sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Telehvooni saapuu Syreenitaloon

Vihdoin koittaa päivä jolloin puhelinkone tuodaan Syreenitaloon. Johtoa ja piuhaa on vedetty taloon ja yläkerran halliin.
Hallin seinään se sitten kiinnitettiin.



 Nyt sitä ihmetellään joukolla. Lev esittelee telehvoonia  ja opastaa miten siihen vastataan;

"Jokainen muistaa sitten sanoa kuuluvalla ja selkeällä äänellä - Haloo, ja Syreenitalolla - näin soittaja tietää, että puhelu on yhdistetty perille oikeaan taloon."



"Hui, miten siihen uskaltaa edes koskea tuumaa Sofka." - "Voi, kyllä tietenkin, eihän siinä ole mitään pelättävää" -  Lev jatkaa." Sitten kun puhelu on loppu laitetaan kuuloke paikoilleen ja kierretään kammesta. Tässä vaan mene vielä jokunen päivä ennenkuin voidaan kokeilla ihan oikeasti, kun sentraalin asentaminen on vielä kesken. Sitten otetaankin ihan oikea puhelu ja testataan samalla sentraalin toiminta."

"Voi sentää, on se kummallinen vekoitin" - tuumaa Ulla joka hengästyneenä liittyy joukkoon.
"Mistäs Ulla  noin kuumissaan tulee" - ihmetellään.



Ulla on käynyt taas sovittamassa varsikenkiään suutarilla ja viipynyt taasen Suutarilassa tavallista pidempään. Tehnyt olemattomista saumoista asiaa ja sovittiin sitten viimeksi taas uusi sovitus aika....
"Siirrytäämpäs sitten saliin, siellä on katettuna kahvit"

 
Kuvissa on paljon ihanilta ja osaavilta nukkisihmisiltä saatua ja hommattua osa jo jouluswapistakin. Viimeisimmät edessä, ihana pääsiäiskoriste Ainukan pääsiäisen tuunausringin vaihdosta Sirkalta.  Kiitos!

4 kommenttia:

  1. No siellähän siirrytään ihan uuteen aikaan kun moinen nykymaailman vekotin on saatu taloon. Taitaa riittää vielä jännitystä kun pitää uskaltaa vastatakin apparattiin.
    Ihana kahvipöytäkin siellä odottelee nauttimaan.

    VastaaPoista
  2. Onko tuon teleffoonin numero nyt sitten 1, kun tuntuu olevan kylän ensimmäinen? Sitten sinä tietysti rakennat johon Alkon laatikkoon sen keskuksen neitdin oman huoneen?

    VastaaPoista
  3. Mistäs Eija arvasit :-) Viimeien alkon laatikko on tuoss keittiön pöydällä rintamamisetalon vierellä, sisuksissaan Ofelia ja hänen muuttokuormansa. En vaan saa päätetyksi ; vaakaan vai pystyyn. Tätä päättämättömyyttä näyttää nyt olevan täällä enemmänkin... :-) Ja jos kauan jatkuu, hermostuu kyllä mies. Ei mahdu kohta syömään...

    VastaaPoista
  4. Haloo kuuluuko...linja on hiukan heikko... lapista asti Heidi ja Onni täällä soittelee. Terveisiä teille! Onni kiittää säästöpossusta!(heh)

    VastaaPoista