Kirje maailmalta

Kekrijuhlien  jälkeen oli Villa Malakoffissa hiljaisemmat päivät tiedossa, kun palvelusväki kävi vapaillaan. 

Kamarissa oli hiljaista...

... ja Aksenjan salongissa, jossa useimmin kuului ainakin Heblan ja Aksenjan polveilevat keskustelut,   oli myös Heblan lähdettyä Saksaan, hiljentynyt.

Kun keittiön väki oli poissa, oli Olga paistanut ison täytetyn lihamurekkeen ja nostanut esiin sen ja leipää.  Niin oli sovittu Aksenjan kanssa. Aksenja kävi itse keittiöstä hakemassa ja välillä jäi nauttimaan niitä myös keittiöön, mutta tyhjänä sekään ei tuntunut yhtään kotoisammalta kuin yläkertakaan.

Aksenjan tytär perheineen oli lähtenyt jo hyvissä ajoin, tänä vuonna jo ennen Kekriä Tukholmaan, Aksenjan toisen tyttären perheen luo. Talvella siellä oli vilkas seuraelämä ja Aksenjan vävy mielellään vietti talvikauden vilkkaammassa paikassa kuin Kauppakylä. Matkaan oli päästy, kun jälleen oli tehty yksi sovinto kesän mittaan edellisen sesongin jäljiltä.  Aksenja oli vähitellen ymmärtänyt, että aina käytiin sovinnosta seuraavaan sesonkiin ja jälleen uusiin selkkauksiin.

Mihail ei kerrassaan mahtanut charmilleen mitään, selitti Elizaveta äidilleen, ja se sama charmi sai aina  Elizavetan myös antamaan ateeksi kiusalliset tilanteet. Tilanteet, joissa yleensä viehkot neidot olivat hurmaantuneet siitä charmista. Ja joskus osapuolena oli jo vähän varttuneemmatkin ja jopa ihan rouvat. Minkä hän väkevälle viehätysvoimalleen voi, oli vaimo Elizaveta Aksenjalle puolustanut. Ja minkä hänkään mahtoi, kun ei kukaan mukaan, huokaisi ja sovun jälkeen lähti pakkaamaan.

Koko perhe, tytöt mukana, olivat siirtyneet lahden yli laivalla ja palaisivat sitten jälleen keväällä, kun sesonki oli ohi ja Tukholmalaiset perheet lähtisivät kesän viettoon jokainen huviloilleen maaseudulle, tai saaristoon. Ellei jokin skandaali sitten lähettäisi perhettä jo aiemmin takaisin Kauppakylään.

Sitten oli alettu valmistella joulua. Aksenja oli saanut viestin Heblasta, että hän ei olisi jouluna vielä Villa Malakoffissa.

 Sulevi ja vaimonsa Edith sekä anoppinsa päättivät viettää jolunpyhät Pensionaatti Villi Helmessä, samoin Birger Julkunen. Ruoka tulisi ainakin olemaan hyvää, mietti Sulevi, olihan sitä valmistamassa Johanna, jonka herkuista hän oli saanut hiukan joskus nauttia... krööhm.. khym..

Syreenitalossa oli niin paljon nykyään jo lapsia, ettei Aksenja mitenkään voinut ajatella heitä kutsua ja Kappalainen Ahl oli aika työllistetty ja äitinsä Anna Sofia Ahl vietti pyhät myös kotona miniänsä kanssa, huolehtien kappalaisen  jaksamisesta joulun seremonioissa. Olihan sitten vielä Kruununvouti Filemon Pykälä ja vaimonsa Ofelia, niiiihn... huokaa Aksenja, hän ei tuntenut olvansa nyt siinä mielentilassa jossa Filemon Pykälä voisi olla illallisen seurana. Ei, ei ollut.

Niinpä Aksenja vietti aaton yksin. Hän pyysi, ettei laitettaisi niin paljoa, borssikeittoa tietysti ja sen seuraksi piiraita. Niissä Aksenja antoi vapaat kädet, toiveena kaali-täyte, tai lohi, mutta juuri sellaisia mihin Aksenja oli tottunut, ei Olga ollut onnistunut loihtimaan. Olivat Aksenjan kanssa väitelleet mausta ja näöstä mikä piiras oli mitäkin ja lopuksi oli Aksenja antanut periksi. Piiras kuin piiras. 

