Kauppakylää oli hyväillyt pitkä ja kuuma kesä, sellainen joka kietoo kaikki hitaaseen, hiukan unenomaiseen olotilaan.
Päivät alkavat auringon kutituksella, venytään ilman sen suurempia ponnisteluja päivän halki ja illalla kaikki kiertyy lyhyeen yön hetkeen.
Kauppakylässä oli ollut suorastaan hiljaista.
Sentraalia ei vieläkään ollut tullut ja Ofelia oli lähtenyt ja viettänyt suurimma osan kesää kotikylässään vanhempiensa luona.
Åmarin tuvassa oli ollut ääntä ja elämää, Olavi ja Loviisa olivat siitä pitäneet huolta, ja Åmarin ja Lydian uusi pieni tyttövauva. Hellekään ei ollut hiljentänyt lapsikatrasta ja hyvä niin, lasten tuli olla vilkkaita ja eläväisiä, niin niistä kasvoi vahvoja ja terveitä, sitä mieltä oli Elsi-Kanerva, Åmarin äiti joka onneksi oli saapunut hiukan pidemmälle vierailulle.
Villa Malakoffissa oli Aksenja melkein viettänyt koko kesän kesähuoneessaan kukkiensa keskellä ja unohtanut kaikki sulhasen hankita puheet. Talon remontointi oli myös hiipunut helteeseen, tosin tytöt olivat valinneet uusia seinäpapereita ja kun Aksenja on herkkänä kaikelle kauniille, niin aatoksiin oli pikku hiljaa tarttunut toive myös hänen budoaarinsa seinäpaperien vaihdosta, jälleen kerran. No sitten syksymmällä.
Hebla oli viettänyt Helsingissä kesää ja Sulevi oli myös ollut paljon poissa ja Sulevin kauppahuone ei ollut edennyt sitten lainkaan.
Syreenitalossa oli aika kulunut lasten kanssa puutarhassa pitsiverhojen alla joista oli rakennettu paviljonkimainen katos suojaamaan helteeltä ja vilteillä nautittu niin aamiaiset kuin kevyet lounaat.
Paljon oli käyty myös rannalla uimassa ja annettu vain ajan kulua.
Uuden kappalaisen olisi pitänyt opetella tuntemaan laumansa, mutta viileä huvila verantoineen veti enemmän puoleensa kuin kuuma ja pölyinen kylätie.
Ja Suutarin töllissä oli itse isäntä loistanut poissaolollaan.
Kesällä oli ollut Meripäivät ja Suutari oli viihtynyt siellä Rysän peräpöydässä vähän pidempäänkin. Oli ollut niin mukava tavata ihmisiä eri kylistä ja Suutari oli tavannut nuoria ja innokkaita korvia jotka jaksoivat kuunnella ja jopa ihmetellä Suutarin tarinointia ja vähän varttuneempiakin ja monen mukaan oli mukava lähteä ja kulke turisten pienen matkaa ja katsoa mihin taas seuraavaksi matka jatkuisi.
Siitä se oli matka jatkunut Porvooseen, Tampereelle, Turkuun ja taas lähemmäs itää ja sinne kotikonuille päin.
Ja nyt oltiin saavuttu syksyn kynnykselle.
Hanhet olivat viikon aikana lennellen motkottaen kylän yli aamulla ruokailemaan pelloille ja illalla taas kylän toiselle laidalle järvelle yöpymään ja sitten ne yhtenä iltana eivät enää tulleetkaan.
Mutta Suutari tuli. Ja astui omaan tölliinsä.
Ulla ja tytöt olivat selvinneet kesän yli miten kuten. Ei ollut köyhyys häädetty Ullan myötä tölllistä vaikka Ullalla olikin pieni säästönsä opettajan palkoistaan. Niin oli elanto ollut niukilla. Talven varastot syöty ja uutta ei vielä ollut.
Tytöt olivat käyneet kylän taloissa auttelemassa lastenhoidossa ja muissa pienissä talon töissä ja saaneet aina jotain ruokatavaraa palkaksi. Heti, kun satoa oli kypysynt metsässä, olivat tytöt ja Ulla käyneet keräämässä mustikat ja puolukat ja sienet talven varalle. Hillottu ja survottu soseeksi ja suolattu ja kuivattu. Oli keitetty ruisjauhon kanssa puuroksi. Nyt syksyllä olikin syöty paremmin.
Suutarin töllin takana alkoi suuri ja hankala suo, mutta sieltä oli käyty hakemassa herkkua, hillaa. Siitä riitti myös myyntiin, kun kaikki eivät uskaltaneet itse poimimaan.
Ja nyt oli Suutari tullut.
Ja tullessaan tuonut tuliaisena kaapin. Kantanut sen keskelle tupaa ja odotti suurta ihailun tulvaa.
Viikkojen aikana Ullalla oli ollut paljonkin sanottavana, mutta nyt ei tuntunut tulevan yhtään mitään.
Jaaha- vai niin, vai kaappi, niin, mitä siinä sitten sen suurempia.
Suutari oli tullut ja hyvä niin, syksy oli saapunut Kauppakylään.
