Syksyn tuoma vilu

Kesä on mennyt, huomasi Sulevi päivänä yhtenä, kun heräsi palellen kaupan yläkerrassa.
Niin, pitkään oli ollut suunnitelmissa lämmön lähde kauppahuoneelle, mutta sitten oli tullut kevät,
ja kesä ja miten se kesä oli kulunut kuin taiottuna, lumottu kesä, satumainen, hymyili Sulevi...
ja havahtui kuitenkin siihen, että oli vilu. Hyljätyn vilu, oli äiti sanonut, kun oli palellut...
Sulevi hankki vanhan kaminan. Sitä kävi kiinnittämässä paikallinen muurari ja nyt sen piti olla valmiina lämmitykseen.

Aamutuimaan Jokakylän Kalle ja Suutari kolistelivat oven takana - olivat palaamassa kylän laidalta muuasta töllistä jossa olivat lyöneet korttia pitkälle yöhön, kallistaneet siinä samalla töllin isännän huonosti kirkastettua pontikkaa. Molemmilla suu oli kuiva... ja poikkesivat naukun toivossa Suleville.

Tässä se nyt on, uskaltaakos sitä ruveta lämmittämään... Juu, juu, hyvä kamiina ja kun Muurari sen on siihen itse laittanut, niin turvallin, turvallinen on... mutta kuulepas ystävä hyvä, olisiko sinulla mitään, noh, semmoista parantavaa.. kun Suutarillakin on tuo päävärkki tuhannen moukarin alla... ja Ullan luo pitäisi uskaltaa...

No nyt ei kyllä tässä ennätä, päättää Sulevi lyhyeen, on Kauppahuoneen avaamisen aika, ja eilen illalla tuli ostettua yhden kakeluunin kaakelit, ne pitäisi pinota varaston puolelle ja aamulla kävi Ulla tuomassa tyttöjen kanssa poimimansa lakat ja puolukat - että semmoista työteliäisyyttä sitä löytyy vaimoväestäkin... sanoo ja katsoo Suutaria hyvin pitkää ja painavasti...
Niin painavasti, että Suutari ymmärtää päänsärystään huolimatta nousta ja lähteä...Kalle vanavedessään...

No mutta, Johannahan se siinä, jokos on kassit pakattuna ja toiseen kylään käynyt kutsu...
Ei kuulema ollut - Villa Malakoffissa alkoi syksyn siivoukset ja pyykkäys, kesävaatteiden säilöön laitto ja talvivaatteiden ja vällyjen esille otto ja tuuletus ja kunnostus ja siitä sitten siirrytään pikku hiljaa joulun valmisteluun... Johanna nauraa.. niin että toistaiseksi on kortteeri täällä...
On kuulema tullu tuoretta hillaa... terveisiä Ullalle... sanoo ja nousee portaat...

Ilon päivälle surullinen loppu

Jälleen on lauantai ja hetki jolloin Rudolf Laine on laittanut liikkeensä oven kiinni.
Tavan mukaan vetänyt keuhkot täyteen hapekasta ilmaa siinä ovella, samalla, kun asetteli avaimet housunsa taskuun, Nostanut takin kaulukset ja kävellyt seuraavan korttelin kerrostalon portaille, avannut alaoven ja siirtynyt siitä hissiin ja kolisten noussut kerroksiin.
Kaarinan ja Impin pieni yksiö otti tulijan avo sylin vastaan. Auliskin oli jo ennättänyt paikalle.

Mutta mikä ihme täällä on menossa - Kaarina ulisee Impin vuodesohvassa eikä suostu edes tervehtimään....
Istu Rudolf vain ja anna olla - kyllä se tokenee omia aikojaan... kerron sitten...
Ja Rudolf istuu
(uusi ihana tuoli on tuliainen Mirkan pöydästä Suuresta Snadista)

(ja orvokki ja tarjoilut Katriina Rauhaniemen)

Mutta Kaarinan murhe ei ota laantuakseen;

markkinoilta Kaarinalle tuli Marian virkkaama aivan ihana ja juuri Kaarinalle niin sopiva vihreä laukku - ja sitten sitä ei tullut...

Se on hävinnyt matkalla!!!
Samoin uudet lukemiset, ihanaa elokuvakerrontaa, Komisaario Palmusta...
Kaarina ei toivu tästä, ... jos minäkään yyyhhhyyyyy!!!

(Kaunis soha tyynyineen ja patjoineen on markkinoilta ja Erjan luomaa)

Rudolf Laine

Kaarinan ja Impin yksiö näyttää saavan uusia vieraita...
Ja erittäin persoonallisia sellaisia. Kaikki enemmän tahi vähemmän taiteellisia,
intellektuelleja ja charmantteja persoonia.
Teelle ja köyhiä ritareita nauttimaan saapuu Rudolf Laine.

Naapuri kortteliin kahden suuren kerrostalon väliin on jäänyt kaupungin isien harmiksi ja kaupunkilaisten iloksi vanha puutalokortteli jonka yhdessä rakennuksessa on tummasävyinen, hämyinen ja salaperäinenkin antikvariaatti; Seitsemän Meren Laulu.
Osto- ja myynti toimintaa siellä harjoittaa Rudolf Laine. Vähintäänkin liikkeensä näköinen, vai voisiko sanoa, että liike myötäilee pitkälti Rudolfin mielenliikkeitä.
Liikkeen pölyn ja vanhojen kirjojen tuoksussa usein viettää aikaa myös Aulis Winstén.
Siellä piipahtelee myös Impi, mutta Kaarina odottaa aina, että Rudolf saapuu hänen luokseen.
Pöly käy Kaarinan kurkkuun ja äänihuulet, arka instrumentti, on vaarana mennä epäkuntoon, tai peräti vaurioitua.
Tosin siitä on jo aikaa, kun Kaarina on viimeksi lavalla äänihuuliaan avannut, mutta iäkkäämmillekin saattaa tulla kysyntää, ainakin näin lahjakkaille ja siksi on herkästä instrumentista pidettävä huolta.
Niinpä Rudolf visiteeraa säännöllisesti pienessä yksiössä.

Tällä kertaa tarjolla on mansikoita...

ja Impin köyhiä ritareita teen kera

Rudolf tuo aina sähköä pienen huoneen tunnelmaan sinne saapuessaan

Lähipäivien taiteelliset tapahtumat ruoditaan erittäin tarkkaan...

... taide näyttelyt arvostellaan, kirjallisuusmatineat...

.. ja eritoten konsertit ja teatteri esitykset käydän läpi hetki hetkeltä

ja aina joku heistä on ollut paikalla joten saadaan ihan paikan päältä myös tunnelema- ja vieras raportit.

...usein päivä ennättää vaihtua iltaan ja puhetta riittää  monesti vielä
 pitkälle yöhön pienen yksiön pöydän äärellä
ennen kuin siitä maltetaan nousta ja lähteä nukkuvan kaupungin
kaduille ja kotiin -  joskus vakaasti, joskus hiukan epävarmemmin askelin,
mutta joka kerta erittäin iloisin mielin.