Ja silliä, sitäkin hän halusi, mutta muuta ei sitte tarvittukaan.

Syötyään Aksenja nautti hetken kuusen valossa... jaa-a, silloin ennen, kun oli Oleg ja lapset olivat pieniä, olivat babushkat, kaikki serkut ja väkeä oli...kokoonnuttiin yhteen... voi sentään... huokaa Aksenja. 

Kääntyy sitten ja lähtee kapuamaan yläkertaan.

Aksenjan mieltä on painanut kirje, jonka sai vähän ennen joulua.

Aksenja ottaa sen jälkeen esiin ja lukee uudelleen jo moneen kertaan lukemansa...

Kirje alko: Hyvä Aksenja Malakoff

ja jatkui:

Toivoin, että olisin voinut kirjoittaa Teille hieman paremmissa mietteissä, kuin nyt olen pakoitettu. Surukseni minun tulee Teille nyt ilmoittaa näin kirjeitse, että rakas kälynne Hebla Stierna, joka saapui kuukausi sitten vieraaksemme, on sairastunut. Täällä on ollut kovasti liikkeellä erikoista kuumetautia, joka saattaa muutamassa tunnissa äityä niin pahaksi, että se päätyy lopulta sairastuneen kohtaloksi ja hän menehtyy äkkinäisesti kovaan kuumeeseen ja hivuttavaan yskään. Nyt on tilanne Heblan kohdalla kääntynyt jo paremmaksi ja voinemmekin todeta, että hän selviää kyllä. Mutta hän on edelleen kovin heikkona, joten hän ei missään olosuhteissa tule ennättämään jouluksi takaisin Villa Malakofiin, Kauppakylään, niin kuin hän alun perin olisi halunnut ja aikeenaan oli ollut. 

Voimien keräämiseen menee vielä tässä taudissa oma aikansa ja sen jälkeen on sitten se matka. On erittäin haasteellista löytää laiva joka liikennöi talviaikaan ja mahdollisimman nopeaa ja suoraa reittiä. Mietimme vielä, tulemmeko Helsinkiin ja sieltä junalla ja rekikyydillä, vai purjehdimmeko Pietariin ja tulemme sieltä junalla ja rekikyydillä loppu matkan.

Aksenja hyvä, rohkenenko sanoa näin, mielellään ilmoitan tulostamme sitten hiukan lähemmin, kun on jotain varmempaa kerrottavana. Tärkein asia kuitenkin nyt on, että käly Hebla Stierna toipuu, vaikka hitaasti, mutta palaa entiselleen. Ja niin, emme tietenkään päästä häntä mitenkään yksin matkustamaan näin vaivalloista matkaa sairastamisen jälkeen. Joku täältä tulee häntä saattamaan. Harras toiveeni olisi, jos saisin asiani täällä saatettua sellaiseen järjestykseen, että voisin lähteä itse matkaan. 

Olenko vallan röyhkeä, vai voinko sanoa, että eikö voisi olla vihdoinkin aika?  

Jättäydyn suosioonne Aksenja hyvä

Teidän Konrad Coher, Paris

Aksenjalla oli niin huoli Heblasta... mutta niin oli myös kirjeen kirjoittajasta... ehkä, tosiaan, voisi olla aika...

Kekri

 Syksy oli saapunut Kauppakylään ja kuin yhteisellä sopimuksella oli taloissa, torpissa ja tuvissa valmistauduttu syysjuhlaan; Kekrin viettoon. Villa Malakoffissa  odotettiin myös vieraita päivälliselle. Sulevi perhekuntansa kanssa oli tulossa anoppia myöden ja keittiössä oli valmistettu jos jotakin herkkua. Alkuun oli totta kai borskeittoa, mutta sen jälkeen lampaan paistia, kuten tapa kekrinä oli. Myös muuta lihaisaa herkkua, kuten aladoobia ja lihapiirakoita.  Kaikkea oli nyt yltä kyllin syysteurastuksen ja sadonkorjuun jälkeen. 

