Hotelli Wellamon Helmi

 Kauppakylä jäi keväisin usein joksikin aikaa mottiin, kun enää ei päässyt reellä ja vielä ei voinut kulkea kärryillä. Ainoa tapa kulkea oli jalan ja sekin hyvin hankalaa ja mitään suurempaa mikä ei käsissä kukenut, ei pystynyt kuljettamaan.
Kauppakylä sijaitsi laajalla mäkialueella ja lähti mihin ilmansuuntaan tahansa, kulki melkoisen syvän laaksomaisen alueen kautta. Notkelma seuraili  järven pohjukkaa ja notkelman pohjalla kulki järvestä lähtevä joki. Kaikki se kuritti tietä rinteillä aina keväisin. Eikä vain niin, että se muuttui alemmilla kohdilla mutavelliksi, vaan rinteiltä valuvien vesien ansiosta jopa niin, että pitkältä matkalta saattoi siitä sortua isoja osia. Tietä kohenneltiin heti, kun pystyi ja monesti vuoden aikanakin, eikä se  tullut kovin hyvään kuntoon oikein koskaan.

Nyt oli tie jälleen siinä kunnossa, että päästiin rautatieseisakkeelle, josta voitiin jatkaa matkaa. Niin itään kuin länteen ja nyt oli väki lähdössä länteen. 

Yhdellä jos toisella Kauppakylän henkilöllä oli eri syitä ottaa ja lähteä matkalle.
Sulevilla oli Helsinkiin lähtö ollut suunnitelmissa jo koko kevään, kuten joka vuosi. Pääsi käynnistämään jälleen uutta.  Afäärit olivat sujuneet ihan mukavasti ja nyt oli vihdoin tullut hetki lyhentää myös Kauppahuoneen viimeinen lainaerä Maggielle. Mutta erityisesti Sulevin mieltä kiehtoi se uusi hotelli - Wellamon Helmi, joka oli nyt isolta osaltaan avannut toimintaa ja  ovensa. Ja erityisesti Nystèn oli niin värikkäästi ja monisanaisesti maalaillut siitä kuvia koko talven, että olihan se pakko lähteä itse paikan päälle katsomaan. 

Samaan aamujunaan nousivat myös Suutari ja Suutarin Ulla. Olkoon tämä sitten jonkinlainen häämatka, hääpäivämatka ja anteeksipyyntömatka monista pitkiksi venyneistä reissuista, tuumi Suutari. Ja samalla häntä voisi vähän jo ennakkoon lepytellä niistä varmasti tulevistakin reissuista. Suutari tiesi hänellä olevan erityisen heikon luonteen ilon pitoon. Nyt Suutari oli tehnyt kovasti töitä koko talven ja oli varoissaan sen verran, että saattoi tämän matkan tehdä. Ja samalla kun sinne Helsinkiin mentiin, pääsi omin silmin ja käsin katsomaan myös materiaalivalikoimaa. Hienoja nahkoja erilaisiin jalkineisiin, vöihin ja remmeihin, joita Suutari myös teki. 

Seisakkeelle tulivat myös Filemon Pykälä nuorikkonsa Ofelian kanssa. Filemonilla oli mielessä puhtaasti nauttia Ofelian kanssa jännittävästä matkasta - ja tokihan hotelli Wellamon Helmen herkuista. Aina täytyy käyttää hyväkseen kokea uusia makuelämyksäa, siitä asiasta Filemon oli tehnyt melkein jo taidetta. Filemon piti Ofeliaan edelleen kuin kukkaa kämmenellään ja halusi aina yllättää hänet  ja tämä matka oli yksi sellainen.  Ofelia puolestaan suunnitteli, että samalla matkalla hän ehdottomasti halusi käydä kunnon paperikaupassa ja hankkia itselleen uuden kirjan, tahi pari. Hän oli ollut säästäväinen talousrahojen kanssa ja pistänyt sukanvarteen Sulevin Kauppahuoneella tekemiset. Eiköhän hän saisi jotain mieltä kiehtovaa hankittua, tuumi Ofelia ja katsoi hymyillen Filemoniaan.

