Siivous kannattaa

Syreenitalossa on siivottu kesän pölyt ja mitä sen myötä löytyikään!

Kadoksissa ollut pöllö. Pöllöparka oli pudonnut kaakeliuunin taakse ja siellä se oli kärvistellyt jumissa.

Lilli ilahtui Pöllön löytymisestä ja Kissikin sitä tuli ihmettelemään.

Olisikos joku vielä joulukalenteriluukkuja vaihtamassa?

Minulta puuttuu vielä jokunen luukku  ja voisin vaihtaa vielä muutaman.

Syreenitalossa päästään kylpyyn

Kun ilmat ovat välillä haasteelliset ulkona oloon, voi sen mielestäni käyttää hyvin lasten kanssa myös askarteluun.
Tässä erään päivän satoa, jolloin teimme kylpyhuoneisiin kylpyöljyjä ja muitakin ihania hajusteita ja kylpyhuonetarvikkeita.
Adam 8v. kunnostautui taide-esineiden valmistuksessa ja pikku Alysa 4,5 v. askaroi koko arkullisen pesusieniä.
Huomaa myös arkun oivallinen koristelu. Se löysikin sitten paikkansa Alysan nukkekodista. Harmiksi mummille.

Kun Åmar (Ruotsalaisten Oolla) oli saanut tyttöjen huoneen valmiiksi, Sofka puhui Levin ympäri ja Åmar jatkoi viereiseen huoneeseen. Sinne saatiin vihdoin kylpyamme josta Sofka oli pitkään haaveillut.

Amme oli suuri ja vähän pelottava Fredrikan mielestä aluksi, mutta sitten kun vauhtiin pääsi, niin siellä oliki oikein mukavaa.

Lämpimästä vedestä ja takan lämmöstä ei ollut mukava nousta.

 Mutta Sofka tuli hakemaan ja noustava oli.

"Pääsenkös minä huomennakin", Fredrika kysyy.

Ja pääseehän sitä.

Metsän ylle nousee savukiehkura

Ilmat ova viilenneet takametsässäkin ja päivänä eräänä metsän keskeltä alkoi kohota pieni savukiehkura tavoitellen hämärtyvää iltataivasta.

Ylermi oli päässyt seinälle lämmittelemään takan viereen.

 Unelma kuunteli, lämmitellen itsekin, Ylermin pitkää selvitystä - tällä kertaa tulisijoista. Ja selvitys oli aloitettu kuten Ylermi aina:

"On tapana olettaa, mutta saanhan oikasta... !  ja Unelma ei lakannut hämmästelemästä Ylermin laajaa tietämystä... tai, vasten parempaa tietämystä, ei voinut kuin uskoa ja hämmästyä.

Käsityökerho

Ostin kesällä vain paljaan pään ja kämmenet Tarulta. Vähän minua huimasi, että näinkö se jää pöytälaatikkoon, mutta kun olin Olgan vartalon nakutellut, niin päätin rohkeasti ryhtyä toimeen osien kanssa. Olgalla tosin oli vartaloa jo rassein ja jalat ja siis alku koottuna.

Hänestä tuli lyhyt, vanttera ja hieman muotopuoli, mutta harva sitä on symmetrinen...

Hiukset sitten olivatkin se mukava juttu; minulla oli montaa värivaihtoehtoa ja niitä olikin kiva mallailla. Hän oli välillä nuorempi, vanhus, tuima, todella hupakko, peikko, maahinen ja vaikka mitä

Mutta tämä punainen oli se joka useimmin siihen vaihtui, pidempään ja pidempään viipyi - ja sitten jäi.