Anna tarkasti,että salissa oli kaikki kunnossa.

Kun yläkertaan olisi vieraat asettuneet ja ruuat kannettu, oli alakerran keittiöön kokoontumassa Kauppakylän taloista piikoja ja palvelijoita omiin syöminkeihin. Kekristä alkoi vapaat, parisen viikkoa, jonka aikana saatettiin käydä kotikonnuilla, tai  muuten sukuloimassa. Valmistauduttiin syysmarkkinoille, jotka samalla  oli pestuumarkkinat, jolloin otettiin uusia pestejä taas seuraavalle vuodelle. Kauppakylässä oli paljon käsityöläisiä ja ammatinharjoittajia ja kovin suurta ei vaihtuvuus taloissakaan ollut. Aksenjakin oli jo ennakkoon kysellyt ja varmistellut, että oma väki pysyi talossa, eikä ollut aikeissa lähteä. Helpottuneena oli luvannut alakertaan oikein kunnon juhlat. Vapaapäiviä ja syysmarkkinoille  ja vierailuille toki saivat vuoroin lähteä, sovitellen, että kuitenki kaikki toimi.

Kovin oli iloista väki joka talossa, riemukasta suorastaan ja sitä saattoi myös edesauttaa erilaiset väkijuomat, joita oli sangen runsaasti tarjolla, sekin kuului asiaan. Jos talon isäntä oli iloisella tuulella ja hyvin nauttineena  sadon antimista, se tiesi runsasta ja hyvää satoa seuraavalle vuodelle. Mutta liikaa ei saanut humaltua, se tiesi viljan lakoontunista, joten pystyssä tuli pysyä koko kekrijuhla. 

Onneksi Suutari ei ollut osunut maanviljelykseen, laossa olisi ollut sato joka ikinen vuosi ja nälkään näännytty, tuumi Suutarin-Ulla....Vaikka ei se leipä kovin leveä ollut nytkään. 

Suutari oli ollut viime päivät jälleen vallan muualla, kuin lestiensä äärellä.  Jokakylän Kallella oli nimittäin hyvin  kiireiset ajat, kun tulevaan juhlaan pullo, jos toinen, vaihtoi omistajaa sitä mukaa, kun sitä putkesta tippui. Suutari autteli minkä pystyi ja oli mielellään myös laadun varmistajana. 

Sulevikin oli sopinut, että miehet vievät muutaman pullon myös Sulevin konttoriin ja jäisivät jo sinne odottelemaan Sulevia. Sulevilla oli suunnitelmissa, että kun Villa Malakoffissa oli saatu syötyä, hän jättää rouvat keskenään ja lähtee  konttorille jatkamaan iltaa. Muurari Nysten oli luvannut  myös tulla paikalle ja vähän Sulevi toivoi, että Otto Iivari Timmermankin pääsisi tulemaan. Silloin olisi varmaa myös se, että laulua illassa piisaisi. Siitä olikin jo kulunut tosi pitkä aika, kun miehet olivat yhdessä viettäneet minkäänlaisia illanistujaisia ja kaikki odottivat iltaa innoissaan. 

Aksenja odotti vieraita saapuviksi. Juhlien ajankohta näin pimeään vuoden aikaan oli tervetullut piristys. Eikä se haitannut, että se oli näin lähellä joulun aikaa. Sitäkin oli opittu jo viettämään ja Aksenja piti erityisesti joulun ajan koristeluista. Erityisesti joulukuusesta ja Aksenja olikin jo pyytänyt tuoda sellainen saliin. Ei sen väliä milloin, tuumi Aksenja ja nautti kuusen tuomasta tuoksusta.

Kuin pestuuvapaille karkaava, oli Aksenjan käly Hebla ilmoittanut vain pari päivää aiemmin, että lähtee Helsinkiin ja sieltä jatkaa laivalla Saksan maalle. Vanhoja tuttuja tapaamaan, oli  vain vastannut, kun oli Aksenja kysynyt, mutta yhtä kaikki, kovin oli tyhjä ja hiljainen Aksenjan salonki ja näin iltaisin hiljaisuus oli alkanut jo tuntumaan. 

Senpä vuoksi oli enemmän kuin hyvä, että vieraita saapui.