Juna kulki aamupäivällä ja perillä oltiin vasta alkuillasta. Sellaiseen aikaan, että kaikki siirtyivät hotellille, haukkaamaan iltapalaa. Matkalla oli syöty junassa evääksi tehtyjä voileipiä, keitettyjä munia ja savustettua siankylkeä. Hörpätty piimää päälle ja mehua. Sulevi rouva-seurueineen, johon myös Aksenja Malakoff lukeutui, olivat käyneet asemaravintolassa lounaalla. Juna seisoi hieman pidempään sellaisella asemalla ja tavaraa purettiin ja lastattiin asemalaiturilla sillä aikaa. Sitten taas jatkettiin.

Juna kulki molempiin suuntiin aamulla ja illalla. Illalla lähtevään yöjunaan ei samana ilta ennättänyt, vaan jokaisella oli kaupunkiin sovittu kortteeri. Hotellin huoneet olivat suurimmksi osaksi vielä kiinni, eikä Suutarilla, tai Filemonilla olisi ollut varaakaan jäädä sinne.
Suutari ja Ulla yöpyivät Suutarin veljen  asunnolla ja  Filemon ja Ofelia olivat menossa Filemonin kollegan kotiin. Sulevi seurueineen, eivät hekään vielä yöpyneet hotellissa, vaan Maggien luona, jonka kanssa oli ne Kauppahuoneen asiatkin hoidettava.  Mutta ensin vietettäisiin iltaa itse hotellissa.
Ja nyt oltiin perillä. 

Hotelli oli hotelli Wellamon Helmi. Ja mikä helmi olikaan! Kadulta noustiin muutama porras ja ovisyvennyksestä astuttiin kellon kilkahduksen ilmoittamana kahvila Wellamoon. 

Suutarin Ullaa vähän jännitti, kun kahvila olikin paljon hienompi kuin oli osannut kuvitella. Kahvilassa oli pianisti ja laulajatar, jotka tarjoilivat musiikillista ohjelmaa vieraille. Jestas sentään...

Ulla istui pöytään ja Suutari kävi hakemassa mansikkakakkua. Ullalle oikein iso pala.Lupasivat tulla kaatamaan kahvia pöytään...

Filemon oli hänkin vallan häkellyksissään, vaikka koko junamatkan oli kuvaillut kaikille muille, kuinka tuttua tällainen kapunkilainen elämä oli. Mutta kun hän ensimmäiseksi oli kohdannut vallan upean daamin kahvila Wellamon tiskillä, joka oli jopa puhutellut häntä, ja taisi jotain sanoa ihan jollain vieraalla kielellä, oli  Filemom Pykälä mennyt äärettömän harvinaiseen tilaan; vallan sanattomaksi...
 Kottafftton.. jotain semmoista... se oli... mitähän, khööm khöööm, Ofeeeliaaa...

Kahvilan aulaan oli hiipinyt  tyttönen jonka tehtävänä oli kaupata kukkia hotellin vieraille. Tänään ei kukkia vielä ollut, mutta oli mukava hiipiä kuuntelemaan esitystä.

Kun itse kukin oli selvinnyt ensi hämmästyksestä  sisällä, oli samaan aikaan ulkona myös Kappakylän väkeä; Samalla junalla oli kaupunkiin saapununt myös Maija-Stiina, muurari Nystènin vaimo ja tytär Britta.
Muurari Nysten oli kotona yrittänyt selittää kahvila-Eedlan tuloa käsittämättömäksi ja Eedlan puheita vallan Eedlan oman mielikuvituksen tuotteeksi. Niissä ei kuulema ollut totuuden häivääkään. Kummasti Maija-Stiina oli vaistoavinaan Muurari Nystenissä sellaista huolta ja epävarmuutta jota ei ollut kohdannut aiemmin ja se sai Maija-Stiinan epäilemään miehensä puheita oikein tosissaan ja päätti, että kyllä piti kaivaa totuus esiin, päivänvaloon.

Nyt hän oli kaupungissa ja aikoi käydä haastattelemassa niitä, jotka olivat tavanneet Nysteniä hänen ollessaan hotellin rakennus hommissa.

Niin, kyllä se pitään tuolta aloittaa, tuumaa Maija-Stiina ja katsoo kahvila Wellamon ikkunoista epävarmana - kovin oli hienon näköinen paikka... ja päättäväisyys joka oli tullessa oikein puhkunut samaa tahtia junan kanssa, otti pienen taka-askelen.