Hän on Neiti Anna Sofia Ahl, pappilan mamselli, mutta jotenkin paljon enemmän, jotkut puheissaan tituleerasivat ihan ruustinnaksi epähuomiossa.
Anna Sofia oli ollut vuosikaudet pappilassa.
Keitellyt kirkkokahvit, laitellut ruuat ja pessyt pyykit. Tärkännyt valkoiset kaulukset ja taitellut salin vaaseihin kukat pihamaalta hoitamistaan penkeistä.
Pyöräyttänyt siinä sitten pojan ja kun ei kirkkoherra itsekään sitä katsonut tarpeelliseksi sen suuremmin kirkottaa, mitä normaaliin elemänmenoon kuului, ei asiasta enää sen kummemin puhuttu.
Vuodet vierivät ja elämä jatku ja aina silloin tällöin Anna Sofia pyöräytti uuden pojan. Lopulta niitä oli elossa viisi vantteraa ja potraa poikaa.

Kun pojat vielä kaikki koulutettiin hyviin käsityöläis ammatteihin, alettiin Anna Sofiaa kutsumaan usein kylään ja erilaisiin tapahtumiin ja usein hän oli samoissa tilaisuuksissa kirkkoherran kanssa. Ei ihan vierellä, mutta lähettyvillä.

Sonja oli pyytänyt kylän rouvia tsajulle ja samalla he tekivät käsitöitä. Tarkoitus oli jouluksi valmistaa kylän lapsiraukoille lämmintä - heitäkin luojaparatkoo riitti.

Ja kukapas muu olisi ollut itse oikeutettuna paikalla hyvää asiaa edistämässä, ellei "ruustinna" Anna Sofia.

Sonjalle vaatetta

Syyskauden teemme kerhossa vaatteita. Kehossamme on vaatteiden parissa työkseen toimiva Marjo joka ansiokkaasti on piirtänyt meille kaavoja ja ompeluohjeita ja opastanut kärsivällisesti niin, että minäkin olen onnistunut.

Olen niiiiin onnellinen tämän puvun valmistumisesta!

Jopa niin, että aion etsiä jostain käsityöliikkeen ja ostaa erisävyisiä lankoja ja ohuita neiloja. Nyt en omista kuin valkoisen ja musta paksun karhulangan ja tämän vaalean sinisen. Ja aikas paksuja neuloja..

Katsokaa tätä pukua niin, etä siinä on sininen lanka vaidettu jo ruskeaan :-)
Ja - vaatteet ovat siis oikeasti vielä riisuttavat!
Miehustaan ajattelin vielä koriste nappeja - jos lödän siihen tarpeeksi ohuet välineet - ja sellaiset, että vielä näen toimia :-)
Olen niin innoissani onnistumisesta - kiitos Marjo!

Lillin ja Fredrikan oma huone

Lillille ja Fredrikalle lupailtiin suurempaa huonetta, mutta kuukaudet vain vilisivät ja tytöt nukkuivat
vieretysten Lillin pienessä porraskamarissa. Mutta nyt kamari on jälleen tyhjä.

Åmariahan siinä tarvittiin (Åmar ruotsalaisten oolla) ennenkuin vinttikerroksen yksi huoneista sai seinäpaperit ja uuden lattian. Ja kun Fredrikalle löytyi vielä vanha sänky - alkoikin tytöillä vimattu kiire siirtää kaikki rakkaat ja tärkeät tavaransa ylös. Siinä mentii monta kertaa rappuja ees sun taas, mutta viimein oli viimeinenkin nalle vietynä ylös.



Tyttöjen puuhia seurasi tiiviisti myös Lilliin kovin kiintynyt kissi joka uuvuksiin asti tassutteli rappuja ylös ja alas ja ihmetteli miksi tytöt eivät voineet asettua ja rauhoittua. Se melkein jäi jalkoihin ja oli monesti vaarassa pudota ja ihan jo alkoi hengästyä. Ja samalla närkästyä...  Nytkään se ei ollut ihan varma, säntäisikö Lilli kohta taas matkaan, vai voiko tässä jo asettua uuteen sänkyyn päiväunille.