Kun vieraat saapuivat, käytiin pöytään. 

Illtaa istumaan ja syömään oli kutsuttu myös Birger Julkunen joka piti edelleen kortteeria Pensionaatti Villihelmessä. Hän oli jäänyt tekemään metsäkauppoja, hankkinut veden ääreltä maata ja suunnitelmissa oli jopa sahan perustaminen kylälle, tai sitten puun kuljetus tukkeina etelämmäs. Paljon oli suunnitelmissa. 

Aksenja ajatteli, että oli sopiva samalla esitellä Birger ja Sulevin Anoppi Elga Agnessa toisilleen. Kaikesta päätellen molemmat olivat jäämässä pidemmäksi aikaa Kauppakylään.

Sulevilla ei ollut tälle illalle lainkaan sopivaa virettä. Yleensä hän oli aina valmiina afäärikeskusteluun ja jos ei itse juuri  suunnitellut uutta, oli hyväksi kuulla muiden ajatuksia ja tietoja. Mutta tänään hänellä oli ajatus jo loppu illassa ja omassa konttorissaan, jossa oli tulossa mukava ja rento ilta.

Samaan aikaan alakerrassa, oli alkanut myös Kekrin vietto.

Malakoffin keittiöön oli tullut Villihelmestä Johanna ja Olga... 

ja Muurari Nystenin vaimo Maija-Stiina ...

ja Suutarin-Ulla.

Annalla ja Björnillä alkoi myös vapaa-aika, eikä yläkertaan enää tarvinnut mennä. Aksenjaa oli luvannut auttaa Sulevin puoliso Edith yläkerran päivällisen merkeissä, vaikka vieraana olikin, mutta järjestely oli sovittu ja se sopi hyvin Edithille.

Ovi kävi eteisessä ja illanviettoon asteli Otto Iivari Timmerman. Hyvin ennätti lampaan paistille, mikä olikin kalakauppiaalle mukavaa vaihtelua.

Otto saikin kunnian ryhtyä paistin leikkaajaksi...

.... antakaapas lautasianne niin täältä tulee...

Jälleen porstuassa kolisi ja Birger järjesti tuolin oven pieleen  - katsokaapas kuka täältä tuli...

Jokakylän Kalle lähti tapailemaan säveliä sirmakastaan... lupasi ensin vähän musisoida ja syödä sitten myöhemmin... sillä ei niin kiirettä, kunhan ei kurkku päässyt kuivamaan... se vaikutti väkevästi sormiin.

Birger huolehti sahdin kaadosta juhlaväelle ja oli sitä väkemämpääkin... 

Ja jos väkijuomat voitelivat Jokakylä Kallen sormet, voiteli se myös juhlijoiden kurkut... 
Etenkin Otto Iivari herkisty ja kröhi jo kurkkuaan auki...

.. Pistähän Kalle peli soimaan..

ja niin kajautti Otto Iivari laulun ilmoille...

Hiljaa yössä nyt sävel kaikaa
Tähtein vyössä on kummaa taikaa
Mieltä kiehtoo tää rytmi kuuma
Tulta liehtoo sen outo huuma
Tieni illoin, kun luokses johtaa
Tunnen silloin, mua onni kohtaa
Mulle milloin suot kuuman suudelma

Niin oli musisointi voimallista, että sävelet kiirivät yläkertaan...

... ja Sulevi säpsähti; no se on Otto! on se, on Otto Iivari alakerrassa laulamassa ja Kalle!
Kyllä tästä pitää nyt jotenkin päästä heti miten alakertaan ja sitten Kauppahuoneen Konttorille Kekri-juhlaa jatkamaan.. 

 Ihan tuli jo Suleville hätä, ettei ehtisi parhaaseen laulun hetkeen mukaan!

