Maija-Stiina

 Keväinen keli houkutteli ulos. Aurinko helli, tuuli oli leppeä ja väkevä maan ja uuden elämän tuoksu suorastaan huumasi. 
Talojen pihoilla tarkasteltiin talven kurituksen jälkiä ja kuten aina, kummasti luonto korjaili itsekin. Kinokset ja jäät hävisivät, pihat ja tiet kuivuivat ja kuopat ja halkemat asettuivat omille kohdilleen ja luonto alkoi puskea esiin. Linnuilla oli kiire tutkia puunkoloja ja lauloivat kilpaa.

Mutta kaikkea sitä ei nyt huomannut nuori nainen. Maija-Stiina oli järkyttynyt. Yleensä hyvin sävyisä ja tasainen luonne, oli nyt täysin kuohuksissa. 

Maija-Stiina oli pistänyt takin päälleen ja kietonut huivin päähänsä ja lähtenyt nousemaan kylätietä kohden Kauppahuonetta. 

Pikku Britta oli kipittänyt äidin perässä. Yrittänyt pysyä vauhdissa mukana ja oli kummissaan. Yleensä äidin kanssa oli kävelty rauhassa kaupalle ja matkalla puheltu kaikkea mukavaa. Äiti oli kertonut kivoja asioita ja selittänyt mitä tahansa Britta oli keksinyt ihmetellä - ja voi miten niitä olikin paljon, kummia asioita.

Muttan nyt oli tultu vauhdilla, melkein lentämällä Kauppahuoneelle. Ja ei mentykään sisälle kauppaan, vaan äiti oli etsinyt isän. Oli nähnyt Pehtoorin pihalla ja pyytänyt hakemaan isän kaupan takaa, josta oli kuulunut ukkojen naurua ja yskintää.

Maija-Stiina oli hyvin kiihtynyt, sen näki Muurari Nysten heti tultuaan kulman takaa ja huolestui. Maija-Stiina kun oli yleensä leppeä ja sävyisä. Muurari Nystenin rinnassa lämpimästi läikähti.  Nysten halusi pitää Maija-Stiinan vähän kuin piilossa, omana aarteenaan ja kotiin oli mukava mennä työreissujen jälkeen ja milloin joskus jonnekin Suutarin ja Sulevin kanssa eksyttyään,  mutta aina lämmin tupa ja syli odotti kotiin palaavaa. Mutta nyt näytti vakavalta.

Ja niin asiat olvatkin, vakavat ja sekaisin. Rauha ja lämpö oli tyystin kateissa Maija-Stiinan äänestä ja olemuksesta, kun tämä oli kertonut, että joku Nais-Ihminen oli tullut heidän kotinsa kynnykselle. Esittäytynyt siinä lakkujensa keskellä Nystenin morsiameksi ja kysellyt Nysteniä. Maija-Stiina oli mennyt niin hämilleen, ettei ollut osannut siihen sanoa oikein mitään tolkullista, vain, ettei Nysten ollut nyt kotona, eikä tiennyt milloin tulisi. Eikä ollut ennättänyt sitten edes kertoa kuka itse oli, vaan Nais-ihminen oli siitä kääntynyt ja  lähtenyt vähin tiedoin Pensionaatti Villi Helmeen päin. Jättänyt vain sanan, että sillä hän olisi, jos Nysten saisi asiasta tiedon.

Maija-Stiina oli edelleen ihan hengästynyt kertoessaan tapahtunutta, mutta hyvin päättäväinen ilmoittaessaan, että Nystenin piti hoitaa tämä asia. Ja niin lopullisesti, ettei kotiin olisi asiaa ennen kuin kaikki olisi selvitetty. Ja niine hyvine kääntynyt takaisin tielle päin. 

Vähän siinä tuntui jo palakin kurkussa ja Maija-Stiina päätti, että lähtee Suutarin -Ullan luo, ennen kuin puhkeaa itkuun keskellä Kauppahuoneen pihamaata. Suuttumus ja kiihtymys alkoi purkautua ja muuttua järkytykseksi, pettymykseksi ja  suruksi.

Ulla oli jo lähtenyt torikojultaan ja varmasti osasi rauhoittaa järkyttynyttä mieltä. Ullalla oli suruista roppa kaupalla kokemusta, Suutarin edesottamusten vuoksi.

Pikku Britta oli iloinen kuullessaan, että Suutarille mennään; siellä oli Suutarin tyttäret heitä Britta ihaili kovasti ja  Ullalla oli aina hyviä kanelikeksejä.