No jo on Kauppakylässä ruuhkaa..

Kauppahuoneen yläkerran konttorissa myhäili sangen tyytyväinen mies.
Sulevi on ostanut itselleen uuden tuolin.
Oli löytynyt oikean mallinen; leveä, pehmeä ja hienoa nahkaa, sellainen jossa Kauppahuoneen kauppiaan kuuluukin istua.

Sulevi nautiskeli konttorisssaan. Nyt oli kaikki juhlapyhät ja riennot ohi. Ei sen puoleen, juhlapyhät oli oikein mukavasti menneet Pensionaatti Villi Helmen lämpimässä tunnelmassa. Oli mukavaa seuraa, mielenkiintoista keskusteltavaa ja toinen toistaan herkullisemmat, Johannan loihtimat ateriat.
Ja illan tullen, oman pehmeän Edithin sai kylkeensä pensionaatin vinttihuoneessa, joka nyt oli heidän kotinsa.

Niin, yhäkin pehmeä oli myös Johanna, huomio Sulevi, hetken rutistuksen jälkeen keittiön hämärässä. Ihan vain kiittääkseen herkullisesta jouluateriasta, jonka herkistämänä mies saattoi  olla kovin heikko.

No, nyt oli mukava päästä arkeen ja työhön kiinni. Suunnitella uutta ja hankintoja ja matkaakin piti miettiä... jaa, mitenhän on kaikkien kylän miesten pyhän seutu sujunut? Eiköhän sieltä pian joku jo löydy kaupalle... saisi kuulla kyläläisten uutiset.

Ja löytyihän sitä mies kaupalle...

Jos oli aivan uppo-oudossa kylässä, niin kauppahan se on paikka,  mihin kannatti suunnata ensin askeleensa.

Sen tiesi myös Viktor Kekäläinen.

Kekäläisen Viki.
Viktor oli varhain tupsahtanut kylänraitille aamujunalta.
Kauppakylä oli kylä jossa Viktor ei ollut ennen käynyt ja nyt oli hyvä hetki katsastaa sekin.

Viktor Kekäläinen oli talollisen poika. Peltoala ei ollut kovin suuri ja metsäkin oli hyvinkin kierrettävissä aamiaisen ja lounaan välillä. Lapsia oli taloon syntynyt vuosi toisensa jälkeen ja melkein kaikki poikia. Ja ne jäivät suurin osa henkiin, kasvoivat pulleiksi ja vereviksi. Vanhimmalle jäisi talo ja se ei ollut Viktor. Seuraavat menivät papiksi ja armeijaan ja nekään ei ollut Viktor. Ja kun kylän taloihin ei jäänyt edes vävyn paikkoja, oli muiden osa lähteä tien päälle, elleivät halunneet jäädä vanhemman veljen komentoon työmieheksi kotitaloon. Sitä ei Viktor halunut ja niin oli tullut vietettyä vaeltavaa elämää jo jokunen vuosi.
Aina siellä missä töitä sattui olemaan. Usein oli Viktor jäänyt savotoihin metsätöihin ja joskus johonkin taloon vähän pidemmäksi aikaa. Viihtyikin, mutta aina oli jokin ajanut jatkamaan eteenpäin, johonkin taas uuteen ja niin oli jäänyt tyttöjä aittojen kulmille kyynelehtimään ja jokunen emäntä salaa niistämään esiliinansa helmaan.
Ja nyt astuttiin Kauppahuone S Karlssonin ovesta. Tarkoitus haastaa mistä löytyisi yösijaa ja olisiko jossain töitä.

 

Sulevi on jättänyt apupojan kaupan puolelle vahtimaan, jos joku  tulisi ja määrä oli heti huutaa yläkerran portaikkoon Suleville, jotta osaisi tulla alas.

Poika huomasi, että mies oli vieras ja vähän häkeltyi..

Tulija riisui turkisliivinsä, arveli voivansa hetken kuivatella kamiinan vierellä.

Poika avasi suunsa ja huusi Sulevia, eikä saanut jalkojaan irti lattiasta. Uteliaisuus oli kutkuttava...

Mies oli istuutunut kaminan ääreen ja jäi odottamaa. Viktor oli ymmärtänyt, että kauppiasta oli kutsuttu.