Hotelli Wellamon Helmi

 Kauppakylä jäi keväisin usein joksikin aikaa mottiin, kun enää ei päässyt reellä ja vielä ei voinut kulkea kärryillä. Ainoa tapa kulkea oli jalan ja sekin hyvin hankalaa ja mitään suurempaa mikä ei käsissä kukenut, ei pystynyt kuljettamaan.
Kauppakylä sijaitsi laajalla mäkialueella ja lähti mihin ilmansuuntaan tahansa, kulki melkoisen syvän laaksomaisen alueen kautta. Notkelma seuraili  järven pohjukkaa ja notkelman pohjalla kulki järvestä lähtevä joki. Kaikki se kuritti tietä rinteillä aina keväisin. Eikä vain niin, että se muuttui alemmilla kohdilla mutavelliksi, vaan rinteiltä valuvien vesien ansiosta jopa niin, että pitkältä matkalta saattoi siitä sortua isoja osia. Tietä kohenneltiin heti, kun pystyi ja monesti vuoden aikanakin, eikä se  tullut kovin hyvään kuntoon oikein koskaan.

Nyt oli tie jälleen siinä kunnossa, että päästiin rautatieseisakkeelle, josta voitiin jatkaa matkaa. Niin itään kuin länteen ja nyt oli väki lähdössä länteen. 

Yhdellä jos toisella Kauppakylän henkilöllä oli eri syitä ottaa ja lähteä matkalle.
Sulevilla oli Helsinkiin lähtö ollut suunnitelmissa jo koko kevään, kuten joka vuosi. Pääsi käynnistämään jälleen uutta.  Afäärit olivat sujuneet ihan mukavasti ja nyt oli vihdoin tullut hetki lyhentää myös Kauppahuoneen viimeinen lainaerä Maggielle. Mutta erityisesti Sulevin mieltä kiehtoi se uusi hotelli - Wellamon Helmi, joka oli nyt isolta osaltaan avannut toimintaa ja  ovensa. Ja erityisesti Nystèn oli niin värikkäästi ja monisanaisesti maalaillut siitä kuvia koko talven, että olihan se pakko lähteä itse paikan päälle katsomaan. 

Samaan aamujunaan nousivat myös Suutari ja Suutarin Ulla. Olkoon tämä sitten jonkinlainen häämatka, hääpäivämatka ja anteeksipyyntömatka monista pitkiksi venyneistä reissuista, tuumi Suutari. Ja samalla häntä voisi vähän jo ennakkoon lepytellä niistä varmasti tulevistakin reissuista. Suutari tiesi hänellä olevan erityisen heikon luonteen ilon pitoon. Nyt Suutari oli tehnyt kovasti töitä koko talven ja oli varoissaan sen verran, että saattoi tämän matkan tehdä. Ja samalla kun sinne Helsinkiin mentiin, pääsi omin silmin ja käsin katsomaan myös materiaalivalikoimaa. Hienoja nahkoja erilaisiin jalkineisiin, vöihin ja remmeihin, joita Suutari myös teki. 

Seisakkeelle tulivat myös Filemon Pykälä nuorikkonsa Ofelian kanssa. Filemonilla oli mielessä puhtaasti nauttia Ofelian kanssa jännittävästä matkasta - ja tokihan hotelli Wellamon Helmen herkuista. Aina täytyy käyttää hyväkseen kokea uusia makuelämyksäa, siitä asiasta Filemon oli tehnyt melkein jo taidetta. Filemon piti Ofeliaan edelleen kuin kukkaa kämmenellään ja halusi aina yllättää hänet  ja tämä matka oli yksi sellainen.  Ofelia puolestaan suunnitteli, että samalla matkalla hän ehdottomasti halusi käydä kunnon paperikaupassa ja hankkia itselleen uuden kirjan, tahi pari. Hän oli ollut säästäväinen talousrahojen kanssa ja pistänyt sukanvarteen Sulevin Kauppahuoneella tekemiset. Eiköhän hän saisi jotain mieltä kiehtovaa hankittua, tuumi Ofelia ja katsoi hymyillen Filemoniaan.

Juna kulki aamupäivällä ja perillä oltiin vasta alkuillasta. Sellaiseen aikaan, että kaikki siirtyivät hotellille, haukkaamaan iltapalaa. Matkalla oli syöty junassa evääksi tehtyjä voileipiä, keitettyjä munia ja savustettua siankylkeä. Hörpätty piimää päälle ja mehua. Sulevi rouva-seurueineen, johon myös Aksenja Malakoff lukeutui, olivat käyneet asemaravintolassa lounaalla. Juna seisoi hieman pidempään sellaisella asemalla ja tavaraa purettiin ja lastattiin asemalaiturilla sillä aikaa. Sitten taas jatkettiin.

