Ja pöllöt huhuilevat

Kauppakylään oli vihdoin satanut lumen. Tupruttanut niin, että koko kylä peittyi nopeasti kuin rauhoittavaan vaippaan. Ja sitten alkoivat pakkaset.  Ihmiset hiljenivät toimittamaan arjen askareita ja huolehtimaan talojen ja tölliensä lämmöstä. Puiden kantaminen sisään oli loputonta ja uunien, kakluunien ja hellojen lämmityksestä huolehtiminen.  Siniseen aamuun pakkastaivaalle kohosi aina uusi valkea savupaasi sitä mukaa, kun tuvissa herättiin. Mihinkään pidemmälle ei lähdetty kuin pakosta ja kun mentiin, ei kauaa viipyilty. Kylän raitilla toki pakolliset kuulumiset aina vaihdettiin, Ihmisten tiedonhalua ei edes pakkanen jäädyttänyt.

Kauppahuoneellakin oli hiljaista. Vain pöllöt olivat aloittaneet varovaiset huhuilut  kuin tunnustellen aamuyön hämärän tenhoa.
Jokakylän Kalle satttoi istua kaupan kamiinan vieressä ja haikeana muistella loppusyksyä kaupungissa.

 Sinne oli juututtu porukalla, mutta sitten Kalle huomasi olevansa yhä  enemmän yhdessä tuvassa ja kuin vahingossa auttelevansa talon töissä.

Hiljalleen tässä talven kuluessa vahvistui päätös lähteä keväällä, matkakelien tultua, katsomaan miten oli talvi taittunut yhdessä tietyssä talossa.

Sulevi kuunteli minkä omilta mietteiltään kykeni. Päällimmäisenä oli ymmärrykseen kypsynyt ajatus, että kevään tullessa hänellä ilmeisesti alkaisi talon etsintä.

Kun Sulevi oli loppukesällä tullut kotiinsa ja tuonut neiti Edith Adine Aleksandran

Kauppahuoneen yläkertaan, joka Suleville oli rakas toimisto, työhuone ja samalla  kotisatama jollaista liikuva maailman mies tarvitsi, niin Sulevi ei silloin tiennyt etsivänsä  keväällä taloa.

 

Sulevi oli siis viettänyt loppukesän tiiviisti vinttikamarissa Edithinsä kanssa, hävinnyt sitten Kyläjuhlille, kohdannyt rakkaan Estherin ja hävinnyt sen jälkeen teille tietymättömille. Kaikki olivat olleet viimeistään silloin huolissaan, kun Suutari, muurari Nysten ja Jokakylän-Kallekin  olivat palanneet, mutta ei Sulevi.
Sinä aikana oli Edith viettänyt päiviään Villa Malakoffissa, melkein asunut siellä. Ei siis ihme, että Sulevin vihdoin palattua retkiltään, oli Sulevi vastannut kiireessti da da, kun Edith oli kysynyt hankkisiko Sulevi heille oikean asunnon.

Ja da da, oli Sulevi vastannut, kun Edith kysyi, voisiko se asunto olla talo.

 Ja da da, sanoi Sulevi, kun Edith tarkisti voisiko se talo olla huvila, vähän sellainen suurempi, kuin Villa Malakoff ikään.