keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Sirmakan tahtiin

Filemon Pykälän ja Ofelian häiden jälkeen oli Filemonilla ollut kerrassaan paljon mietittävää, ei yksin uuden aviosäädyn myötä, vaan myös lahjaksi saadun virkatalon vuoksi.
 Talo oli kyllä mukava; eteinen josta pääsee tilavaan asuinhuoneeseen ja virkahuoneeseen. Virkahuone oli juuri riittävä, mutta yksi puute talossa oli. Siinä ei ollut tyrmää. Filemon olisi halunnut tyrmän samaan taloon. Kylällä olisi aina aika ajoin sille kyllä käyttöä. Nyt sai lukita hunsvotit ja lainrikkojat naapurin heinälatoon.  No, joka tapauksessa, mietittävää oli. Samoista häistä joista oli tullut mietittävää, oli myös jäänyt hyvää sahtia yli ja sehän tuli hyödyntää, kuin myös Filemonin kiireet.


Mikäs sen mukavampaa, kuin tavata Sulevin Kauppahuoneella.


Jokakylän Kalle oli korttipelissä voittanut sirmakan kylällä käyneeltä  Laukkuryssältä.


Ja Kalle oli soittotaitoinenkin.


Muurari Nysten ilahdutti laulullaan johon muutkin aika ajoin liittyivät.


Ja vaikka peli oli kokenut kovia, ja matkannut jos jonkun mukana, siinä oli hyvä sointi.


Kalle oli oikein tyytyväinen korttipelin tulokseen ja voittoonsa. 



Kun Vihtori takkinsa naulaan nakkaa
silloin pirttihin väkeä jo pakkaa.
Vaari jo tanssitti naapurin akkaa
vaikkei peli vielä soinutkaan.
Piialta hommat menivät myttyyn
innoissaan tallasi taikinapyttyyn.
Muorinkin rintahan into jo syttyy,
huuteli, pannaanpa tanssiksi vaan.
Hei Taavetti yhdellä koivella loikki,
puujalka katkesi polvesta poikki.
Eukko se nurkassa itki ja voihki,
mut Taavetti ei ollu moksiskaan.
Rengin alta meni murskaksi tuoli,
housuista repesi se istumapuoli.
Kattikin pinkaisi aivan kuin nuoli.
Toiset jatkoivat tanssiaan.
Kas Vihtori osasi ne soiton alkeet
paljon kestivät haitarin palkeet.
Ääni oli heliä, Viipurin peliä
yskä ja nuha ei vaivaakaan.
Räätäli heilutti kyynäräkeppiä,
huuteli soitahan Oonesteppi.
Loppui meteli, kun Vihtori veteli
komialla Viipurin pelillään.
Voudin virkatalo, ilman putkaa, valmistuu ja Filemon pääsee juuri muuttamaan.  Sirmakka on Keuruun viikonlopun kurssilla tehty Aino Joensuun opastuksella. Aika kiva peli! Kiitos Aino kärsivällisestä opastuksesta. 





2 kommenttia:

  1. Voi tämä oli niin ihana juttu luettavaksi ja ihasteltavaksi kissaa taluttaessa. Se kun menee seisoskeluksi. Talo on kokenut ylettömän hurmaavan muodonmuutoksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna😊. Ulkopuoli onkin valmis ja sitten pitää saada kalusteet tehtyä. Onkin ensimmäinen joka on ulkoa tehty.

      Poista