sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Filemon Urmas Pykälän häät

Kiitos Hanna Meronen ja Erja Helander, että mahdollistitte seuraavan tarinan rakentamalla mm. puitteet  ja Taru Astikainen pienestä väestä! Dolls by Taru Astikainen.

Ja niin koitti heinäkuun kaunis ja lämmin lauantai.
Ofelian sisko Astrid oli saapunut jo jokin aika aiemmin Ofelin avuksi kuultuaan kihlautumisesta ja pikaisesta hääjuhlasta.
Astrid oli kysynyt Ofelialta, miksi tämä otti Filemonin, hän kun oli niin.. no niin... no intellektuelli... Ofelia oli siihen tuumannut, että Filemonilla oli vakaa toimeentulo, ei juuri käyttänyt väkijuomia ja Ofelia oli vuoren varma, että Filemon kyllä rakasti häntä. Astrid tuumasi, että olikos sillä lopppujen lopuksi niin väliä, kyllähän sitä ajan kanssa muutenkin tottuu, mutta Ofelian mielestä se oli tärkeätä. Ja Filemon oli oikeastaan aika mukava mies, kun vähän paremmin oppi tuntemaan.

Hääpäivä oli päätetty nopealla tahdilla, kun löytyi päivä jossa ei ollut käräjäpäiviä, ei vielä viljankorjuuta eikä lahtia ja heinät oli saatu talteen. Kylän väki siis pääsi tulemaan ja lähikaupungistakin saavuttiin.

Hääaamuna Astrid auttoi Ofeliaa pukeutumaan. Yhdessä olivat siskokset ommelleet hääpuvun ja nyt oli hetki tullut pukea se ylle.





Kirkossa juhlaväki saapui hiljalleen paikoillee. Vaihdettiin kuulumisia pitkämatkalaisten kanssa... tunnelma oli odottavan jännittynyt....










Kappalainen odottaa yhtä jännittyneenä, tämä on ensimmäinen vihkiminen oman kylänväen edessä...







Ja vihdoin kirkon ovi aukeaa ja urut puhkeavat pauhuun ja Prinsessa Ruususen sävelet täyttävät kirkkosalin... morsiuspari astuu kirkon käytävälle... ja alttarille...








Ja kaikkien kasvojen alla, lupaavat Ofelia ja Filemon Pykälä rakastaa ja kunnioittaa toisiansa, kunnes kuolema korjaa..., tahi rakkaus loppuu... miten se meni, ei Filemonilla ollut aavistustakaan... niin oli onnea täynnä miehen sydän, että ihan rinnassa teki kipeää ja silmäkulmassa kostui.. 






Vapisevin jaloin Filemon kulki kirkon käytävää, nyt toiseen suuntaan ja autettiin kärryjen kyytiin. Väki taivalsi Raittiusseurain talolle hääjuhlaan...






Filemon kuului itse raittiusseuraan, vaikka usein oli saapuvilla Sulevin konttorilla, jossa saattoi tsajumuki, jos toinenkin illan aikana kumoutua, mutta Filemon ei juonut milloinkaan yli tarpeensa ja tarve hänellä oli sangen pieni. Suurimman osan ajasta hän suoritti virkatehtävää... valvoi muiden väkijuomien käyttöä ja antoi valistusta. Niin, että Juhlapaikka oli oikein sovelias.



Perillä juhlaväki asettautui yhteiseen hääkuvaan talon kuistille.





(Illan aikana selvisi, että hän on Filemonin sukulaisia...)





















Ja sitten siirryttiin sisään nauttimaan juhlan antimista...




Pidettiin puheita...



Kuunneltiin elämänohjeita...



Ja seurattiin esityksiä...













Ja sitten oli häävalssin hetki....
Sulevi gramofonista tulviva Valse Tristen sävelet täyttivät salin...







valssin sävelistä nauttivat myös pienet...


Ja suuret... sisällä ja ulkona..













Illan edetessä osa väestä siirtyi tunnelmoimaan pihamaalle viulumusiikin mukana...





Osa väestä taas oli viihtynyt siellä liki koko juhlan...
Suutari Nysten ja Pehtoori olivat panneet sahtia ja kätkeneet ison sammion Raittiusseuraintalon puskaan....

Filemon oli kuullut kovaäänistä sanailua...



...ja olihan hänen jo asemansa puolesta siihen puututtava ja hiukan nuhdella..., vaikka täytyi hänen myöntää, että hyvin olivat sahdin salat selvittäneet... Pehtoori Nysten..
Ilta jo hämärtyi..





Ja tässä käytiin vielä häälahjan asioita läpi... pieni virkatalo asuinhuoneella. 
Sen olivat kaikki yhteisesti hankkineet.



Loppuillasta osan väestä jo poistuttua, oli sytytetty pihamaalle valkea. 
Sen loimussa vielä muutama tunnelmallinen hetki ennen juhlien päättymistä...




Hääpari saateltiin onnellisina matkaan ja väki lähti väsyneenä, mutta erittäin tyytyväisinä koteihinsa.
Yö laskeutui lämpimänä ja rauhallisena pihamaan ja talon ylle... oli hiljaista ja kaikkialla nukuttiin...

Aamun sarastaessa Raittiusseuraintalon ikkunasta..
verhon takana liikahti...



Huhuu... missäs kaikkii...
Huhuu... Mites kaikkii....


Voi hyvän aika sentään.. mitenkäs tässä nyt näin... mites tästä kotiin...


No mutta, on tulossa tänäänkin kaunis päivä! 

1 kommentti:

  1. Aivan mielettömät häät. Kuvia jo ihailinkin Istagramin puolella aiemmin.

    VastaaPoista