Juna kulki molempiin suuntiin aamulla ja illalla. Illalla lähtevään yöjunaan ei samana ilta ennättänyt, vaan jokaisella oli kaupunkiin sovittu kortteeri. Hotellin huoneet olivat suurimmksi osaksi vielä kiinni, eikä Suutarilla, tai Filemonilla olisi ollut varaakaan jäädä sinne.
Suutari ja Ulla yöpyivät Suutarin veljen  asunnolla ja  Filemon ja Ofelia olivat menossa Filemonin kollegan kotiin. Sulevi seurueineen, eivät hekään vielä yöpyneet hotellissa, vaan Maggien luona, jonka kanssa oli ne Kauppahuoneen asiatkin hoidettava.  Mutta ensin vietettäisiin iltaa itse hotellissa.
Ja nyt oltiin perillä. 

Hotelli oli hotelli Wellamon Helmi. Ja mikä helmi olikaan! Kadulta noustiin muutama porras ja ovisyvennyksestä astuttiin kellon kilkahduksen ilmoittamana kahvila Wellamoon. 

Suutarin Ullaa vähän jännitti, kun kahvila olikin paljon hienompi kuin oli osannut kuvitella. Kahvilassa oli pianisti ja laulajatar, jotka tarjoilivat musiikillista ohjelmaa vieraille. Jestas sentään...

Ulla istui pöytään ja Suutari kävi hakemassa mansikkakakkua. Ullalle oikein iso pala.Lupasivat tulla kaatamaan kahvia pöytään...

Filemon oli hänkin vallan häkellyksissään, vaikka koko junamatkan oli kuvaillut kaikille muille, kuinka tuttua tällainen kapunkilainen elämä oli. Mutta kun hän ensimmäiseksi oli kohdannut vallan upean daamin kahvila Wellamon tiskillä, joka oli jopa puhutellut häntä, ja taisi jotain sanoa ihan jollain vieraalla kielellä, oli  Filemom Pykälä mennyt äärettömän harvinaiseen tilaan; vallan sanattomaksi...
 Kottafftton.. jotain semmoista... se oli... mitähän, khööm khöööm, Ofeeeliaaa...

Kahvilan aulaan oli hiipinyt  tyttönen jonka tehtävänä oli kaupata kukkia hotellin vieraille. Tänään ei kukkia vielä ollut, mutta oli mukava hiipiä kuuntelemaan esitystä.

Kun itse kukin oli selvinnyt ensi hämmästyksestä  sisällä, oli samaan aikaan ulkona myös Kappakylän väkeä; Samalla junalla oli kaupunkiin saapununt myös Maija-Stiina, muurari Nystènin vaimo ja tytär Britta.
Muurari Nysten oli kotona yrittänyt selittää kahvila-Eedlan tuloa käsittämättömäksi ja Eedlan puheita vallan Eedlan oman mielikuvituksen tuotteeksi. Niissä ei kuulema ollut totuuden häivääkään. Kummasti Maija-Stiina oli vaistoavinaan Muurari Nystenissä sellaista huolta ja epävarmuutta jota ei ollut kohdannut aiemmin ja se sai Maija-Stiinan epäilemään miehensä puheita oikein tosissaan ja päätti, että kyllä piti kaivaa totuus esiin, päivänvaloon.

Nyt hän oli kaupungissa ja aikoi käydä haastattelemassa niitä, jotka olivat tavanneet Nysteniä hänen ollessaan hotellin rakennus hommissa.

Niin, kyllä se pitään tuolta aloittaa, tuumaa Maija-Stiina ja katsoo kahvila Wellamon ikkunoista epävarmana - kovin oli hienon näköinen paikka... ja päättäväisyys joka oli tullessa oikein puhkunut samaa tahtia junan kanssa, otti pienen taka-askelen.

Musiikki  kuului ulos, mutta myös virtasi hiljalleen hotellin aulaan..