Tyttöjen huoneeseen tuli Marian tekemä lamppu jonka Maria on koonnut korun osista. Se ei saa ollenkaan oikeutta kuvassa - se on luonnossa  niin herkkä. Voi olla, että joku tuumaa, että se ei ole aikakauteenkaan sopiva, mutta minusta se on juuri passeli. Eihän täällä oikeastaan voisi olla muumitaloakaan, ja sielläpä vain on....(Voin muuten suositella: ei kannata käyttää pikaliimaa tapettien kiinittämisessä :-) )


Fredrika tuli hakemaan rakkaan pupunsa, ettei se vain katoasi...  (Voi näitä Hannan ihanuuksia!)
Syreenitalon ruskea pöllö nimittäin on ollut kateessa syksyn. Joku muistaa, että markkinoista lähtien. Tytöt kuulivat, että joku kertoi nähneensä sen suutarin kanssa markkina aikaan markkinaputkana toimineen aitan takana... Toinen taas metsässä... Mutta kateissa siis on - ja niin on ollut pitkään suutarikin.


"Mitä jos suutari onkin syönyt Pöllön? " - kysyy Fredrika murheelisena.  "Eeei - kaii - eihän suutarit syö pöllöjä",  Lilli tuumaa.
"No, mutta Savupirtin takana metsään on tullut villisikoja! Ne on sen varmaan syönyt!"



Ainakin on ollut höyheniä - tiesi Fredrika.
"No ei, kun siellä on se Ilves, joka on voinut syödä jonkun vanhan kanan ... eihän possutkaan kai syö pöllöjä",  tuumaa Lilli taas jo vähän epävarmempana.



"No minä, en kyllä mene sinne metsään..."

No, höyheniä tahi ei - pöllö on kateissa ja näemmä pysyy. Pikkuinen mummin Alysa kyllä muistaa sen vierailleen toisessa talossa hänen ja Laura-tyttösen avustamana, mutta mihin se sitten lähti, on jäänyt arvoitukseksi. Kyllähän noin pienten tyttöjen muisti pitäisi vielä pelata  ja muisti kertoo sen jääneen jonnekin lähelle, hyllylle... No, illalla mennessäni nukkummaan olen ruvennut katselemaan syyttävästi suutaria joka on itse ilmestynyt taas tupaansa.

Remontti etenee Villa Malakoffissa

Villa Malakoffin remontti etenee, Rouva Aksenja Malakoff, voi jo nauttia uudistetussa salissaan oleskelusta. Uusi sohva onkin hänen lempipaikkansa. Siitä näkee koko salin ja erityisen mukava on katsella uudessa vävyltään varta vasten samassa hyllykössä olevia keräilyesineitään. Mukavasti ovatkin tiffanyt karttuneet.

Saliin kuuluu myös kodikas astioiden kilinä ja kolina. Keittiössä häärää tarmokas Olga.
Keittiökin on pikku hiljaa valmistumassa. Aksenja rouva voikin valvoa keittön tapahtumia kuuloetäisyydellä.

Ja - siellä ei ole kangaspuita. Aksenja hymyilee tyytyväisenä. Eihän keittiöön kangaspuut sovi, senhän tietää jokainen. Kaikein laisia ajatuksia sitä onkin tuolla ihmisellä. Hymy syvenee - joskin tuo ihminen on erittäin taitava keittiössä. Aksenjaa vatsaa onkin ihan hemmoteltu.

Nytkin hän odottaa vieraita ja pöydässä odottaa hiukan suolaista tarjottavaa.

 

Ja keittiössä odottaa vuoroaan sitten se makea ja oikein vahva kahvi. Nyt juodaankin tsajun sijaan kahvia.

Niin - jah, kyllä sen ihmisen kanssa on ihan mukava keskustellakin - ihan sillä on mukavia uutisia Pietarin ja hovin elämästä. Miten paljon sitä onkin tarinoita. Aksenja on yrittänyt saada selville myös vävynsä skandaalin kiemuroita, mutta niistä Olga ei kuulema tiedä mitään. Pötyä, vaikennee vain, kyllä varmasti tietää, kun tietää kaikenlaista muutakin.

