Punainen kukko

Oli pitänyt pientä pakkasta ja taloissa oli aloitettu lämmitykset.
Savukiekurat nousivat iltataivaalle paksuina  pilareina.
Eräänä pyhäpäivän iltana tienoon täytti epätavallisen paksu savu ja haisikin  harvinaisen voimakkaasti. Ja sitten kajasti Kauppakylän itätaivaalla punainen loimotus.
Villa Malakoff paloi.

Oli Aksenja Malakoffin syntymäpäivä ja huvila täynnä vieraita. Se oli oikein hyvä asia, sillä tarvittiin mahdottomasti käsipareja, kun huomattiin, että tuli oli irti.
Melko pian kävi selväksi, että mitkään määrät vesiämpäreitä ei auttaisi pelastamaan taloa ja niin keskityttiin irtaimeen.
Naiset ja lapset siirtelivät tavaraa pihamaalla kauemmas talosta ja miehet nostivat  ja lopulta heittelivät ikkunoista sen minkä ehtivät.
Kukaan ei puhunut, kaikki kiirehtivät, juoksivat, kuuluu särkyvän lasin ääntä ja tulen voimakas humina. Kipinöitä sinkoili ja kaiken peitti oranssin punainen loimotus. Uurastajat olivat kuin mustia varjoja helvetin lieskoissa.

Kun ilta kääntyi yöksi, Kauppakylän tietä julki hiljainen, savulta haiseva jono ihmisiä, jotka matkan varrella hävisivät yksi toisensa jälkeen koteihinsa. Ei nukkumaan, vaan päivittelemään tapahtunutta.
Ja pakastuvaa, kuutamon valaisemaa taivasta vasten piirtyi kaksi hiljalleen savuavaa piipunmuuria hiiltyvien puukasojen keskeltä. Oli kovin hiljaista.

Onneksi oli Villi Helmi. Sinne tehtiin sijat Villa Malakoffin väelle.
Anna Snitkina, itse rouvaVilli Helmi antoi oman huoneensa Aksenjan ja Heblan käyttöön ja siirtyi Johannan seuraksi pihatupaan.
Nyt oli jokainen soppi täynnä ihmisiä ja aitta ja vaja täynnä pelastettua tavaraa.
Sulevin Kauppahuoneen varastot otettiin myös käyttöön ja suurin piirtein kaikki pihalle heitetty saatiin suojaan. Osa huonekaluista  oli kärsinyt kovakouraisesta pelastamisesta, mutta eiköhän niistä jotain saisi korjattua.
Aksenja suri menetettyjä ruokavarastoja. Niitä ei kukaan huomannut kiireessä. Ja jonkin verran meni mattoja ja muuta tavaraa mikä oli komeroissa. Näkösällä ollutta oli helppo heitellä.

Keittiössä toipilaana oleva Johanna otti ohjat sillä aika, kun yläkerrassa yritettiin ymmärtää tapahtunut.

Filemon Pykälä oli yläkerrassa ja ylpeänä yritti pistää pystyyn oikeen kuulemisen, kerankin kun jotain sattui niin, että hän itse oli paikalla.

Sulevi taas mietti, että onneksi  oli varastossa Jokakylän Kallen kesän keitoksia, lähetti hakemaan viinakannut ja istutti Filemonin ruuan ääreen.  Sulevi jos kuka tiesi mikä tässä auttoi.

Huone vuokrattu

Kuinkahan kauan siitä on, kun
hän muutti meille! Monet on ollut illat ja muut hetket, kun olen yrittänyt häntä vaatettaa ja istuttaa taloon jos torppaan, mutta aina ne yritykset on päätynyt herran pakkaamiseen alasti takaisin laatikkoon. Mutta kun Pensionaatti Villi Helmi alkoi olla asuttava, alkoi herralta tarinaa tulla. Ja vaatimusta toisen perään; jatsarit ja kiikarit, muistivihot, kirjat...

Verner  Duskull
Helsingin yliopistolta.
Kesä käyty pitkin metsiä, järviä ja soita.
Kerätty näytteitä ja kirjattu muistiinpanoja ja havaintoja. Linnuista ja luonnosta.

Vernerin suuresti kunnioittaman Elias Lönnrotin esimerkin innoittamana oli Verneri kesän kynnyksellä Helsingistä lähtenyt.

Ja kesän kirrettyään totesi, että ehti niin kovin vähän.
Kauppakylä sattui matkalaisen reitille ja kun Verneri huomasi sen sijaitsevan lintujen syysmuuttoreitin varrella, jäi sinne muutamaksi syysviikoksi.
Ja kun säät jatkuivat luonnottoman lämpiminä ja Villi Helmessä oli huone vapaana, päätti Verner käyttää suotuisat ja poikkeukselliset sään tuomat edut hyväksi ja jäädä.
Ainakin kevätmuuton seurantaan. Talvella voisi taltioida ja kirjata
näytteet. Yliopiston apurahaakin Verner sai lisää kevät kaudelle.
Tutkimusmatka voi siis jatkua.

Verner silmäili uutta kotiaan - sehän tästä Pensionaatin huoneesta nyt tulisi.
 Jostain pitäisi löytää vähän parempaa tuolia ja pöytää huoneeseen. Olisi mukavampi työskennellä, tuumaa tyytyväisenä.