Musiikki  kuului ulos, mutta myös virtasi hiljalleen hotellin aulaan..

Aulassa Sulevi seurueineen suunnittelivat yläkerran ruokasaliin siirtymistä. Ruokasalissa oli tarjolla voileipäpöytä ja oli sovittu, että nautitaan sen antimista illalliseksi.

Sulevin anoppi Elga Agnessa ei todellakaan aikonut nousta portaita, kun yläkerroksiin vei moderni,  huippu-uutuus;  hissilaite!

Hissiä kuljetti hissipoika, jonka Elga tenttasi alkajaisiksi, kuten miten hissi toimi, oliko se turvallinen, mitä jos se putoaisi.. ja miten ryhti oli tärkeämpiä asioita, moitteettoman asun lisäksi,  asiakkaita palvellessa... päätti hän lopuksi.

Uskaltautui sitten kyytiin.

Sulevi ja Edith lähtivät kipuamaan kaunista portaikkoa... ihailivat portaikon seinämaalauksia...

... ja hups heijaa! Sulevilla jalka lipsahti liukkaalla kivirapulla... onneksi ei sentään kierähtänyt alakertaan koko mies...

Nilkka vähän venähti, totesi Sulevi mutta ei antanut sen häiritä, vaan nautti täysin näkemästään. Ei ollut Nystén lasketellut luikuria kuvaillessaan hotelli Wellamon Helmen kauneutta ja moderneja ratkaisuja.

Yläkerran ruokasaliin oli Venny tullut kurkistamaan. Etsi silmillään Aksenjaa, vaan ei löytynyt täältäkään. Voi että oli mukava, kun ovet olivat auki ja vieraita riitti. Ja vielä mukavampaa, että tuttuja vieraita.

Sulevi ja Edith olivat päässeet myös saliin.

Sulevi vähän jo kiirehti seuruettaan pöytään...

...hän kun oli sopinut hieman ohjelmaa itselleen.

Rouvat jäivät odottamaan, ja lupasivat pärjätä -  tarjoilijat toivat juuri voileipäpöydän antimia sisään, ja  päästäisiin syömään.

Hotellin keittiössä oltiin työn touhussa ja tarjotin kerrallaan lähetettiin yläkerran ruokasaliin. Viimeiset lähtivät juuri, kun Sulevi saapui alas.

Sulevi oli kovin kiinnostunut keittiön toiminnoista.  Nystén oli senkin erikoisuuksista kertonut sangen laveasti ja Sulevi halusi nähdä kaiken omin silmin.

Kaikki uusi tekniikka ja toiminta kiehtoi ja se, että voiko niistä olla hyöytyä kotikylässä. Joko kauppahuoneella, tai sitten voisiko niiden ympärille rakentaa jotain uutta. 

Vesi joka juoksi putkea pitkin altaaseen ja sitten putkea pitkin altaasta jälleen ulos, viemäriin ja jonnekin... 
Kyllä, kyllä... kyllä tällainen olisi vallan hienoa - että itsekseen tulee ja menee... Mitenkäs tämä toimii talvella...

Ja sitten tämä huippu-uutuus; kylmänä pitävä kaappi!

£

Siellä sitä säilyi makkara ja syltty poikineen, voit ja kermat ja muut, joiden säilyminen oli etenkin kesäaikaan kovin haasteellista ja  piti muutoin taituroida jäiden kanssa.
Keittiömestari kertoi hienosta keittiöstä oikein mielellään.

Hän oli kovin ylpeä keittiöstä ja sen hienouksista ja vaikka olikin lupautunut olemaan vain siihen saakka, että hotellin keittiöön löytyy sopiva ja pätevä henkilö, ei nyt enää pistänyt pahakseen, vaikka pesti venyisikin pidemmäksi aikaa.

Kahvilan puolella vieraat viihtyivät...

... ja isona osana oli pianisti ja upeaääninen solisti.

Samaan aikaan yläkerrassa, 
toisen kerroksen juhlasalista,  oli pieni arvokkaiden rouvien ryhmä löytänyt rauhallisen paikan.

 Saivat keskustella kuulumiset kunnolla, ilman ylimääräisiä korvia.  Seurueeseen kuuluivat kapunkiin Sulevin matkaan lähtenyt Aksenja Malakoff, Maggie, jota Sulevi oli tullut itse myös tapaamaan ja itse hotellin johtajatar Sofia Tjäder, joka oli, ja syystäkin, erittäin ylpeä aikaansaannoksestaan. 

