Hieman oli ihmeissään Elga Agnessa, kun kärryt kääntyivät Pensionaatti Villi Helmen pihaan. Ajuri nosti matka-arkun rapun viereen, jo auringon sulattamalle pälvelle, käänsi hevoskärryt ja ajoi mäkeä alas takaisin, asemalle vievälle tielle.
Elga Agnessa oli lähtenyt jo viikko sitten matkaan ja oli kylmissään ja väsynyt kaiken laisten Kestikievareissa vietettyjen, huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Tuntui, että joka paikassa kutisi, jos ei muu, niin ainakin patjojen sisältä pöllyneiden heinien pöly.
Matkustaminen oli kuitenkin tullu viime vuosina hyvin tutuksi. Ne olivat kuluneet kierrellen eri sukulaisten nurkissa. Kaikki sanoivat, että hän sai asustella kyllä ja oli tervetullut, mutta oli huomannut, että kaikkialla oli suhtautuminen ollut kuitenkin jotain muuta kuin sanat antoivat ymmärtää. Kun isäntäväki oli saanut kutsuja vierailuille ja juhliin, oli hän jäänyt aina ilman kutsukorttia, ja kun taloon oli tullut vieraita, oli häntä vaivautuneesti ohjeistettu jäämään huoneeseensa vierailujen ajaksi. Milloin minkin syyn varjolla. Ja kaikki tämä miehen pelihimojen vuoksi.
Kun mies oli omaisuuden hävittyään sitten hävinyt lopulta itsekin, alkoi kulkea sitkeä huhu, että mies oli tehnyt oman ratkaisunsa ja päättänyt päivänsä jossain kurjassa hökkelissä kaupungin laidalla. Mutta ruumista ei ollut mistään löytynyt, eikä itse tarinalle ollut todisteita. Kaikki leijui ilmassa, oli kesken... Elga oli ollut vallan epävakaassa tilassa, suorastaan romahtanut kaiken tapahtuneen jälkeen, mutta viimein alkanut toipua. Enää ei ilmaantunut myöskään uusia velkojia ja kun kaikki omaisuus oli sitten nuijittu pois, oli hän ajatellut, että tästä ei ole kuin yksi suunta. Ja se suunta oli ylöspäin. Viime ajat hän tunsi olevansa jälleen voimissaan.
Hän oli ollut kirjeyhteydessä Kauppakylään Aksenja Malakoffiin, ja Heblaan. Molemmat rouvat olivat itsekin skandaalit läheltä eläneet ja ymmärsivät, missä vaikeuksissa Elga oli. Eikä yksin taloudellisessa.
Tyttäristä Edith Adine oli nopeasti vihitty kauppias Sulevi Karlssonin kanssa ja lähetetty Kauppakylään. Elgan mielestä se oli riittävän kaukana kaikesta, ja niin hän oli päättänyt tulla asumaan heidän luokseen. Uuteen alkuun.
Ja tässä hän nyt oli. Pensionaatti Villi Helmen oleskeluhuoneessa ja Edithiä ja Sulevia oli lähdetty hakemaan.
Jälleennäkeminen oli lämmin...
... Edith oli yllättynyt, mutta hyvillään - hän oli nähnyt äitiään viimeksi kohta viisi vuotta sitten.
Mutta lapsi hyvä, miksi ihmeessä me olemme täällä...
Sulevikin ehti Kauppahuoneeltaan anoppiaan vastaan... voi sentään, vähän yllättäin, tämä nyt kyllä... Voi sentään...
Kuulehan sinä Shuulevi kulta... voitko selittää minulle, miksi me olemme täällä?
Kärryt toivat minut tänne, kun pyysin Shuulevin asunnolle.
Niin, tuota, täällähän me nyt asumme, näin niin kuin vain väliaikaisesti. Eikös niin, kulta?
Tarkoitus on ostaa, tai rakentaa talo, mutta kun tässä on nyt ollut vähän kaikkea...
Mutta kuulehan Shuulevi, siitähän on kohta jo viisi vuotta, kun vaimon toit, miksi ihmeessä hänellä ei ole kuin pieni huone tuolla ylhäällä, muiden vieraiden joukossa...
Niin, tuota... kun tuota, khöm, tässä ei ole ihan vielä päätetty... kun, niin kuin sanoin, kaikkea tässä nyt on ollut... Vai mitä kultaseni?
Ei, kuulehan sinä Shuulevi kulta... nyt minä en jää tänne, vaan lähden Aksenja Malakoffin luokse.
Nyt sinä Shuulevi, järjestä minulle kyyti - juon tsajun vasta siellä... Kyllä tähän tolkku saadaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti