Talojen piipuista nousi savukiehkurat kiertyen määrätietoisesti ylös taivaalle jo aamuvarhain ja ikkunoista tuikki valot. Pihamaalle ilmestyi matot, ryijyt, raanut, täkit ja viltit ja kannettiinpa patjaa myöden petivaatteetkin tuulettumaan. Lumi pöllysi, kun mattoja tammattiin lumihankeen, puhdistui tehokkaasti. Ja kun päivää päästiin pidemmälle, levisi yhden jos toisen talon ympäristöön herkullisia tuoksuja, niin isompien talojen, kuin pikku töllienkin. Kylänraitilla kiiruhti talvitamineissa ihmiset koreineen ja kelkkoineen ja tervehtivät iloisesti, muttei kovin pitkäksi aikaa jääty nyt juttusille, vaan kiirehdittiin sinne, mihin oltiinkin matkalla. Kauppahuoneelle ja sen pihamalla oleville myyntikojuille. Asemalle, suutarille, räätälille, naapurille, jolla oli kanoja, tahi lehmiä ja kaikkien posket punoittivat, pikku pakkasesta, mutta myös innosta. Lapsia tuntui viilettävän ees taas toimittamassa aikuisten asioita ja kaikkialla oli ilonen ja jännittynyt hyörinä.
Sitten tuli aamu, jolloin piipuista kiertyivät kyllä savut ja ikkunoista loistivat valot, mutta ovet eivät käyneet, ihmisiä näkyi harvakseltaan ja kaikkialle oli laskeutunut rauha - oli tullut joulu.
Juuri ennen pyhiä oli satanut lunta oikein roppakaupalla. Lumi oli nuoskaa ja tuli raskaina, suurina hiutaleina alas ja jäi niille sijoilleen. Kovalla työllä oli saatu tiet auki ja lumet pihoilta luotua juuri jouluksi. Sitten tuli Tapaninpäivän vastainen yö ja nousi myrsky. Tuuli pohjoisesta ja sitten alkoi pyry ja sitten tuli valtavia tuulen puuskia. Puuskatuuli pisti valtavassa lumikuormassa olleet puut lujille eivätkä ne kaikkialla kestäneetkään. Aamulla tuli Kauppakylän asemalle tieto, että myrsky oli kaatanut suuria puita radalle ja rata oli näin poikki Kauppakylästä pitkälle itään. Aamupäivällä, jo valmiiksi myöhässä asemalle puuskuttanut juna, päästi pitkän huokauksen ja hörypilven ja matkustajille kerrottiin, että juna seisoisi asemalla ainakin päivän, niin isot olivat esteet radalla. Puuta oli kaatunut monen kilometrin matkalta radalle ja ne piti saada raivattua ja yhteydet seuraavalle asemalle varmistettua, ennen kuin junan voisi antaa jatkaa matkaansa.
Junassa oli Itään matkaamassa myös valokuvaaja Hermanni Potretti. Hermanni oli ollut Helsingissä kuvaus matkalla. Ja itse asiassa katsastamassa erästä kivijalka liikettä. Toiveena olisi jäädä pysyvästi johonkin ja perustaa kunnon valokuvaamo. Kun kiersi kuvaamassa, ei pystynyt niin paljon kuljettamaan rekvisiittaa, kuten tyylikkäitä kuvaustaustoja ja kalusteita. Hermannilla oli unelmana erikoistua hienoihin henkilökuviin. Kiertäessään hän kuvasi paljon kaupunkeja ja kyliä, tapahtumia ja luontoa, jotka ne olivat olleet innostuksen lähteenä, mutta nyt oli ihmiskuvat ruvenneet erityisesti kiehtomaan. Niitä ihmiset mielellään otattivat tärkeitä tapahtumia ja virstanpylväitä tallentamaan ja juhlistamaan. Ne olivat huomattavasti edullisempia kuin maalatut muotokuvat ja miten paljon nopeampia. Kun ne sitten kehystettiin kunnon kehyksiin ja suojattiin lasin alle, saati niistä kerrassaan hienot muistot salien ja kamareiden seinille. Helsingin liikehuoneisto oli kuitenkin ollut hinnakas, eikä omistaja halunnut siitä juurikaan tinkiä. Ja kun liikkeen näyteikkunat olivat Hermannin mielestä melko pienet ja olisivat vaatineet suurennusta, ei Hermanni jäänyt hinnasta kinaamaan, vaan hypännyt junaan ja päätti, että katsotaan jokin toinen tila jossain toisessa ajankohdassa. Harmitti kyllä, Hermanni kun oli ajatellut, että olisi saanut yhden asian päätökseen ja olisi voinut lähteä suunnittelemaan liikkeen sisustusta ja kalustusta. Mutta aina eivät asiat menneet niin kuin oli haaveillut - itse asiassa kovin harvoin, tuumi Hermanni siirtyessään heiluvaa junankäytävää ravintolavaunuun. Hermanni tilasi ison sillivoileivän kananmunalla ja ison kupillisen teetä, näin aamu kun oli, sillä jaksaisi pitkälle päivään. Sitten oli tultu Kauppakylään ja matkustajille oli kerrottu, että juna seisoisi asemalla ainakin iltaan, radalle kaatuneiden puiden vuoksi. Hermanni pisti takin niskaansa ja otti kameran kainaloon, se oli sellainen automaattinen toimi, hän ei ollut liikkunut ilman kameraansa enää vuosiin, koskaan kun ei tiennyt minkälaisen näyn kohtaisi.
