Vieras mies

Joulu ja uusi vuosi oli vietetty Vanhassa Malakoffissa. Oli oltu vierailuilla ja puolestaan talossa käynyt vieraita. Oltiin loppiaisessa ja talo rauhoittunut. Aksenjan tytär perheineen lähtenyt Ruotsiin Aksenjan toisen tyttären luo.

Nyt oli Aksenjan ja Heblan hetki istua, nauttia iltapäivän tsajut ja päättivät ottaa sen konjakin kera.

 Muisteltiin menneet juhlapyhät ja ruodittiin vielä jokainen kuultu tarina ja tapahtuma.
Muisteltiin samalla viime joulua, joka vietettiin evakossa Pensionaatti Villi Helmessä, ennen joulua sattuneen Villa Malakoffin tuhonneen tulipalon vuoksi.
Jaa-a, kyllä oli mukava, kun asiat olivat jälleen tolallaan, totesivat molemmat ja skoolasivat.

Samaan aikaan Pensionaatti Villi Helmessä oli lounaan jälkeen vieras herra pukenut talvitakin ylleen ja painanut karvahatun päähänsä ja suunnannut askeleensa kohti Vanhaa Malakoffia. Tie hänelle oli neuvottu hyvin, eikä matkakaan ollut pitkä. Ja kun sää oli pitkästä aikaa aurinkoinen, oli herra päättänyt ryhtyä taittamaan matkaa jalan.
Niin, hän oli Birger Julkunen. Birger Gustaf Julkunen.
Birger oli liikemies viimeisen päälle. Jopa siinä määrin, ettei ollut ennättänyt edes naimisiin.
Birgerin isoisällä oli ollut sellutehdas ja poika ja tytär. Pojasta tuli tehtaan jatkaja ja tytär tuli naittaa hyvin ja laajentaa tulevan avioliiton kautta liiketoimia. Näin oli isoisän suunnitelmat kirjattu tulevaisuuden kirjaan, mutta suunnitelmiin tahtoo toisinaan tulla muutoksia.
Ensin oli tullut sahuri Julkunen ja jonkin kuukauden päästä Birger. Isoisä oli vallan hirmustunut, muuttanut testamentin ja ajanut äidin matkoihinsa, mutta  leppynyt sitten ja antanut jopa pesämunan. Sillä oli sahuri Julkunen perustanut pienen sahan.
Birger oli aina kasvanut puun ja selluloosan hajussa ja puu oli muutenkin kovin kiehtonut. Birger oli kaikin tavoin hyvin päättäväinen ja erityisesti siinä mikä kiinnosti.  Lisäksi hän oli jo lapsesta saakka kekseliäs ja hyvä oppimaan. Niinpä tänä päivänä isän pieni saha oli laajentunut varsin vakuuttavaksi laitokseksi ja Birger  työllisti kuutisenkymmentä miestä ja naista.

Liikematkalla Birger oli tälläkin matkalla.

Birger ei jättänyt mitään sattuman varaan ja oli selvittänyt jo valmiiksi ketkä olivat vierailun väärti ja miten ne tuli hoitaa.

 Aksenja Malakoffille olivat kasvit tärkeitä. Se oli siis paras tuliainen ja sillä sai kutsun iltapäivän tsajupöytään.

Birger esitteli itsensä ja niin Aksenja kuin  Heblakin olivat hyvin uteliaita kuulemaan miehestä lisää.

 Aksenja pyysi Annaa tuomaan Birgerille voileipiä ja pyysi samalla katsomaan josko ruokakomerossa oli vielä kinkkua ja kraavia siikaa ja keitettyjä perunoita lounaalta.

 Se miellytti Birgeriä. Jos hän jostain piti enemmän kuin työn teosta ja puun tuoksusta, niin hyvin valmistetusta ruuasta ja pitkistä päivällisistä.

 Kun keskustelun lomassa oli selvinnyt, ettei Birger niinkään välittänyt tsajusta, kuin munatotista ja hänelle pyydettiin Annaa sitä valmistamaan, hän päätti viihtyä.
Ilta vierähti rattoisasti ja pois lähtiessään oli Birgerin tietämys Kauppakylästä rikastunut ja suhteet sinne saatettu vankalle alulle.

Kauppakylän laitamilla alkoivat suuret selkoset suoraa ja komearunkoista metsää.  Peninkulma kaupalla. Ja varmaan se olisi kaupankin. Ongelmana oli vain sen pois kuljetus, joka tulisi jotenkin ratkaista.

Ai miten Birger piti tällaisista ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.
Aikaa tämä saattoi vähän ottaa, mutta Villi Helmen keittiössä oli taitava piika Johanna joka huolehti herkullisesta ruuasta ja Kauppakylässä kiinnostavia asukkaita, niin eiköhän sitä pärjäisi, tuumi Birjer. Ja munatotin vielä lämmittäessä ryhtyi yöpuulle.