Sentraali

    Kauppakylään on tulossa mullistava uutuus - telehvooni. Lev on ollut jo pitkään sitä mieltä, että kyllä se telehvooni on hyvä ja tarpeellinnen laitos ja niinpä pitkien ponnistelujen tuloksena Syreenitaloon on tulossa puhelin.
Se edellyttää tietysti välityskeskuksen, eli sentraalin olemassaoloa. Sentraalille löytyi sijoituspaikka Masalinien kauppahuoneen päädyssä olevaan asuntoon.
Ja sille etsittiin sitten hoitajaa.
Ofelia Masalin oli asiasta kuultuaan päättänyt, että hänpä lähtee Kauppakylään ja ryhtyy sentraalin hoitajaksi.
Asia ei ollut aivan niin yksinkertainen, mutta loppuje lopuksi oli Kapteeni Masalin taipunut tyttärensä edessä, ja niin oli kerätty pieni muuttokuorma ja pääsiäiseksi, niin oli Ofelia päättänyt, se olisi sitten perillä.

Ofelian soveltuvuutta hoitaa sentraalia oli kyllä hiukan epäilty, hän kun oli kovin hiljainen ja ei lainkaan ulospäin suuntautuva, mutta päättäväinen, sitä hän oli myös ja sai paikan.
Isänsä huokausten saattelemana  - ja äiti -  aina kun kuulikin mainittavan asian, purskahti lohduttomaan itkuun.
Äiti ei ollut mitään muuta niin halunnut, kuin saada Ofelia kunniallisesti hyviin naimisiin.
Paljon oli katseltu sulhasehdokkaita Kapteeni Masalinin palveluskaupungeissa, mutta upseeria ei äiti välttämättä tyttärelleen ollut halunnut. Jotain vakaampaa ja hiukan leveämmän elämän reunassa kiinni, sitä oli äiti toivonut. Mutta Ofelia ei ollut kiinnostunut kenestäkään ja eihän asia yksipuolisesti mihinkään edennyt vaikka nuori tyttö olisi ollut miten kaunis tahansa. Varakkuutta Ofelian perheellä kyllä oli, mutta ei niin paljoa, että se yksin olisi houkutellut ketään suuriin ponnistuksiin ja puheisiin.

Ofelia rakasti kirjoja ja lukemista ja kulki haaveksien päivät. Kova oli elämän palo. Hän rakasti hiipiä iltojen hämäryydessä talojen puutarhoissa ja imi itseensä niiden tuoksuja.

Hän katseli valaistuja ikkunoita ja kuvitteli itsensä asumaan niissä.  Hän kirjoitti myös lakkaamattomasta kaipuustaan sinikantisiin vihkoihin ja suurin haavensa oli joskus kirjoittaa ihan romaani ja julkaista se. Siitä kuultuaan oli isä tuhahdellut, että aivan päättömiä ajatuksia ja äiti tietysti hyrähtänyt haikeaan itkuun; pilalla koko tytär ja avioliitto haaveet.

 

 

Mutta nyt tuntui, että elämässä vihdoin alkoi jotain tapahtua. Oma asunto ja sentraalin hoito. Olkoonkin setämiehen valvovien silmien alla. Siinä samalla oli aikaa kirjoitella ilman, että sitä kokoajan paheksuttiin. Voi miten olikin tulossa ihana kevät ja kesä!

Pikkulintuset ovat Anjan kätösistä. Ofelialle ne sitten päätyivät.