No jo on Kauppakylässä ruuhkaa..

Kauppahuoneen yläkerran konttorissa myhäili sangen tyytyväinen mies.
Sulevi on ostanut itselleen uuden tuolin.
Oli löytynyt oikean mallinen; leveä, pehmeä ja hienoa nahkaa, sellainen jossa Kauppahuoneen kauppiaan kuuluukin istua.

Sulevi nautiskeli konttorisssaan. Nyt oli kaikki juhlapyhät ja riennot ohi. Ei sen puoleen, juhlapyhät oli oikein mukavasti menneet Pensionaatti Villi Helmen lämpimässä tunnelmassa. Oli mukavaa seuraa, mielenkiintoista keskusteltavaa ja toinen toistaan herkullisemmat, Johannan loihtimat ateriat.
Ja illan tullen, oman pehmeän Edithin sai kylkeensä pensionaatin vinttihuoneessa, joka nyt oli heidän kotinsa.

Niin, yhäkin pehmeä oli myös Johanna, huomio Sulevi, hetken rutistuksen jälkeen keittiön hämärässä. Ihan vain kiittääkseen herkullisesta jouluateriasta, jonka herkistämänä mies saattoi  olla kovin heikko.

No, nyt oli mukava päästä arkeen ja työhön kiinni. Suunnitella uutta ja hankintoja ja matkaakin piti miettiä... jaa, mitenhän on kaikkien kylän miesten pyhän seutu sujunut? Eiköhän sieltä pian joku jo löydy kaupalle... saisi kuulla kyläläisten uutiset.

Ja löytyihän sitä mies kaupalle...

Jos oli aivan uppo-oudossa kylässä, niin kauppahan se on paikka,  mihin kannatti suunnata ensin askeleensa.

Sen tiesi myös Viktor Kekäläinen.

Kekäläisen Viki.
Viktor oli varhain tupsahtanut kylänraitille aamujunalta.
Kauppakylä oli kylä jossa Viktor ei ollut ennen käynyt ja nyt oli hyvä hetki katsastaa sekin.

Viktor Kekäläinen oli talollisen poika. Peltoala ei ollut kovin suuri ja metsäkin oli hyvinkin kierrettävissä aamiaisen ja lounaan välillä. Lapsia oli taloon syntynyt vuosi toisensa jälkeen ja melkein kaikki poikia. Ja ne jäivät suurin osa henkiin, kasvoivat pulleiksi ja vereviksi. Vanhimmalle jäisi talo ja se ei ollut Viktor. Seuraavat menivät papiksi ja armeijaan ja nekään ei ollut Viktor. Ja kun kylän taloihin ei jäänyt edes vävyn paikkoja, oli muiden osa lähteä tien päälle, elleivät halunneet jäädä vanhemman veljen komentoon työmieheksi kotitaloon. Sitä ei Viktor halunut ja niin oli tullut vietettyä vaeltavaa elämää jo jokunen vuosi.
Aina siellä missä töitä sattui olemaan. Usein oli Viktor jäänyt savotoihin metsätöihin ja joskus johonkin taloon vähän pidemmäksi aikaa. Viihtyikin, mutta aina oli jokin ajanut jatkamaan eteenpäin, johonkin taas uuteen ja niin oli jäänyt tyttöjä aittojen kulmille kyynelehtimään ja jokunen emäntä salaa niistämään esiliinansa helmaan.
Ja nyt astuttiin Kauppahuone S Karlssonin ovesta. Tarkoitus haastaa mistä löytyisi yösijaa ja olisiko jossain töitä.

 

Sulevi on jättänyt apupojan kaupan puolelle vahtimaan, jos joku  tulisi ja määrä oli heti huutaa yläkerran portaikkoon Suleville, jotta osaisi tulla alas.

Poika huomasi, että mies oli vieras ja vähän häkeltyi..

Tulija riisui turkisliivinsä, arveli voivansa hetken kuivatella kamiinan vierellä.

Poika avasi suunsa ja huusi Sulevia, eikä saanut jalkojaan irti lattiasta. Uteliaisuus oli kutkuttava...

Mies oli istuutunut kaminan ääreen ja jäi odottamaa. Viktor oli ymmärtänyt, että kauppiasta oli kutsuttu.

Vieras mies

Joulu ja uusi vuosi oli vietetty Vanhassa Malakoffissa. Oli oltu vierailuilla ja puolestaan talossa käynyt vieraita. Oltiin loppiaisessa ja talo rauhoittunut. Aksenjan tytär perheineen lähtenyt Ruotsiin Aksenjan toisen tyttären luo.