Itse juhlasali oli suuri ja siellä oli mahdollista järjestää erilaisia juhlia ja hotellin ohjelmia -  kuten uudenvuoden vastaanottotanssiaiset, innostui Aksenjakin ja muistoissaan lennähti jonnekin kauas;  kynttelikköjen valaisemaan hämyiseen saliin, jossa kevein askelin liiteli Olegin käsivarsilla, orkesterin soittaessa keinuvia säveliä. Muistaa, miten salaa katsahti tanssin pyörteissä Olegin kirkkaisiin silmiin, punehtuen... ja käsi joka hansikoitua Aksenjan kättä piteli, tuntui niin yhteen sopivalta ja vakaan turvalliselta. Uumalla toinen, vaikka keveästi vain koskettaen, tuntui kuumalta silkin läpi. 

Tjaahh...niin, voi miten aika oli rientänyt niistä hetkistä... ja etsii vaivihkaa hihansuusta pitsireunaisen pienen liinan. 

Kahvila Wellamossa Suutarin ilokin oli noussut monta piirua, kun Ulla oli suopeasti luvannut, että Suutari sai hakea yhden krogin... vain yhden, näin hienon matkan ja päivän kunniaksi.

Hotellin johtatar oli jättänyt aiemman seurueensa ja kiersi nyt ruokasalissa tervehtimässä vieraita.

Edithin tiesikin ja Sulevin. 

Sulevin anoppi piti äärimäisen huonona, että Sulevi loisti poissaolollaan, silloin kuin tärkeät henkilöt liikkuivat.

 
Elga Agnessa lähti johtajattaren poistuttua katsomaan mihin Sulevi oli jäänyt. Ja vaikka hieno rouva ei koskaan harhaillut julkisilla paikoilla, niin tämä oli ehkä vähän erilainen tilanne, hotellin vieraita kun oltiin. 

Ooo, Sulevi, Kauppias Sulevi Karlsson - kyllä, kyllä tunnemme, erittäin hyvin. 

Se tuli selville Elgalle, kun oli miestä kysynyt - vaikka hieno rouva ei miesten perään kysellytkään, mutta olihan tämä hieman eri asia sentään.  Niin, tunnetu oli,  muttei löytynyt.
Maggie rauhoitti, että kyllä se löytyy ja samalla kertonut, että kärryt hakisivat hotellillta, joilla siirryttäisiin hänen taloonsa sitten yökortteeriin. 

Kaupungissa oli Kauppakyläläisille tuttujakin. Viki, joka oli muutaman kevätkuukauden viettänyt kaupungissa töiden perässä. Nyt voisi lähteä vaikka kesäisiin tunnelmiin Kauppakylälle, ilahtuen tuumasi, kun näki kahvilan tuttuja täynnä.

Perskules, Suutari!

Ulla nautti suunnattomasti niin kakuista, kuin kaikesta näkemästään ja kuulemastaan. Ja Suutarikin oli hyvällä tuulella ja hauskuutti Ullaansa. Monta ikävämpää asiaa oli siirtynyt pikkuhiljaa mielestä, haalistunut ja vallan haihtunut.

Se, että pöytään tuli lisää väkeä, ei sekään haitannut Ullaa...

 

Ja vaikka olisi nähnyt ulkona kurkkivan Nystenin, ei olisi tänään harmittanut sekään

Viimein oli Maija-Stiina rohkaissut mielensä ja tullut kahvilan myyjättäreltä kyselemään, muistiko muurari Nysteniä, oli ollut täällä viime syksynä töissä ja muistiko missä oli kortteerannut ja millaisessa seurassa... mistä voisi kysyä lisää...

Pikku Britta katseli ihmeissään kaikkea, niin kaunista, valoja, ääniä, värejä -  ja tuolla oli niin kaunis tyttökin -  sillä oli ihana mekko ja pitkät kiharat ja voi miten kauniit kengät...

... työttö oli jäänyt kuuntelemaan laulajattaren ja pianistin mukaansa tempaavia säveliä ja pianon  kiihtyvämpiä, aivan uudenlaisia rytmejä.