Noh, onhan tässä aikaa selvittää.

Porsinkoja

Kauppakylän laitamilla, Savupirtin takaisessa metsässä, Malakoffien tiluksien perimmäisessä laidassa, on vanhan asujaimen jälkiä. Ja jotain siellä on edelleenkin...


Se on paikka jossa Julle ja hänen kaverinsa Kettu viettävät rauhallisia ja uneliaita päiviään. Tai Julle viettää, ja Kettu hölkkäilee uteliaana pienillä retkillään ja raportoi ympäristön tapahtumista Jullelle.
Nyt ei Kettu päätynyt pelkästään raportoimaan, vaan toi itse raportoitavat mukanaan.
Kaksi sikaa.


Tai puolitoista, jos tarkkoja ollaan. Ylermi Porsinko ja hänen vaimonsa Unelma.


Ylermi itse on enää osittain olemassa - mutta se ei ole vähentänyt hänen pontevaa ja rohkeaa asennettaan elämän suhteen. Ylermi oli eräänä syksyisenä aamuna ollut hyvin varomaton. Vaikka metsältä olikin kuulunut jo monta päivää pyssyjen pauketta, ei hän ollut voinut vastustaa herkullisia omenoita jota oli kipattu läjäpäin pellon reunaan. Ja vaikka Unelma oli vielä huutanut varoituksia, oli Ylermi teputellut reippaasti omenakasalle ja - laukaus vain kiiri kaikuna pitkin metsää ja linnut lehahtivat kirkunan siivittämintä taivalle - siinä lepäsi Ylväs Ylermi. Ylermillä oli kuitenkin onnea; paikalle sattui syysmarkkinoille matkaava etevä parantaja eukko, noita jonka erikoisalaa olivat eläimet. Hän katsoi tilannetta ja totesi, että ei Ylermistä enää tule kokonaista, mutta puolinainen. Ja hyvä sellainen tulikin. Noita heitti heidät Kauppakylän metsään turvaan pyssyiltä ja siinä he nyt sitten olivat. Ketun asujaimelle tuomat. Ylermi ja Unelma.




Ylermi katseli minua Forssassa hyvin intensiivisesti ja minusta tuntui, että se hyväkäs iski jopa silmää...,
en häntä sieltä kuitenkaan ostanut. Mutta Ylermi ei jättänyt rauhaan ja minun oli pakko olla Hannaan yhteydessä ja kysyä mikä oli Ylermin kohtalo. Onni - se oli vielä tallella ja niin upeaa, hän sai Hannan taiturikäsissä itselleen vielä vaimon.
Kun tämä selvisi, olin jo sommitellut Tarun rappuja ja kas vaan, näin nämä asiat yhdessä taas loksahtivat ja eläinten asuinpaikka alkoi hahmottua. Vielä se on aivan kesken, mutta annan sen itsensä kertoa, miten se tästä muokkautuu...


Unelma ja Ylermi ovat kuitenkin saapuneet ja  - Voi tätä Rakkauden määrää :-) Kiitos Hanna!

Olga

Kauppakylään on saapunut jälleen uusi asukas; rehevänpuoleinen naishenkilö.
Tuima katse ja päättäväinen ilme -hymykuoppa kuitenkin poskessa näkyy usein.