Nyt oli Aksenjan ja Heblan hetki istua, nauttia iltapäivän tsajut ja päättivät ottaa sen konjakin kera.

 Muisteltiin menneet juhlapyhät ja ruodittiin vielä jokainen kuultu tarina ja tapahtuma.
Muisteltiin samalla viime joulua, joka vietettiin evakossa Pensionaatti Villi Helmessä, ennen joulua sattuneen Villa Malakoffin tuhonneen tulipalon vuoksi.
Jaa-a, kyllä oli mukava, kun asiat olivat jälleen tolallaan, totesivat molemmat ja skoolasivat.

Samaan aikaan Pensionaatti Villi Helmessä oli lounaan jälkeen vieras herra pukenut talvitakin ylleen ja painanut karvahatun päähänsä ja suunnannut askeleensa kohti Vanhaa Malakoffia. Tie hänelle oli neuvottu hyvin, eikä matkakaan ollut pitkä. Ja kun sää oli pitkästä aikaa aurinkoinen, oli herra päättänyt ryhtyä taittamaan matkaa jalan.
Niin, hän oli Birger Julkunen. Birger Gustaf Julkunen.
Birger oli liikemies viimeisen päälle. Jopa siinä määrin, ettei ollut ennättänyt edes naimisiin.
Birgerin isoisällä oli ollut sellutehdas ja poika ja tytär. Pojasta tuli tehtaan jatkaja ja tytär tuli naittaa hyvin ja laajentaa tulevan avioliiton kautta liiketoimia. Näin oli isoisän suunnitelmat kirjattu tulevaisuuden kirjaan, mutta suunnitelmiin tahtoo toisinaan tulla muutoksia.
Ensin oli tullut sahuri Julkunen ja jonkin kuukauden päästä Birger. Isoisä oli vallan hirmustunut, muuttanut testamentin ja ajanut äidin matkoihinsa, mutta  leppynyt sitten ja antanut jopa pesämunan. Sillä oli sahuri Julkunen perustanut pienen sahan.
Birger oli aina kasvanut puun ja selluloosan hajussa ja puu oli muutenkin kovin kiehtonut. Birger oli kaikin tavoin hyvin päättäväinen ja erityisesti siinä mikä kiinnosti.  Lisäksi hän oli jo lapsesta saakka kekseliäs ja hyvä oppimaan. Niinpä tänä päivänä isän pieni saha oli laajentunut varsin vakuuttavaksi laitokseksi ja Birger  työllisti kuutisenkymmentä miestä ja naista.

Liikematkalla Birger oli tälläkin matkalla.

Birger ei jättänyt mitään sattuman varaan ja oli selvittänyt jo valmiiksi ketkä olivat vierailun väärti ja miten ne tuli hoitaa.

 Aksenja Malakoffille olivat kasvit tärkeitä. Se oli siis paras tuliainen ja sillä sai kutsun iltapäivän tsajupöytään.

Birger esitteli itsensä ja niin Aksenja kuin  Heblakin olivat hyvin uteliaita kuulemaan miehestä lisää.

 Aksenja pyysi Annaa tuomaan Birgerille voileipiä ja pyysi samalla katsomaan josko ruokakomerossa oli vielä kinkkua ja kraavia siikaa ja keitettyjä perunoita lounaalta.

 Se miellytti Birgeriä. Jos hän jostain piti enemmän kuin työn teosta ja puun tuoksusta, niin hyvin valmistetusta ruuasta ja pitkistä päivällisistä.

 Kun keskustelun lomassa oli selvinnyt, ettei Birger niinkään välittänyt tsajusta, kuin munatotista ja hänelle pyydettiin Annaa sitä valmistamaan, hän päätti viihtyä.
Ilta vierähti rattoisasti ja pois lähtiessään oli Birgerin tietämys Kauppakylästä rikastunut ja suhteet sinne saatettu vankalle alulle.

Kauppakylän laitamilla alkoivat suuret selkoset suoraa ja komearunkoista metsää.  Peninkulma kaupalla. Ja varmaan se olisi kaupankin. Ongelmana oli vain sen pois kuljetus, joka tulisi jotenkin ratkaista.

Ai miten Birger piti tällaisista ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.
Aikaa tämä saattoi vähän ottaa, mutta Villi Helmen keittiössä oli taitava piika Johanna joka huolehti herkullisesta ruuasta ja Kauppakylässä kiinnostavia asukkaita, niin eiköhän sitä pärjäisi, tuumi Birjer. Ja munatotin vielä lämmittäessä ryhtyi yöpuulle.