavannut. Kertoi, että on mestarina myös tuossa kievaritöllissä, mutta ei viihti paikalla käydä kun tarpeenvaatiessa. On siellä tarkastaja omasta takaa. Minunkin selän takana kyttää niin, että tekisi mieli vähän laastikauhaa sen nenän eessä pyörittää. Jos ei Juvonen niin töllistä välitä, niin meistä työmiehistä pitääkin sitten hyvää huolta. Järjesti mukavan kortteerinkin.
Toivottavasti siellä kaikki hyvin. Suutarille vois terveisiä lähettää, että olis markkinoita täällä hänen muillekkin tuotteille kun kengät. Ymmärtää hän kyllä.
Kaikkea hyvää teille
Toivoo Nystenin poika maailmalta."




torstai 4. helmikuuta 2021

Kulkupeli

 Sulevi oli hermostunut, kun liikkuminen  kävi päivä päivältä rajallisemmaksi.

 Helsinkiin piti silloin tällöin päästä ja naapurikylän juna-asemalle tuli tavaraa joka piti saada kaupalle, mutta kyytien järjestäminen kävi työlääksi ja hitaaksi. 

 Kylälläkin jalan kulkeminen oli kovin vaivalloista, kun lunta oli joka paikka pullollaan. 

Nyt hän oli kuullut, että seppä Ståhlilla oli reki myynnissä. Sitä piti lähteä katsomaan saman tein.



Kun Sulevi vihdoin pääsi lumessa kahlaten ja kuumissaan perille, oli sepän pihalla reki... 

Sulevi kierteli, rymisteli kurkkuaan selväksi ja huikkasi pajalle päin. Seppä Ståhl heitti lampaanvällyn harteilleen ja astui pajasta kirpakkaan pakkassäähän.  


Tämä on hyvä reki, kauppaa seppä. Christian Lundkvistin valmistama, jos tiedät, on pystyvä ja taitava, ja uskallan vakuuttaa... itse tarkistin myös  rautaosat.

Hmmm.... hmmm...Sulevi pohtii...


Kyllähän tämä komea reki on!


Mitäs, lyödäänkös kaupat lukkoon? suosittaa  Kuisma Ståhl.


No, mikä ettei, sovitaan kaupat!

Ja niin seppä Kuisma Ståhl ja kauppias Sulevi Karlsson löivät kättä päälle. 


Kokeilenpa vielä miltä tuntuu istua... 
Mene vain pajalle, täällähän jäätyy ulos...


Ja Sulevi istuu kathuntaljalla ja jo mielessään viilettää pitkin hankea asemalle ja sieltä junaan... Helsingistä kun kuuluu kaikkia uutisia, mistä pitäisi ottaa selko.
Muurari Nystenkin kuului lähteneen Helsinkiin, jokin suuri rakennuskohde tarjoaa siellä työtä...
Olihan Sulevi telefoonannut kaupunkiin Meerille ja Vennylle....  mutta pitäisi kyllä päästä ihan itsekin katsomaan... 

Yksi pieni probleema Sulevilla kyllä vielä oli, huomaa Sulevi itsekin...  Sulevilla ei ollut tallia... eikä sen puolen hevostakaan...