Sulevi Karlsson rakasti ihmisiä ja seuraa ja erittäin paljon seuran keskipisteenä oloa, mutta pitkien juhlapyhien jälkeen hän kaipasi kipeästi jo omaa, rauhallista hetkeä. Joulun aika ja uusi vuosi olivat sujuneet hyvin syöden ja seurustellen ja ajanviete pelien äärellä. Ulkoilua hiukan, ja kyläilyä vain pakon verran, Pensionaatti Villi Helmessä kun oli vieraita ja asukkaita talon täydeltä. Vieraat merkitsivät seuranpitoa, mutta nyt, kun Pensionaatti oli Sulevin ja vaimonsa oma, tiesi se myös työtä. Ruokaa ja juomaa ja ohjelmaa piti olla kaikille riittävästi.
Vaikka Johanna olikin jäänyt taloon, kun omistus siirtyi Edithille ja Suleville ja hoiti keittiön asiat enemmän, kuin hyvin, riitti pientä puuhaa ja päätösten tekoa myös Edithille ja Suleville. Sulevi hoiti seurustelun ja erittäin mielellään sen teki, mutta tänään kaipasi jo rauhaa.
Sulevi hiippaili aamutuimaan alas keittiöön, niin kuin hänelle oli muodostunut tavaksi. Edith halusi nukkua pitkään ja ryhtyi emännöimään vasta myöhään, mutta niin aikaisin ei Sulevi keittiöön päässytkään, etteikö Johanna olisi jo ollut hereillä ja vähintään sitonut esiliinaa vyötäisilleen ja sytyttänyt hellaan valkeaa. Johanna keitti aamukahvin ja puuron pensionaatin vieraille, teki voileivät ja keitti munia. Johanna laittoi aamiaisen myös Suleville. Sen Sulevi nautti keittiön lämmössä, ei yläkerran salissa. Aamut olivat Sulevin mielestä kodikkaita, oli mukava katsoa Johannan puuhastelua ja hyvä oli Johannaa katsella muutoinkin. Joskus Johannan punaiset ja pitkät hiukset olvat palmikolla niskassa, joskus Johanna vasta alkoi niitä suoria, silloin Sulevi uppoutui näkemäänsä ja muisteli miltä oli tuntunut ne hiukset kämmenien ja sormien lomassa... jaa-a, se oli aikaa ennen Edithiä. Sulevi oli alkanut hieman haikailemaan menneen perään, kun Johanna oli tullut pensionaattiin työhön, mutta Johanna sanonut, että Edith oli hänelle hyvä emäntä, eikä hän halunnut tälle harmia ja lisäksi Johanna piti työpaikastaan - luonut sitten vihreillä silmillään katseen suoraan Suleviin ja se oli tuntunut kuin moukarin iskulta suoraan vatsaan. Sulevi ei voinut itselleen mitään; hän ihaili naiskauneutta enemmän kuin mitään ja kerran hänen sydämeensä päässyt oli siellä aina.
Sulevi myös mielellään keskusteli Johannan kanssa. Pensionaatin asioita, Kauppakylän asioita, mutta myös Sulevin omia asioita. Jos Sulevia harmitti, sen saattoi kertoa Johannalle, tällöin saattoi Sulevi tuntea rauhoittavan käden olallaan, joskus kannustavan taputuksen ja joskus, kyllä, keveän sipaisun poskessa. Joinain aamuina Sulevi saattoi hetken pidellä letistä, tai essun nauhasta ja joskus jopa tempaista karhumaiseen rutistukseen ja vaikka mitään ei lausuttu ääneen, Johannan vihreät silmät Sulevin silmiin ja punehtuvat posket kertoivat Suleville, että myös Johannan sydämessä oli oma paikkansa aina Suleville.
Tänä aamuna Johanna jo keitti munia ja voiteli leipiä, toivotti Suleville hyvän huomenen, antoi hymyn ja kysyi päivän ohjelmaa. Sulevi kertoi lähtevänsä Kauppahuoneelle ja mielellään ottaisi evästä mukaansa, aikoi viettää siellä koko päivän. Johanna ymmärsi, otti esiin kangaskääröt ja ryhtyi laittamaan Sulevin eväät valmiiksi.
Kauppahuoneellle päästyä Sulevi oli erinomaisella tuulella.
Konttori huone oli kuin toinen koti. Siellä tehtiin työtä ja myös rentouduttiin.
Sulevi oli tehnyt joulun alla taidehankinnan, olkoonpa vaikka joululahja itselle, tuumaa...
.jpg)