Kauppakylä olikin entuudestaan Hermannille vallan tuntematon. Se oli pieni paikka Helsingin ja Pietarin välillä ja siellä ei ollut mitään, miksi pysähtyä, ellet toimittanut ennakkoon sovittua asiaa, mutta aivan päähänpistoksi se ei varmaankaan tulisi. Hermanni laskeutui vaunusta laiturille ja nousi asemarakennuksen kulmalle. Katsasti sitten ympärilleen. Mäki lähti nousemaan asemalta ja pienen matkan päässä häämötti jokin suurempi rakennus. Itse aseman lähellä ei paljon muuta ollut kuin asema. Nuori poika oli reen kanssa liikkeellä ja nosti rekeen muutaman laatikon ja säkin jotka junasta nostettiin laiturille. Hermanni päätti kysellä vähän tietoja pojalta. Poika kertoi menevänsä Villa Malakoffiin, jonne oli tullut tavaraa ja itse asiassa jäisi sinne, oli talon renkipoikia. Talo oli melko lähellä ja itse asiassa kylän suurin ja vanhin. Kun Hermanni kuuli, että siellä oli kotosalla itse vanha-armo, Rouva Aksenja Malakoff, oli Hermannissa heti kauppamies herännyt; eiköhän tärkeä ja vaikutusvaltainen rouva halunnut ikuistaa itsensä näin Tapaninpäivänä valokuvaan. Varmasti halusi. Ja niin Hermanni oli puhunut itsensä samaan rekeen ja kohta mentiin niin, että vedet virisivät silmistä.
Rekikyyti meni kylän läpi. Kylän, jossa heti asemalta mäen päälle noustua tultiin Kauppahuone S Karlssonin pihaan. Rakennus näytti suurelta ja hyvinvoivalta ja pihamaalla oli myyntikojujakin. Sen jälkeen tie lähti jälleen laskeutumaan loivasti mäen toiselle puolelle ja tien molemmin puolin oli kauniita portteja ja portinpieliä ja portttien takana eri värisiä taloja. Yhden seinällä luki Vouti - jos Hermanni ehti oikein nähdä ja toisessa Sentraali. Tien päässä oli punaisia piharakennuksia ja niiden välistä ajettiin vauhdilla ja saavuttiin keltaisen pitkänomaisen, kolmikerroksisen talon pihamaalle ja siihen pysähdyttiin. Villa Malakoff, sanoi renki-poika ja auttoi Hermannin kameroineen reestä. Hermanni kiitti kyydistä ja lähti kohti kaarevia pariovia.
Pienen hetken sai Hermanni kolkuttaa, ennen kuin pääsi sisään ja neuvottiin nousemaan toiseen kerrokseen, saliin, jossa talon Rouva olisi iltasella. Näin Hermanni kapusi ylös ja tuli saliin ja esitteli itsensä...
Aksenja tosiaan oli iltasella ja hämmästyi vieraasta, joka tosiaan olikin kerrassaan vieras. Mutta niin utelias Aksenja oli, ettei malttanut päästää tietenkään mitään näin herkullista käsistään, kun sellainen suorastaan purjehti sisään saliin.
Aksenja pyysi tuomaan myös lautasen ja lasin vieraalle - syöden ja juoden oli mukavampi kysellä vieraan taustat ja tarkoitukset.
Niinhän se sitten selvisi syyt ja selistykset kaikelle; junan esteet ja kuvaus ehdotukset ja sekin, että ilman muuta Aksenja halusi kuvauttaa itsensä. Aivan niin, Hermanni myötäili...
Sitten alamme työhön, katsotaanpas paikat, mukava tausta ja että saadaan riittävästi valoa...
Aksenja halusi kuvaan ehdottomasti myös Joulupukin
Ja niin kuvattiin!
Nooo.. nyt!
Aksenja pyysi, että Hebla käydään herättämässä yläkerran Salongista, johon Hebla oli jäänyt päivätorkulle glögien jälkeen, mutta ehkä näin erityinen tapahtuma saisi Heblankin innostumaan alakertaan. 
Anna herätti Heblan ja kun kertoi mikä oli alakerrassa menossa, innostuihan Heblakin.
No niin, asettukaapas tuohon rinnan - ja pukki siihen keskelle taakse...
Siirretäänkös vähän lähemmäs...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti