keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kevät toi, kevät toi...


Kevään ja alkukesän juhlat ja vierailut, lasten ristiäiset ja tapahtumat ovat ohi ja Syreenitalossakin sali on saatettu arkikuntoon.


Sofka on kapaloinut pienokaisen ja huhuilee lastenhuoneeseen päin ja kehoittaa tyttösiä lopettelemaan leikkiä ja siirtymää pesuhuoneeseen, hän tulisi sinne kohta auttamaan iltapesuissa.

Taas jäävät leikit pahasti kesken... ja hiukan nyreä ilme hiippii Fredrikan kasvoille. Lopettelee sitten kumminkin...


Vaikka varsinaisia kutsuja ei olekaan, on pieni joukko miehiä usein koolla kuitenkin Levin työhuoneella. Jos ei pelata shakkia, niin käydään keskusteluja ja usein siellä sovitaan kylän asioista ja etenkin niiden kyläläisten jotka heikommassa asemassa ovat.


Samana iltana oli Levin työhuoneessa ollut vielä Filemon Pykälä, Kauppakylän nimismies, mutta hän oli kuullut, että kylän raitilla oli herroja käyskennellyt Sulevin Kauppahuoneelle päin, ja niin kiire oli Filemonille tullut lähteä asiaa selvittämään, että virkavallan merkkinä pitämä peruukkikin oi jäänyt eteissaliin..


Filemon oli päässyt Kauppahuoneelle ja avannut sivuoven, kavunnut portaat yläkertaan, Sulevin konttoriin joka toimi myös kotina.


Paikalle olikin kertynyt "herrainkerho" joka jo jonkin verran voimallisesti keskusteli, kuului jo portaisiin,
Samovaarista sai tsajua ja sitä sitten voi vahvistaa ne jotka vahvistusta tunsivata tarvitsevansa.
Ja kyllähän sitä halusi vahvistua nyt myös Filemon.
Kovin oli huonosti sujunut koko kesän nämä rakkauden asiat.
Tai oikeastaan ne eivät olleet sujuneet lainkaan. Minkäänlaista edistystä ei ollut tapahtunut ihanaisen Ofelian suhteen.


Ihanainen Ofelia...

Voi kun saisi Ofelian suostuvaiseksi....


Kylllä, vahvistusta tarvittiin.
Ja samaa vahvistuksen tarvetta kokivat kovasti myös Muurari Nysté ja Jokakylän Kalle.


Sulevikin oli vahvistuksen tarpeessa ja samaa tarvetta tuntui olevan myös Otto Iisakki Timmermanilla. Niin, Otto Iisakki Timmermana - ei lainkaan kirvesmies, vaan oiva markkinamies ja eritoten kalakauppias. Sulevin serkku.
Kovin yritti Otto Iisakki serkkuaan saada paremalle mielelle; juurihan oli oltu Forssassa markkinoilla, vuoden tärkeimmässä tapahtumassa ja Sulevi oli viettänyt koko markkinapäivän Estherin hellässä huomassa, mutta kovin tuntui Sulevilla olevan jotain raskasta sydämellään.


Muurari Nysten oli saanut työnsä valmiiksi niin Suutarilla kuin parissa muussakin tuvassa jossa lähinnä korjailtii taleven jäljiltä talvea varten tulisijoja.


Nysten oli Suutarin kamarin muuria muuratessa ystävystynyt Suutarin kanssa ja oli nyt saapunu tämän mukana Kauppahuoneen yläkertaan. Suutari itse oli jo väsähtänyt...


Suutari oli kovin väsynyt kiivaasta keväästä ja kesästä; oli Ulla saanut kamarinsa - vihdoinkin (kiitos Muurari Nystenin) Suutari oli vienyt Ullan hienoon ravintolaan syömään ja muutenkin oli Suutari uurastanut työn parissa kovin pitkään... ja aivan liian voimallisesti...  nyt oli Suutarin viimeisetkin voimat tiessään ja tarinat ja turinat uuvuttaneet miehen perin pohjin.


"Kuulehan serkku rakas, älä vaivu synkkyyteen, kuule lauletaankos vähän, juu, lauletaan..


Kevät toi, kevät toi muurarin, kevät toi kevät toi maalarin, kevät toi rakennuksille hanslankarin ja rannoille hampparin... Niin paljon minä kärsiinyt ooooleen, monta kyyneltä vuodattanut...
Niiin montaa minä lempinyt olen, mutta yhtä vain rakastanut... niin...



.... hyvä, hyvä... sinulla on kuule Otto komea basso, jos saan sanoa Otto, ollaankos me kuule heitetty jo tittelit poisssh...


... khuuule Kaalle, laskeetkos minullekin tsajua...



 "Mutta meiltä laulun mahti
mennyt maan ei rakohon,
säveleiden sorja tahti
viel ei vierryt pakohon.
Josko murhe mieltä painaa
tahi riemu kohottaa,
laulu,soitto, meiltä aina
yhtä herkäst' irtoaa."

Komeasti kumiseen Otto Iirvarin ääni...



... mutta Suleviin ei ilomieli oikein tartu - jokaisen tsajumukin jälkeen vaipuu mies entistä tuskaisempaan olotilaan, oikein sielussa korventaa - miten sitä onkin mies niin hirveän heikko - tuumii Sulevi, katsoo pöydälleen ilmestynyttä orvokkia... se on siinä jo kukkinut jonkun viikon... Voi sentään - vaikka sydän niin sanoisi toista, niin se liha määrää tahdin, eihän sille miespolo minkään mahda - etenkin kun naisihmiset ovat erityisen taitavia viekoittelussa - niin, ei vain mahda...


.. niin, ei mahda ei...  _Kylällä on jo muutama naisihminen puhellut toiselleen, että samaa ovat nähneet niin,  aamulla hyvin, hyvin aikaisin on Kauppahuoneen sivuovi yläkerrasta raottunut..


... ja Johanna on puikahtanut siitä kylän raitille...


6 kommenttia:

  1. Että sellaista menoa. Hienoja kuvia. On siinä itse kauppiaalla monta asiaa sydämen alla. Vaikeita valintoja kun kahden on kauppa ja kolmannen korvapuusti.

    VastaaPoista
  2. Ihanat tarinat, kuvat ja laulut.

    VastaaPoista
  3. En kestä miten ihana postaus kuvineen ja kaikkineen. Upea muurarikin siellä, vau! Mutta miten nämä herrat tuppaavat olemaan semmoista vahvistusta kaipaavia olentoja? Meilläkin meinaa aina mennä ihan hervottomaksi hommat, jos vähän pääsevät keskenään kokoontumaan. Meillä on onneksi aikamoinen naisvalta eikä vielä ole semmoista paikkaa rakennettuna, jossa saisivat herrat vapaammin häärätä. Hääräilevät sitten siellä laatikossaan ja paikkojen liepeillä, kun on kerran pakko hääräillä. :)

    VastaaPoista
  4. Siellä onkin vahvistuttu ihan miehissä :)
    Kiitos kuvista ja tarinasta.

    VastaaPoista