Hän on Olga. Villa Malakoffin uusi huushollerska. Mihail hankki hänet Pietarista. Pientä draamaakin
Malakoffeilla oli, kun Olgan tulosta kiiri tieto Kertulle - Malakoffien uskolliselle kodin hengettärelle joka on  hoitanut niin keittiön kuin lapset ja oikeastaan vähän kaikki.
Mihail kuitenkin ilmoitti, että talo tarvitsee kunnon matamin keittiöön ja hänen vatsansa kunnon ateriat. Tämän kuultuaan Kerttu oli paennut alakerran huoneeseensa itkua pyrskien eikä sinä päivänä kenenkään vatsa saanut kunnon ateriaa. Asian korjaaminen vaati Mihailin kapuamisen alakertaan, Kertun kamariin.
Kkun hän oli Kertulle vakuutellut, että hän halusi siirtää Kertun pelkästään lapsiaan hoitamaan, eikä hän antanut tehtävää kenellekään muulle, kuin henkilölle joka nautti  vankkumatonta luottamusta ja oli lasten rakastama, eli vain ja ainostaan Kertulle, oli niiskutus viimein vaiennut. Ja lopulta kaikki saaneet mukavan illallisen.


No niin, tuli sitten päivä jona Olga saapui - tai ensin saapuivat hänen kangaspuunsa. Tovin päivitteli Olga uudessa valtakunnassaan matkalla sotkeentuneita kangaspuitaan, silmäili sitten remontin kourissa olevaa keittiötä ja totesi, että "jaa-a- kyllähän tässä nyt jonkun aikaa joutaa olemaan". Aksenja-rouva kiirehti keittöön päivittelemään kangaspuita ja Olgan tomeraa olemusta. Kovin vaikutti tosiaan topakalta. Ja mihin kangaspuut sitten jäävät, jää nähtäväksi. Keittiöönsä niitä ei halunnut Aksenja - ja sinnehän ne ehdottomasti kuuluivat, tuumi matami Olga.



Olgan ostin Tarulta markkinoilta osina ja hänen vartalonsa onkin ensimmäinen huovutuskokemukseni.
Huovutusneulan sain joululahjaksi, mutta ennen ensimmäistäkään tikutusta sain sen jo poikkastua. En ole tätä kehdannut edes kertoa tyttärelleni, jolta sen sain. Mutta mummuni vanha parsinneula joka on päästään vähän jo kulunut karheaksi sai kelvata.



Ja sai Olga vartalon. Pyylevän niin kuin Tarun tekemät pohkeet vaativat.



Karvainen hän hiukan on - mutta - olen häneen aika tyytyväinen näin ensimmäiseksi tekeleeksi.
Vaatetin hänet myös.

Jo vanhempaa puuhailua

Kun ei pääässyt päivittämään, jäi mukavan pienen puuhailun päivityskin. Mutta tässä se on;
Päivänä eräänä oli pieni Alysa itkeä tihrustanut huoneessaan ja kun äiti tiedusteli syytä, oli selittänyt jotain ämpäristä. Vaati hetken äidin taitoja selvittää mysteeri jonka tuloksena otettiin sitten puhelu mummille.
Ja ei aikaakaan, kun pieni murehtija ilmeistyi mummilaan.
Päivän aikan sitten tuumailimme ja tuunailimme ja kas - ilme oli päivän päätteeksi sanoinkuvaamaton.
Tässä tuotokset

Olin Lahden markkinoilta ostanut ihanan ämpärin (Mirka Saloselta) jota Alysa oli käsillä katsellut jo monta kertaa. Kotona hän oli ajatellut, että kotinukketalossakin pitäisi ämpäri olla ja neljävuotiaan innolla sitä yrittänyt tehdä vaikka mistä. Ja kun ei ollut onnistunut, oli sitten itku jo tullut.
No, onneksi mummilla oli Hesen ketsuppirasioita ja niistä Alysa tekikin monta ihanaa ämpäriä.



Ja pinkkiäkin tietysti piti olla.



Huomaa yksi joka on täytetty ihanilla pääsiäismunilla. Nekin a la Alysa.
Ja mikä tärkeintä, niissä pitää olla tietenkin kahvinporomultaa.
Ja ponteva vannotus päännyökkäysten kera, että ne eivät kotona kaadu lattiolle!