Aulassa Sulevi seurueineen suunnittelivat yläkerran ruokasaliin siirtymistä. Ruokasalissa oli tarjolla voileipäpöytä ja oli sovittu, että nautitaan sen antimista illalliseksi.

Sulevin anoppi Elga Agnessa ei todellakaan aikonut nousta portaita, kun yläkerroksiin vei moderni,  huippu-uutuus;  hissilaite!

Hissiä kuljetti hissipoika, jonka Elga tenttasi alkajaisiksi, kuten miten hissi toimi, oliko se turvallinen, mitä jos se putoaisi.. ja miten ryhti oli tärkeämpiä asioita, moitteettoman asun lisäksi,  asiakkaita palvellessa... päätti hän lopuksi.

Uskaltautui sitten kyytiin.

Sulevi ja Edith lähtivät kipuamaan kaunista portaikkoa... ihailivat portaikon seinämaalauksia...

... ja hups heijaa! Sulevilla jalka lipsahti liukkaalla kivirapulla... onneksi ei sentään kierähtänyt alakertaan koko mies...

Nilkka vähän venähti, totesi Sulevi mutta ei antanut sen häiritä, vaan nautti täysin näkemästään. Ei ollut Nystén lasketellut luikuria kuvaillessaan hotelli Wellamon Helmen kauneutta ja moderneja ratkaisuja.

Yläkerran ruokasaliin oli Venny tullut kurkistamaan. Etsi silmillään Aksenjaa, vaan ei löytynyt täältäkään. Voi että oli mukava, kun ovet olivat auki ja vieraita riitti. Ja vielä mukavampaa, että tuttuja vieraita.

Sulevi ja Edith olivat päässeet myös saliin.

Sulevi vähän jo kiirehti seuruettaan pöytään...

...hän kun oli sopinut hieman ohjelmaa itselleen.

Rouvat jäivät odottamaan, ja lupasivat pärjätä -  tarjoilijat toivat juuri voileipäpöydän antimia sisään, ja  päästäisiin syömään.

Hotellin keittiössä oltiin työn touhussa ja tarjotin kerrallaan lähetettiin yläkerran ruokasaliin. Viimeiset lähtivät juuri, kun Sulevi saapui alas.

Sulevi oli kovin kiinnostunut keittiön toiminnoista.  Nystén oli senkin erikoisuuksista kertonut sangen laveasti ja Sulevi halusi nähdä kaiken omin silmin.

Kaikki uusi tekniikka ja toiminta kiehtoi ja se, että voiko niistä olla hyöytyä kotikylässä. Joko kauppahuoneella, tai sitten voisiko niiden ympärille rakentaa jotain uutta. 

Vesi joka juoksi putkea pitkin altaaseen ja sitten putkea pitkin altaasta jälleen ulos, viemäriin ja jonnekin... 
Kyllä, kyllä... kyllä tällainen olisi vallan hienoa - että itsekseen tulee ja menee... Mitenkäs tämä toimii talvella...

Ja sitten tämä huippu-uutuus; kylmänä pitävä kaappi!

£

Siellä sitä säilyi makkara ja syltty poikineen, voit ja kermat ja muut, joiden säilyminen oli etenkin kesäaikaan kovin haasteellista ja  piti muutoin taituroida jäiden kanssa.
Keittiömestari kertoi hienosta keittiöstä oikein mielellään.

Hän oli kovin ylpeä keittiöstä ja sen hienouksista ja vaikka olikin lupautunut olemaan vain siihen saakka, että hotellin keittiöön löytyy sopiva ja pätevä henkilö, ei nyt enää pistänyt pahakseen, vaikka pesti venyisikin pidemmäksi aikaa.

Kahvilan puolella vieraat viihtyivät...

... ja isona osana oli pianisti ja upeaääninen solisti.

Samaan aikaan yläkerrassa, 
toisen kerroksen juhlasalista,  oli pieni arvokkaiden rouvien ryhmä löytänyt rauhallisen paikan.

 Saivat keskustella kuulumiset kunnolla, ilman ylimääräisiä korvia.  Seurueeseen kuuluivat kapunkiin Sulevin matkaan lähtenyt Aksenja Malakoff, Maggie, jota Sulevi oli tullut itse myös tapaamaan ja itse hotellin johtajatar Sofia Tjäder, joka oli, ja syystäkin, erittäin ylpeä aikaansaannoksestaan. 

