sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Asunto Pensionaatti Villi Helmestä


Sulevi keräsi rohkeutensa ja päivänä eräänä puhui Edithille Pensionaatti Villi Helmestä ja mahdollisuudesta vuokrata sieltä huone.
Sen seurauksena Edith oli itkenyt viikon Villa Malakoffissa Sulevin julmuutta sulkea vaimonsa johonkin täysihoitolaan, vaikka oli pyhästi luvannut hänelle oman huvilan ja ettei Edithiltä tulisi puuttumaan mitään.
No, Sulevi myönsi kyllä sanoneensa monessa kohtaa da, da, ja jopa tarkoittaneesa niistä useimpia, mutta monta asiaa vain otti oman aikansa toteutuakseen. Ja hyvin sujuvat afäärit.
Itse vihkijuhlakin oli pitämättä, vaikka Sulevi oli niihinkin toistellut da da. Ei tuntunut löytyvän sopivaa hetkeä, eikä Sulevi avioliitostaan halunnut laajemmin edes puhella. Estherille Sulevi kertoi, kun viimeksi tapasivat.
Ja Juvoselle tuli tunnustettua ja Aksenjalle tietysti, eihän sitä muuten olisi voitu viettää aikaa Kauppahuoneen vintillä.
Muuten ei ollut niin väliksi laajemmin huudella, tuumasi Sulevi.
No, aika kun kului, suostui Edith katsomaan Villi Helmen valmistuvia huoneita. Väliaikaisesti vain...


Päätyhuone, joka on hiukan tilavampi ja ikkunallinen...


Välihuone, johon mahtunee vain vuode, ei paljon muuta...


Kaunis ruusu huone, vielä kalusteetta, pieni tämäkin.


Toisen päädyn huone. Ikkunallinen ja tähäkin sopii parivuode.


Mitäs tuumaat, tähän sovimme molemmat....  Niin, tietysti,  milloin afäärit eivät vaadi yöpymään Konttorilla... tai jos olen afäärimatkoillani...
Ja täällä on hyvä keittiö, aion tulla isekin päivälliselle tänne...

Ja alakerran keittiössä...


Johanna opastaa Neitoa keittiön töissä. Yläkertaan on kahvipöytään menossa vielä mansikoita ja kermavaahtoa.
Neito on ollut ahkera ja hyvä oppimaan ja hyvin vielä jaksoi kasvavasta vatsasta huolimatta. Kovin oli ruvennut potkimaan...


Yläkerrassa Sulevi oli jo toiveikas ja sopi illaksi tapaamista konttorille Juvosen kanssa.


Pensionaatin tuore johtajatar Anna halusi tarjota kakut ja kahvit ensimmäisen asukkaan kunniaksi.
Ja vieläpä heti pikäaikaiseen asumiseen, oli tämä selvästikin tulossa.


Noh, olihan täällä oma huone, viehättävä ruokasali ja oleskeluhuone sekä valmiit ateriat, miettii Edith.
Eihän tämä ollut se oma huvila ja palvelusväki, mutta sitä odotellessa, väliaikaisesti... Ja Sulevi nyökyttelee innokkaasti...
Vain se päätyhuone tulee sitten kyseeseen....

1 kommentti: