keskiviikko 8. elokuuta 2012

Jo vanhempaa puuhailua

Kun ei pääässyt päivittämään, jäi mukavan pienen puuhailun päivityskin. Mutta tässä se on;
Päivänä eräänä oli pieni Alysa itkeä tihrustanut huoneessaan ja kun äiti tiedusteli syytä, oli selittänyt jotain ämpäristä. Vaati hetken äidin taitoja selvittää mysteeri jonka tuloksena otettiin sitten puhelu mummille.
Ja ei aikaakaan, kun pieni murehtija ilmeistyi mummilaan.
Päivän aikan sitten tuumailimme ja tuunailimme ja kas - ilme oli päivän päätteeksi sanoinkuvaamaton.
Tässä tuotokset


Olin Lahden markkinoilta ostanut ihanan ämpärin (Mirka Saloselta) jota Alysa oli käsillä katsellut jo monta kertaa. Kotona hän oli ajatellut, että kotinukketalossakin pitäisi ämpäri olla ja neljävuotiaan innolla sitä yrittänyt tehdä vaikka mistä. Ja kun ei ollut onnistunut, oli sitten itku jo tullut.
No, onneksi mummilla oli Hesen ketsuppirasioita ja niistä Alysa tekikin monta ihanaa ämpäriä.



Ja pinkkiäkin tietysti piti olla.



Huomaa yksi joka on täytetty ihanilla pääsiäismunilla. Nekin a la Alysa.
Ja mikä tärkeintä, niissä pitää olla tietenkin kahvinporomultaa.
Ja ponteva vannotus päännyökkäysten kera, että ne eivät kotona kaadu lattiolle!

2 kommenttia:

  1. Tosi hienoja! Ihana läkkiseppä ja ämpärimaakari teilläpäin!

    VastaaPoista
  2. Mahtavat ämpärit on tehty. Ihanaa kun lastenlapset oivaltaa harrastuksen. On mummoilla sitten seuraa ;D

    VastaaPoista