Itse juhlasali oli suuri ja siellä oli mahdollista järjestää erilaisia juhlia ja hotellin ohjelmia -  kuten uudenvuoden vastaanottotanssiaiset, innostui Aksenjakin ja muistoissaan lennähti jonnekin kauas;  kynttelikköjen valaisemaan hämyiseen saliin, jossa kevein askelin liiteli Olegin käsivarsilla, orkesterin soittaessa keinuvia säveliä. Muistaa, miten salaa katsahti tanssin pyörteissä Olegin kirkkaisiin silmiin, punehtuen... ja käsi joka hansikoitua Aksenjan kättä piteli, tuntui niin yhteen sopivalta ja vakaan turvalliselta. Uumalla toinen, vaikka keveästi vain koskettaen, tuntui kuumalta silkin läpi. 

Tjaahh...niin, voi miten aika oli rientänyt niistä hetkistä... ja etsii vaivihkaa hihansuusta pitsireunaisen pienen liinan. 

Kahvila Wellamossa Suutarin ilokin oli noussut monta piirua, kun Ulla oli suopeasti luvannut, että Suutari sai hakea yhden krogin... vain yhden, näin hienon matkan ja päivän kunniaksi.

Hotellin johtatar oli jättänyt aiemman seurueensa ja kiersi nyt ruokasalissa tervehtimässä vieraita.

Edithin tiesikin ja Sulevin. 

Sulevin anoppi piti äärimäisen huonona, että Sulevi loisti poissaolollaan, silloin kuin tärkeät henkilöt liikkuivat.

 
Elga Agnessa lähti johtajattaren poistuttua katsomaan mihin Sulevi oli jäänyt. Ja vaikka hieno rouva ei koskaan harhaillut julkisilla paikoilla, niin tämä oli ehkä vähän erilainen tilanne, hotellin vieraita kun oltiin. 

Ooo, Sulevi, Kauppias Sulevi Karlsson - kyllä, kyllä tunnemme, erittäin hyvin. 

Se tuli selville Elgalle, kun oli miestä kysynyt - vaikka hieno rouva ei miesten perään kysellytkään, mutta olihan tämä hieman eri asia sentään.  Niin, tunnetu oli,  muttei löytynyt.
Maggie rauhoitti, että kyllä se löytyy ja samalla kertonut, että kärryt hakisivat hotellillta, joilla siirryttäisiin hänen taloonsa sitten yökortteeriin. 

Kaupungissa oli Kauppakyläläisille tuttujakin. Viki, joka oli muutaman kevätkuukauden viettänyt kaupungissa töiden perässä. Nyt voisi lähteä vaikka kesäisiin tunnelmiin Kauppakylälle, ilahtuen tuumasi, kun näki kahvilan tuttuja täynnä.

Perskules, Suutari!

Ulla nautti suunnattomasti niin kakuista, kuin kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Ja Suutarikin oli hyvällä tuulella ja hauskuutti Ullaansa. Monta ikävämpää asiaa oli siirtynyt pikkuhiljaa mielestä, haalistunut ja vallan haihtunut.

Se, että pöytään tuli lisää väkeä, ei sekään haitannut Ullaa...

 

Ja vaikka olisi nähnyt ulkona kurkkivan Nystenin, ei olisi tänään harmittanut sekään

Viimein oli Maija-Stiina rohkaissut mielensä ja tullut kahvilan myyjättäreltä kyselemään, muistiko muurari Nysteniä, oli ollut täällä viime syksynä töissä ja muistiko missä oli kortteerannut ja millaisessa seurassa... mistä voisi kysyä lisää...

Pikku Britta katseli ihmeissään kaikkea, niin kaunista, valoja, ääniä, värejä -  ja tuolla oli niin kaunis tyttökin -  sillä oli ihana mekko ja pitkät kiharat ja voi miten kauniit kengät...

... työttö oli jäänyt kuuntelemaan laulajattaren ja pianistin mukaansa tempaavia säveliä ja pianon  kiihtyvämpiä, aivan uudenlaisia rytmejä.